Ella häädettiin BB-talosta kymmenentenä

Video: Ella häädettiin kymmenentenä. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Häätöäänestyksen kaksinkamppailu huipensi kahdeksannen viikon, kun Paula ja Ella olivat häätöuhan alla. Tästä kaksikosta kymmenentenä BB-talosta häädettiin Ella.

Perinteisesti asukkaat ovat valmistautuneet häätölähetykseen pynttäytymällä hieman parempiin vaatteisiin ja meikkeihin. Big Brother päätti hieman muuttaa kuvioita ja sunnuntain päivätehtävässä asukkaat stailasivat toisensa illan suoraan lähetykseen.

Asukkaat saivat käyttää omia vaatteitaan, mutta toisen piti suunnitella ja ohjeistaa toista pukeutumaan, meikkaamaan ja laittamaan hiukset. Parit olivat Paula ja Ella, Vili ja Marko, Timo ja Olli-Pekka, Kristiina ja Arttu sekä Joel ja Julia.

Uudelleenstailatut asukkaat kokoontuivat suoraa lähetystä varten tuttuun tapaan sohvalle. Paula ja Ella asettuivat sohvan keskelle odottamaan häätöäänestyksen tulosta. Äänestysajan päätyttyä tieto häätöäänestyksen tuloksesta kerrottiin taloon. Tulosten perusteella kymmenentenä BB-talosta häädettiin Ella.

Tulosten julkistamisen jälkeen Ella nousi sohvalta ja halasi kaikki asukkaat. Olli-Pekka meinasi jäädä halaamatta, mutta Olli-Pekka ehti huikata olohuoneen korokkeella, jolloin Ella kääntyi halaamaan Olli-Pekkaa. Ella poistui talosta asukkaiden muodostaman kunniakujan kautta ja ennen astumistaan ulos häätöovesta Ella toteutti lupauksensa Britney Spearsilta tutut vuorosanat hyvästellessään asukkaat.

Häädöstä selvinnyt Paula oli yllättynyt selviämisestään. Hän totesi muille asukkaille, että hän oli aivan varma, että hän lähtee. Muut asukkaat onnittelivat taloon jäänyttä Paulaa ja he totesivat, että iso persoona lähti talosta. Olli-Pekka oli tyytyväinen Ellan häätöön ja hän totesi Joelille, että nyt Joel sai Artun takaisin. Joel ja Arttu ovat olleet talossa läheisiä kavereita, mutta he ovat viime aikoina etääntyneet toisistaan, kun Ella ja Arttu puolestaan lähentyivät.

Arttua harmitti, että Ella häädettiin talosta ja oli hermostuneena olohuoneessa Kristiinan kanssa. Arttu totesi Kristiinalle, ettei kestä yhtään, että muut tulisivat kyselemään hänen fiiliksiään ja hän tahtoi nopeasti tupakalle rauhassa ilman suurta porukkaa. Artun onneksi Big Brother avasi olohuoneen ulko-oven nopeasti suoran lähetyksen päätyttyä.

Studiossa Ella oli rauhallisena, eikä ollenkaan pettyneen oloisena. Talossa hän piti parhaana kokemuksia siellä olleita ihmisiä. Eniten hän jäi talosta kaipaamaan Arttua. Hän yllättyi, että Artusta tuli hänelle läheinen henkilö talosta, mutta heidän suhdettaan talon ulkopuolella hän ei alkanut spekuloimaan. Se on Ellan mielestä eri tilanne. Myös taloa yleensä hän jäi kaipaamaan, vaikka hänen kaipaamaansa glamouria talosta ei juuri löytynyt.

Juontaja Elina Kottonen tenttasi Ellaa hänen alkoholin käytöstään. Ella ihmetteli, että oliko juomiin laitettu jotain, kun hänellä meni usein överiksi ja hänen on nähty oksentelevan talossa. Hän syytti mietoja alkoholijuomia, joita hän ei yleensä juo.

Häätöäänestyksen lopputuloksissa Paula keräsi peräti 74 % annetuista äänistä, kun Ellan osuudeksi jäi vain 26 %. Ella siis häädettiin selvällä erolla, mutta tämä oli kuitenkin vasta kauden toiseksi suurin ero. Suurin ero nähtiin ensimmäisellä viikolla, kun Tiia häädettiin 75,8 %:n erolla Minnaan nähden.

Ellan häädön jälkeen BB-taloon jäi yhdeksän asukasta.

Artikkelia on päivitetty 1.11.2020 kello 22.58: Uutista on päivitetty kauttaaltaan.
Artikkelia on päivitetty 1.11.2020 kello 23.22: Video lisätty.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.