Ferrari hukassa - Red Bull meni jo, tuleeko McLaren perässä?

Italialaisten ylpeyden, Ferrarin, kausi on sujunut laskevan käyrän trendinä. Voitot ovat karttaneet punaisia, kun Red Bull on paukannut vauhdilla ohi ja lisää vaikeuksia Ferrarille voi olla luvassa jo viimeistään ensi kaudella.

Viime vuonna Ferrari nappasi kolme voittoa, kun Mercedekseltä tippui pallo Malesiassa, Unkarissa ja Singaporessa. Muut tallit olivat sen verran kaukana, että Ferrari oli selkeä kakkostalli. Tänä vuonna Ferrari lähti kauteen kakkossuosikkina ja olikin sitä alkukauden kilpailut. Vähitellen kuitenkin Red Bull paranteli asemiaan ja kesän aikana itävaltalaistalli tuli Ferrarin rinnalle ja meni nopeasti ohi. Voittoja Ferrarille ei tänä vuonna ole tullut ja ne ainoat voitot Mercedes-tallin ulkopuolelle ovat menneet Red Bullille.

Vielä muutama kuukausi tämän kauden alusta Ferrarilla ei oltu huolestuneita laskuun kääntyneestä kaudesta, vaan katseet pidettiin tiukasti Mercedeksen lyömisessä. Kesän aikana oli kuitenkin taivuttava realismin puolelle, sillä Red Bull alkoi voittamaan Ferraria säännöllisesti ja mikä pahinta, selkeästi. Loppukesästä Red Bull meni valmistajien sarjassa Ferrarin ohi ja Malesian GP:n kaksoisvoitolla Red Bull vankisti MM-sarjan kakkossijaansa.

Laskusuhdanteeseensa Ferrari on reagoinut perinteisesti mylläämällä organisaatiotaan. Teknisen johtajan James Allisonin johdolla tallista saivat lähtöpassit monet eri osastojen johtavat henkilöt. Talli ei kuitekaan paikannut näitä lähtöjä talon ulkopuolelta, vaan uudet vastuuhenkilöt nostettiin tallin sisältä. Ratkaisuja perusteltiin, että haluttiin nostaa esiin talon omaa osaamistaan, mutta useat F1-mediat spekuloivat, että yksinkertaisesti Ferrariin ei kovilla nimillä, kuten Adrian Neweyllä tai Ross Brawnilla, ole tällä hetkellä imua. Ferrari ei siis tällä hetkellä ole kiinnostava työympäristö. Sopii kysyä, että miksi ei?

Ferrari on ison haasteen edessä. MM-sarjan kakkossija on karkaamassa, eikä ensi kauden osalta homma ole helpottumassa. Mercedes lienee vahvin mestarisuosikki edelleen, Red Bull oletettavasti jatkaa tahtinsa parantamista ja takaa on tulossa McLaren, joka on tänä vuonna osoittanut piristymisen merkkejä. Auto on jo kohtalaisen hyvä ja Honda on edistynyt voimanlähteensä kanssa. McLaren voi hyvinkin ensi kaudella taistella palkintopallisijoista, jos kehitystahti jatkuu tämän vuoden kaltaisena. Ferrarille tulee tässä tilanteessa kiire ja paineet kasaantuvat tallipäällikkö Maurizio Arrivabenen ja ykköskuljettaja Sebastian Vettelin ympärille, joka ei viime kisoissa ole saanut parasta irti itsestään.

Ensi vuonna Formula 1:n säännöt muuttuvat jälleen merkittävästi. Sääntömuutokset eivät ole kovin usein toimineet Ferrarin eduksi tai ainakaan italialaistalli ei ole pystyneet niidä tehokkaasti hyödyntämään. Monet kerrat on käynyt niin, että Ferrari on joutunut kopioimaan muiden innovaatioita autoonsa, kun heidän ratkaisunsa eivät ole toimineet. Kopiointi yleensä tarkoittaa sitä, että ollaan myöhässä kuukausikaupalla, kun muut ovat jo edenneet autonsa kanssa.

Ennakkoasetelmien perusteella ei siis näytä helpolta Ferrarilta myöskään ensi kaudella, kun muistetaan vielä, että henkilöstömuutoksia tehtiin kesällä aikaan, jolloin ensi kauden auton suunnittelu pitäisi olla kiihkeimmillään. Mahdollisesti henkilöstömuutoksia on tulossa vielä loppukauden aikana tai kauden jälkeen, jos Ferrarin loppukausi menee täysin pipariksi. Tällöin myös itse Arrivabenen palli voi heilua.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.