Hankala alku, lupaavaa tulevaan

Kirveet voi kaivaa kaivosta, sillä F1-kauden avauskilpailu antoi viitteitä hyvästä kaudesta ainakin suomalaisittain. Tuloksiltaan Australian GP jäi vaisuksi, mutta tulosten taakse katsomalla voi jatkoon suhtautua luottaivaisin mielin.

Avauskilpailu oli sekavuudeltaan omaa luokkaansa alkaen Valtteri Bottaksen loukkaantumisesta ja kahden auton hyytymistä ennen lähtöruudukkoa. Unohtamatta tietenkään Manorin ajamattomuutta ja Sauberin lakitupasekoilua.Silti Australian GP jätti tulevaisuutta ajatellen hyvän maun ja voidaan odottaa jopa kaikkien aikojen suomalaiskautta.

Bottaksen loukkaantuminen oli valitettava takaisku, mutta ymmärrän hyvin varotoimen. Nuoren kuljettajan, mahdollisesti tulevaisuuden maailmanmestarin uran vaarantaminen yhden kisan takia on turhaa. Kisa lässähti hieman, kun tieto Bottaksen poisjäännistä tuli noin tunti ennen starttia, mutta toivotaan, että suomalaisen selkä saadaan kuntoon Malesiaan mennessä ja mies on Williamsin ratissa kahden viikon kuluttua. Jos näin ei ole, on myös Williams liemessä, sillä tallilla ei ole nimettynä kolmoskuljettajaa, mutta tämä on sen ajan murhe, kun päätöksiä pitää tehdä.

Williams on saanut tehtyä jälleen hyvän auton ja sillä voi ajaa Mercedeksen takana aika-ajojen toisesta lähtörivistä ja kisassa palkintopallisijasta. Vaikka Felipe Massa onkin hyvä ja kokenut kuljettaja, arvostetaan Bottasta myös kilpailijatallissa jotenkin eri tavalla kuin Massaa. Bottasta pidetään eräänlaisena Williamsin mittatikkuna ja esimerkiksi Ferrarin uutta tallipäällikköä tuntui harmittavan, ettei Bottas ollut avauksessa mukana ja Williamsin ja Ferrarin vertailu jäi hieman vajavaiseksi.

Kimi Räikkösen vaikean viime kauden jälkeen avausviikonloppu oli todella aurinkoinen. Räikkönen ja Ferrari osoittivat, että he ovat tehneet paluun kärkitaisteluun ja he pystyvät tasapäin haastamaan Williamsin. Näyttäisi jopa siltä, että Ferrari voisi olla aavistuksen nopeampi kuin Williams.

Räikkösen kisa meni pieleen varikkokäynneillä, joista suomalainen otti omaan piikkiinsä sen, että rengas pyörähti sitä kiinnittäessä, jolloin mutterin kierteet todennäköisesti vioittuivat. Räikkönen oli vahingossa päästänyt kytkimen autoa alaslaskettaessa tunkilta. Vauhti oli kuitenkin hyvää ja auto tuntuisi käyttäytyvän Räikkösen käsissä niin kuin mies haluaa. Avausviikonlopun perusteella tältä kaudelta voidaan odottaa myös Räikköseltä hyviä sijoituksia, jopa muutamia palkintopalleja.

Mutta kuten aina, avauskilpailun jälkeen täytyy hillitä vielä odotuksia. Avauskisa on aina avauskisa ja Albert Parkin rata on aina hieman omanlaisensa, joten Australian GP:n tuloksista ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Paremmin alkavaa kautta voi arvioida Malesian osakilpailun jälkeen, mutta jo nyt voi sanoa, että hyvältä näyttää. Molemmat suomalaiset ovat kärjen tahdissa, vaikka Mercedes meneekin menojaan.

Tästä on hyvä jatkaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.