Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2018!

Vuodessa alkavat päivät käydä vähiin ja on aika rauhoittua joulun viettoon ja sen jälkeen ottaa uusi vuosi vastaan.

Formula 1:ssä vuosi 2017 oli Lewis Hamiltonin, kun hän ajoi neljänteen maailmanmestaruuteensa. Suomalaisittain vuosi toi uuden suomalaisvoittajan, kun vuoden alussa Mercedeksen F1-talliin liittynyt Valtteri Bottas nappasi muutaman voiton ja sijoittui MM-sarjassa kolmanneksi. Neljänneksi sijoittunut Kimi Räikkönen jäi ilman voittoa, mutta hän jatkaa ensi vuonna Ferrarilla, kuten myös Bottas Mersulla.

Uusi F1-kausi käynnistyy maaliskuussa Australian Melbournessa, joten nyt on hyvä hetki hengähtää. Kiitän kaikkia F1-Fanisivujen kävijöiä kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.