Toinen näytös Kiinassa

Blogi

F1-kausi jatkuu Kiinassa tulevana viikonloppuna. Pitkästä aikaa Mercedes lähtee viikonloppuun pistetaulukoissa takaa-ajajan asemassa, mutta edelleen talli on vahvoilla voimasuhteita arvioitaessa.

Australian avauskisan jälkeen on jaksettu muistutella, että Melbournen tuloslista ei ole lopullinen tulos kauden voimasuhteista. Ferrari oli vahva eritoten pitkissä vedoissa, kun taas Mercedes oli nopea yhdellä kierroksella. Eikä kisapituudellakaan Mersu huono ollut, vaikka molemmilla Mercedes-kuljettajilla oli hieman vaikeuksia renkaidensa kanssa.

Renkaat saattavat olla ratkaisevassa asiassa tällä kaudella, jos Ferrari saa kestämään renkaansa Mercedestä paremmin. Ferrari on ollut usein tunnettu siitä, että se on ollut hellä renkaille, mutta tähän liittyy myös ongelma, jos renkaita ei saa viileässä kelissä lämmitettyä tarpeeksi hyvin. Ongelma korostuu aika-ajoissa, joissa renkaat pitäisi saada toimimaan heti nopealla kierroksella.

Kiinassa asetelmia saattaa tosin sotkea sää, sillä Shanghaihin on ennustettu viikonlopulle epävakaista säätä. Aika-ajot pystytään ajamaan näillä näkymin kuivassa kelissä, mutta sunnuntaina saattaa sataa koko päivän. Ennusteiden mukaan sunnuntai alkaa sateessa ja on epävarmaa, päättyykö sade kisaan mennessä. Sadekeli pistää taktiikat ja suunnitelmat täysin uusiksi ja voi olla, että näemme yllätyksiä.

On myös muistettava, että autot säädetään sunnuntain kisaan jo aika-ajoihin ja on mielenkiintoista nähdä, säädetäänkö autot sadetta silmällä pitäen ja annetaan hieman periksi aika-ajoissa. Tämä taas aukaisisi yllättäjille mahdollisuuden, jos kärkitallit lähtisivät samankaltaisella ja sateen puolelle kallistuville säätöihin, jolloin korkealla lähtöruudukossa saatettaisiin nähdä joku kuivan kelin aika-ajosäädöissä oleva kuljettaja esimerkiksi keskikastin talleista, kuten Williams tai Force India. Pohdittavaksi jää myös, kannattaisiko tallien varustautua viikonloppuun kaksin säädöin eri autoissa, jolloin vähintään toisen auto toimisi lauantaina ja sunnuntaina.

Sateesta puhuttaessa ei voi olla kommentoimatta Pirellin märän kelin renkaita. Ne ovat olleet ainainen puheenaihe ja uusia sadekelin ja välikelin renkaita on toistaiseksi testattu vain Barcelonan talvitesteissa keinokastellulla radalla. Tuolloin kuljettajat eivät antaneet kovin hyvää palautetta renkaista ja esimerkiksi Lewis Hamilton jätti koko sadetestin ajamatta osittain teknisten ongelmien vuoksi. Pirelli ilmoitti testin jälkeen parantavansa märän kelin kumeja, mutta en oikein usko, että vielä Kiinaan mennessä on saatu tehtyä uusia versioita sadekelin ja välikelin renkaista.

Odotettavissa on jälleen mielenkiintoinen viikonloppu paristakin syystä. Jännä nähdä, mihin suuntaan voimasuhteet kehittyvät normaalimmalla moottoriradalla, jossa tehot merkitsevät Australiaa enemmän. Palaako Mercedes ykköseksi ja jääkö esimerkiksi McLaren pahastikin jalkoihin? Toisaalta sateen uhka tuo mukaansa yllättävän elementin, kun pitää pohtia, tuleeko se sade ja, jos se tulee, missä vaiheessa siihen pitää reagoida?

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: