Vappumuistoja Imolasta

Blogi

Vappu on iloinen juhla, mutta formulapiireissä muistetaan yksi erittäin surullinen vappu. Vappu Imolassa 1994 ei todellakaan sujunut mukavissa merkeissä.

San Marinon GP Imolassa vuonna 1994 oli yksi F1-historian mustimpia kisaviikonloppuja, ellei mustin. Viikonloppuna menehtyivät Simtekin Roland Ratzenberger ja Williamsin Ayrton Senna. Heidän lisäkseen Jordanin Rubens Barrichello ja kolme mekaanikkoa loukkaantui. Imolan tapahtumat jättivät pysyvän jälkensä Formula 1:iin, kun turvatoimia niin autoihin kuin ratoihin kiristettiin.

En ole kokenut tuollaista viikonloppua ennen Imolaa, enkä sen jälkeen. Vaikka olin tuolloin vasta 13-vuotias, muistan etenkin sunnuntain tapahtumat hyvin. Senna ajoi vauhdikkaasti ulos johtoasemasta kisan alkupuolella. Sennan pelastustoimet olivat lohduton näky ja jälkeenpäin ajatellen yllättäen avoimesti tilannetta näytettiin suorassa lähetyksessä, vaikka aivan lähelle ei tietenkään menty. Tänä päivänä vastaavaa tilannetta en usko tapahtuvan, vaan kamerat käännettäisiin kokonaan pois onnettomuuspaikalta.

Yllättävää oli myös se, että San Marinon GP:tä jatkettiin Sennan onnettomuuden jälkeen, vaikka jo silloin näytti erittäin pahalta. Joidenkin lähteiden mukaan Senna olisi menehtynyt jo rata-alueella, vaikka tieto kerrottiin julkisuuteen vasta tunteja myöhemmin. Jälkiviisaana voidaan todeta, että lisämurheilta oltaisiin vältytty, jos kisaa ei olisi jatkettu. Kisan aikana loukkaantui kolme mekaanikkoa, kun Minardin Michele Alboreton rengas irtosi varikkosuoralla.

Imolan onnettomuudet herättivät F1-väen turvallisuusajattelun uudelle tasolle ja nopeasti alkoikin tapahtua muutoksia. Osittain nähtiin jopa paniikkireaktioita, kun nopeuksia lähdettiin hidastamaan mm. radoille rakennetuilla väliaikaisilla shikaaneilla. Autojen ja ratojen turvallisuus nostettiin kuitenkin uudelle tasolle ja monista vakavan näköisistä onnettomuuksista on selvitty säikähdyksellä. Aina voi kuitenkin tehdä paremmin, sen on osoittanut esimerkiksi Minardin Jules Bianchin kuolemaan johtanut onnettomuus Japanissa 2014.

Tällä hetkellä turvallisuuspuolella keskusteluissa ovat osittain tai kokonaan katettu ohjaamo, jolla voitaisiin parantaa turvallisuutta onnettomuuksissa, jos autoa kohtaan lentää esineitä, kuten irronnut rengas. Talvitesteissä Ferrari testasi halo-suojaa ohjaamon ympärille, jota FIA harkitsee kuljettajien pään suojaksi. Red Bullilla oli oma kupu-versionsa, jota talli saattaa testata Venäjän GP:n yhteydessä tulevana viikonloppuna. Katettu ohjaamo tulee pakolliseksi kaudella 2017.

Tulevana viikonloppuna Venäjän Sotshissa, jolloin tulee kuluneetksi tasan 12 vuotta Imolan surullisista tapahtumista, vappuna 2016. Toivottavasti iloisemmissa merkeissä.

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: