Mersulla alkoi kylmä sota?

Blogi

Monacon GP-viikonlopun jälkeen mestaruustaistelussa tapahtui mielenkiintoinen käänne. Mercedes-kuljettajien välit kiristyivät aika-ajojen jälkeen, eikä näytä siltä, että välit palautuisivat ennalleen ainakaan nopeasti. Odotettavissa on kuuma F1-kesä Mercedeksellä, olivat kelit sitten millaiset hyvänsä.

Oli vain ajan kysymys, milloin tulee käymään, että Mersu-kusien väillä tulee suurta skismaa. Vielä Bahranin GP:n aikaiset kaksintaistelut käytiin ja jälkikäteen keskusteltiin hyvässä hengessä, mutta ei enää Monacossa. Lewis Hamilton suuttui Nico Rosbergin tempusta aika-ajoissa, kun hän ajoi Mirabeu-mutkan leveäksi ja aiheutti aika-ajojen ratkaisuhetkille keltaiset liput, jolloin kukaan ei enää pystynyt parantamaan aikojaan.

Keltaisesta lipusta kärsijöiden joukossa oli myös Hamilton, joka oli ehtinyt aloittaa viimeisen nopean kierroksensa. Vaikka tuomaristo ei pystynyt löytämään todisteita, että Rosberg olisi tehnyt ajovirheen tahallaan sabotoidakseen tallitoverinsa yrityksen, Hamilton tuntui olleen vahvasti sitä mieltä, että Rosberg teki sen tahallaan. Samaa mieltä tuntui olevan myös moni muu, minä mukaan lukien. Virhe näytti omituiselta ja Rosbergin ajoliikkeet juuri ennen ulosajoa ihmeelliseltä. Kas kummaa, kun tilanne tapahtui niissä harvoissa paikoissa, missä Monacossa on pieni turva-alue mutkan päässä.

Rosbergin ajovirheestä tuli mieleen Michael Schumacherin "ajovirhe" vuodelta 2006, kun saksalainen löysi parkkipaikansa Rascassen ulostulossa. Tuolloinkin auton pysäyttämistä aika-ajojen viime hetkillä tuohon paikkaan seliteltiin virheellä, mutta se ei mennyt läpi ja tuomaristo pudotti Schumacherin viimeiseen lähtöruutuun. Tänä vuonna todisteita Rosbergia vastaan ei löytynyt, joten luonnollista oli, ettei rangaistuksia langetettu.

Joka tapauksessa aika-ajojen tapahtumista jäi Rosbergin ja Hamiltonin väliin juopa, joka vaikuttanee koko loppukauteen. Heti aika-ajojen jälkeen ei paljon katseilta vaihdettu kaksikon välillä, saati sitten puhuttu tai kätelty. Hamiltonin turhautuminen oli käsin kosketeltavaa ja se kuului myös seuraavana päivänä kisan tiimiradioissa. Kovaa valitusta aivan selvistä asioista, kuten esimerkiksi ihmettelyä Rosbergin pysähtymistä varikolle ensimmäisenä turva-auton aikana.

Kasvanut kitka Mercedes-kuljettajien välillä tuo mielenkiintoa mestaruustaisteluun, joka on jäämässä vain kaksikon väliseksi. Muilla talleilla ja kuljettajilla ei näytä olevan sanan sijaa taistelussa MM-kullasta. Mihin tämä sitten johtaa? Sanan säilä varmasti lentää kaksikon välillä, mutta voiko se yltyä radalla jopa vaarallisiin tilanteisiin. Monacossa Hamilton antoi lausunnon, jossa hän toteisi ihailleensa Ayrton Sennan tapaa ratkaista mestaruustaistelu itsensä eduksi tallitoveriaan vastaan.

Monacossa ei ollut tilaa ohittaa, mutta Kanadassa siihen on paremmat mahdollisuudet. Hamilton on ennenkin kolistellut Montrealissa, esimerkiksi vuonna 2011, jolloin hän törmäili silloisen tallitoverinsa Jenson Buttonin kanssa Montrealin radan lähtösuoralla, jonka vuoksi Hamilton joutui keskeyttämään. Mercedeksellä olisi varaa tallitoverusten keskinäiseen kolarointiin, mutta entä sitten, jos toinen mestarikandidaateista pystyykin jatkamaan? Ainakaan Hamiltonilla ei ole varaa kovin moneen nollapottiin, koska hänellä on jo yksi keskeytys alla.

Se on varmaa, että paratiisissa kuohuu, mutta kenen eduksi. Se jää nähtäväksi, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että yliote on siirtynyt niin pisteissä kuin henkisesti Rosbergille. Hamiltonin on pidettävä nyt pää kylmänä, ettei menetä peliään lopullisesti tallitoverilleen.

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: