Sivutilan tarjoaa:
Arkku.net

Petteri Ahomaa on uusi BB-tuottaja, Cristal Snow toimii yhtenä käsikirjoittajana

 Big Brother 2019 -logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

BB-faneja on vuosien varrella puhuttanut Big Brotherin tuotantotiimi ja sen tekemiset. Erityisesti tällä kaudella on tuotantotiimin jäsenien nimien julkistusta odotettu kuin kuuta nousevaa, kun BB:n taustalla on uusi kanava.

Big Brotherin tuotannon ns. ydintiimi, johon on yleensä kuulunut tuottajat, ohjaajat ja käsikirjoittajat, on saanut paljon kritiikkiä. Kritiikki kasvoi erityisesti Subin viimeisinä vuosina, jolloin jälki oli usein aika luokatonta ja juonenkäänteet huonoja. Tuotannosta paistoi monesti ideaköyhyys, joka näkyi huonoina tehtävinä ja lukuisina tylsinä hetkinä.

Tänä vuonna on mahdollisuus uudistua toden teolla, sillä tuotanto on pistetty lähes kokonaan uusiksi. Big Brotheria tuottaa edelleen Endemol Shine Finland, mutta uutena BB-tuottajana toimii median monitoimimies Petteri Ahomaa. Ahomaa on työskennellyt kaikilla suurilla suomalaisilla tv-kanavilla mm. uutisankkurina, urheilun studioisäntänä, selostajana ja lukuisten viihdeohjelmien juontajana ja tuottajana.

Muina tuottajina nähdään Jupe Tuomola ja Eveliina Pitkänen. Tuomola on toiminut Big Brotherissa aiemmin BB Extran tuottajana kaudella 2007. Ammatiltaan Tuomola on toimittaja ja juontaja ja hänellä on ollut myös oma tosi-tv-ohjelma The Tuomolat Fox-kanavalla vuonna 2015. Pitkänen on ammatiltaan tuottaja, jolta löytyy Endemol Shinen lisäksi taustaa mm. Rabbit Filmsiltä ja Warner Bros. Finlandilta.

Big Brotherin uusi pääohjaaja on Janne Virtanen. Virtanen on näytellyt lukuisissa suomalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa ja hän oli myös Uusi päivä -tv-ohjelman pääohjaaja. Virtasta on voinut kuulla myös Radio Novan viikonloppujuontajana. Kevään aikana spekulointiin, kuuluuko tuotantotiimiin monena vuonna pääohjaana toiminut Kim Sainio, kun mies on Nelonen Median palveluksessa Radio Rockilla. Nyt tähän saatiin vastaus, eli ei ole.

Käsikirjoitustiimistä nousee esiin mielenkiintoinen nimi, Cristal Snow. BB-faniksi tunnustautunut Snow on itsekin juontanut Big Brotherissa, kun hän juonsi BB Extraa kaudella 2012. Värikäs persona on Draq-taiteilija ja BB-fanien sydämiin hän nousi yhdessä NikoLan kanssa Youtubessa ja Ilta-Sanomien verkkosivuilla esitetystä ToosaTV:stä, jossa parodioitiin mm. Big Brotherin asukkaita. Muita BB-käsikirjoittajia ovat Vappu Soppela ja Lauri Haukkamaa.

Aiemmin tänään kerrottiin, että Big Brotherin lähetyksiä Jimillä juontavat Kimmo Vehviläinen, Alma Hätönen ja Elina Kottonen. Kymmenen viikkoa kestävällä kaudella 14 toisilleen tuntematonta asukasta suljetaan kauppakeskus Rediin sijoittuvaan BB-taloon.

Big Brother 2019 nähdään syksyllä Jimillä ja Ruudussa.

Lähde: JULKISTUS: Elina Kottonen, Kimmo Vehviläinen ja Alma Hätönen juontavat syksyn Big Brother Suomi -lähetykset! (Nelonen Media 9.7.2019)

Lue myös:
Kimmo Vehviläinen, Alma Hätönen ja Elina Kottonen ovat Big Brother 2019 -juontajat!
Big Brother 2019 käynnistyy 1. syyskuuta!

Jaa ystävälle

Submit to DeliciousSubmit to DiggSubmit to FacebookSubmit to Google BookmarksSubmit to StumbleuponSubmit to TechnoratiSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn

Lisää kommentti

Kirjoita asiallisesti, asiattomat kommentit poistetaan. Tarvittaessa asiattomien kirjoittajien kommenttien lähettäminen voidaan estää. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan välittömästi. Niiden kommentit, jotka EIVÄT ole rekisteröityneet, julkaistaan moderoinnin jälkeen, eli ne eivät ole välittömästi näkyvillä sivustolla. Ei siis kannata ihmetellä ja lähettää useampaa samaa viestiä, kun kommentti ei heti näy.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Turvakoodi
Päivitä

Haku

Kysely

Uusi BB-talo on valmistumassa kauppakeskus Redin yhteyteen. Mikä vanhoista BB-taloista oli mielestäsi paras? Voit halutessasi kommentoida vastaustasi tulossivun kommenttikenttään.

2005 - 3.2%
2006 - 3.2%
2007 - 0.8%
2008 - 1.6%
2009 - 79.8%
2010 - 0%
2011 - 7.3%
2012 - 1.6%
2013 (Julkkis-BB) - 0.8%
2014 - 1.6%

Ääniä yhteensä: 124
Tämä äänestys on jo päättynyt : 18.08.2019