Alonson ulosajo mysteeri

Testikauden lopussa nousi suurimmaksi puheenaiheeksi nousi Fernando Alonson ulosajo ja aivotärähdys viimeistä edellisissä testeissä Barcelonassa. Se on nyt varmaa, että Kevin Magnussen korvaa Alonson kauden avauksessa, mutta onnettomuudesta jäi ilmaan paljon kysymyksiä.

Tiistaina McLaren tiedotti, että Alonso joutuu jättämään Australiassa ajettavan kauden avauskilpailun väliin, koska hänen pitää toipua testionnettomuudessa saamastaan aivotärähdyksestä. Uusi aivotärähdys näin pian saattaisi olla kohtalokas ja päättää espanjalaisen uran, joten on viisaampaa lepuuttaa kaksinkertaista maailmanmestaria Australian GP:ssä. Alonson pitäisi olla McLarenin puikoissa jälleen kauden toisessa osakilpailussa Malesiassa reilun kolmen viikon kuluttua.

Tuo Alonson vetäytyminen kauden avauksesta onkin tämän onnettomuussaagan selvin tilanne. Muuten testionnettomuuteen sisältyy paljon kysymyksiä ja mystisyyttä. Esimerkiksi ensin Alonsolla ei pitänyt olla mitään vammoja, sitten hänellä oli aivotärähdys, joka oli Ron Dennisin mielestä vahvasti liioiteltua ja lopulta näyttää siltä, että tuo aivotärähdys olikin täyttä totta. Ihmeellistä poukkoilua.

Myös itse onnettomuuden ja sen syyn suhteen ollaan oltu yhtä hämäriä, ellei jopa enemmänkin. Aluksi ei oikein kerrottu mitään ja huhut lensivät ilmassa mitä ihmeellisempiä teorioita keksien. Ei sentään ufojen kerrottu hyökänneen Alonson autoon, mutta melkein kaikkea, mitä ihminen vain voi keksiä. Sähköiskut ja muut autoon liittyvät viat tyrmättiin McLarenin taholta ja viralliseksi selitykseksi näyttäisi nousseen tuulenpuuska, joka tarttui Alonson McLareniin ja viskasi sen seinään. Sinänsä tämän voi uskoakin, sillä onnettomuusaikaan Barcelonan radalla tuuli todella kovaa, jonka voi havaita välittömästi Alonson onnettomuuden jälkeen kuvatusta videoista.

Se tiedetään, että tuulen suunnalla ja voimakkuudella on merkitystä F1-auton käyttäytymiseen, mutta näin maallikkona on todella vaikea arvioida, kuinka todennäköistä on, että Alonson tasoisella ja sillä kokemuksella varustetulla kuljettajalle voisi näin käydä. Esiin onkin nostettu, että Alonsolle olisi tapahtunut jokin sairauskohtaus, mutta tätä ei ole mitenkään pystytty todistamaan. Eri lähteistä saatujen tietojen mukaan Alonso olisi menettänyt autonsa hallinnan 135 km/h:n nopeudessa, mutta toisissa lähteissä tuon nopeuden yksikkönä onkin mailia tunnissa (mph). Ota tästä nyt selvää...

Ongelma onnettomuuden tapahtumien selvittämisessä on se, ettei ulosajosta ole videokuvaa, vaan pelkkiä valokuvia ja videot on otettu tapahtuman jälkeen. Sen verran erikoisia McLarenin ja Alonson lähipiirin selvitykset ovat olleet, että FIA on myös ryhtynyt selvittämään onnettomuutta, mutta vielä tutkimusten tuloksia ei ole saatavilla. Eri medioiden mukaan Alonso ei muista onnettomuudesta mitään, mutta lähettämässään videotervehdyksessä Alonso vakuutti olevansa kunnossa. Video oli kuvattu ennen päätöstä olla ajamatta Melbournessa. Alonso vaatii kuitenkin selvitystä McLarenilta, miksi onnettomuus tapahtui. Nähtävästi Alonsolle ei kelpaa julkisuudessa ollut selitys tuulesta.

Omaa kantaani asiaan on vaikea muodostaa. Puutteellisilla tiedoilla ja maallikon käsityskyvyllä ei täysin ymmärrä olisiko McLarenin antama selitys tapahtumien kulusta täysin mahdollinen. Joka tapauksessa spekulaatioita on paljon, jota olisi voinut hillitä paljon paremmalla tiedottamisella. Siitä voi olla kai yhtä mieltä, että McLaren on epäonnistunut totaalisesti Alonson onnettomuudesta tiedottamisessa. Asioista on kerrottu peitellen ja kaiken lisäksi jokainen taho on kertonut hieman eri version kuin edellinen, joten pistäähän se salaliittoteorioihin vauhtia. Tiedottaminen olisi pitänyt keskittää yhdelle taholle, joka kertoo missä mennään, jotta tiedottamisessa olisi yhteinen linja. Lisäksi kriisitiedottamisen yksi ohjenuoria on, että pysyttäisiin totuudessa ja kerrottaisiin kaikki tieto avoimesti. Muuten tarina alkaa elämään omaa elämäänsä etenkin nykyisellä netti- ja someaikakaudella.

Toivotaan kuitenkin Alonsolle pikaista toipumista ja paluuta F1:n rattiin mahdollisimman pian, ehkä jo Malesiassa. Olisi sääli, jos yksi sarjan parhaimmista kuljettajista ura olisi tässä, mutta tuo taitaa olla vielä aika kaukaa haettua ja vähintäänkin ennenaikaista. Get well soon, Fernando! 

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.