Konesaliongelmat pimensivät F1-Fanisivut useaksi päiväksi

Formula 1 Fanisivut ovat olleet poissa käytöstä lähes viikon palveluntarjoajamme ja sen konesalitoimittajan suorittamista huoltotöistä johtuen. Huoltotyöt johtuivat konesalin muutosta toisiin tiloihin ja muutto venähti palveluntarjoajamme mukaan suunniteltua reilusti pidemmäksi.

Palveluntarjoajamme ja sen konesalipalveluita tarjoava yritys aloittivat viime sunnuntaina suunnitellun huoltokatkon kello 12.45, jonka piti päättyä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 02.00. Palvelintilan muuton takia suoritettu huoltokatko venyi kuitenkin reilusti ylipitkäksi ja useat palvelut ovat olleet poissa käytöstä useita päiviä. Maanantaina saatiin vain osa palveluista toimintaan, mutta mm. osaa kotisivupalveluista ja sähköpostipalvelua ei ollut toiminnassa vielä torstai-iltanakaan.

Fanisivustomme oli yksi näistä sivustoista, jotka kuuluivat katkoksen piiriin. Torstaina saimme siirrettyä Fanisivuston toiselle palvelimelle ja sivusto on jälleen pystyssä ja toivomme, ettei enää katkoksia tule. Näillä näkymin pystymme seuraamaan Itävallan F1-viikonloppua sivustollamme normaalisti. Seuraamme kuitenkin tilannetta ja pyrimme tiedottamaan mahdollisista uusista katkoista ja muista poikkeavuuksista.

Pahoittelemme katkoksesta mahdollisesti aiheutunutta haittaa. Kaikesta huolimatta, hyvää ja turvallista juhannusta!

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.