Kimi näytti epäilijöille

Alkukausi on ollut Formula 1:ssä erittäin mielenkiintoinen. Kilpailut ovat olleet tasaisia ja jokaisella GP:llä on ollut eri voittaja. Suomalaisten kiinnostusta kauteen ei ole ainakaan vähentänyt Kimi Räikkösen vahva paluu F1:iin.

Kun Räikkösen paluu varmistui viime vuoden lopulla, alkoi kova spekulointi, mikä on Räikkösen kunto. Pystyykö Räikkönen palaamaan entiselle tasolleen GP-voittajana, jopa maailmanmestarina. Tuttuun tapaan pohdittiin myös, miksi talliksi valittiin entinen Renault, nykyinen Lotus? Pahat kielet spekuloivat, ettei mikään huipputalli uskaltanut palkata Räikköstä tai Räikkösellä oli rahat loppu ja oli palattava sorvin ääreen.

Alkuvuosi on kuitenkin osoittanut, että Räikkönen on iskussa. Räikkönen ei ole menettänyt nopeuttaan yhtään ja Lotus on myös autona hyvä. Paremmalla tuurilla ja muutamat virheet välttämällä kauden saldona voisi olla jo ainakin pari palkintopallisijaa ja jopa voitto. Nyt Räikkönen on ollut parhaimmillaan kerran kakkonen.

Esitykset ovat olleet niin lupaavia, että niiden odottaa jatkuvan myös tulevaisuudessa. Räikkönen on ehkä jopa parempi kuin jättäessään formulat kauden 2009 jälkeen. Hänen olemuksensa on jotenkin rennompi ja se välittyy niin kameroille kuin radallekin. Suomalainen on yhtä hyvässä iskussa tai jopa paremmassa kuin parhailla McLaren-vuosillaan. Tuolloin Räikkönen sävähdytti useasti nopeudellaan ja hienoilla ohituksilla. Näitä on nähty myös tänä vuonna.

Ainoa mutta Räikkösen tulevaisuuden menestykselle asettaa auto. Lotuksen on pystyttävä kehittämään autoaan kärkitallien tahtiin tai muuten haaveet voitoista ja palkintopallisijoista voi unohtaa. Lotuksella kyllä vakuutellaan, että heillä on kehitysosia tulossa aivan kuten muillakin. Viime vuosina heidän ongelmansa on ollut, etteivät he ole saaneet päivityksiään toimimaan. Auton kehityksen vaikeudesta Lotuksella on kokemusta jo talvitesteistä, kun talli joutui jättämään yhdet testit käytännössä kokonaan väliin rungossa havaisemansa ongelman vuoksi. Nyt kuitenkin näyttää, etteivät nuo talven ongelmat ole häirinneet alkukautta.

Neljän ensimmäisen kilpailun perusteella ei kenelläkään pitäisi olla epäselvyyttä Räikkösen nopeudesta ja motivaatiosta. Ne ovat huippuluokkaa. Räikkönen palasi F1:iin halustaan ajaa kilpaa mies miestä vastaan ja se on toteutunut - ja millä tavalla! Luultavasti enemmän yllättyneitä ovat ns. asiantuntijat kuin Räikkönen tai Lotus-talli. Räikkönen on tullut taistelemaan F1:iin voitoista, muut sijat eivät miestä totutusti kiinnosta. Nykyisenkaltaisessa tasaisessa sarjassa jopa mestaruus on haarukassa, mutta ei nyt mennä asioiden edelle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.