Leclerc-huhuilla sparrataan Räikköstä?

Huhut Kimi Räikkösen korvaamisesta Ferrarilla ovat kiihtyneet kesän aikana. Yhdessä Sauberin Charles Leclercin nousseen suorituskyvyn ja Räikkösen suoritusten ailahtelevuuden kanssa on huhuiltu, että Ferrari olisi solminut Leclercin kanssa kahden vuoden sopimuksen ja Räikkönen saisi alkaa viettää F1-eläkepäiviä.

Kieltämättä Charles Leclerc on esittänyt Sauberin ratissa loistavia otteita ja jättänyt tallitoveri Marcus Ericssonin varjoonsa. Kimi Räikkösellä oli touko-kesäkuussa vaikea vaihe, jotka korostuivat Kanadan ja Ranskan aika-ajojen ihmeellisinä virheinä ja Kanadan GP:n vaisuna ajona. Tämän jälkeen Räikkönen kuitenkin piristyi ja alkoi ajaa aggressiivisemmin.

Aggressiisisempi Räikkönen näkyi ennen kaikkea starteissa ja ensimmäisillä kierroksilla, joista muistetaan Itävallan GP:n loistava lähtö ja Iso-Britannian GP:n kolmannen mutkan kolari Mercedeksen Lewis Hamiltonin kanssa. Näyttää siltä, että Räikkönen ei tule enää vain varovaisesti hakemaan paikkaansa letkassa, vaan avoimesti haastamaan muita. Sama on näkynyt myös muualla kisoissa hakiessaan ohituksia kilpakumppaneista Ranskasta lähtien.

Mistä muuttunut toiminta on sitten johtunut? Mielestäni Räikkösen sopimustilanne Ferrarilla on kriittinen ja on todella mahdollista, että hänet korvataan Leclercillä ensi vuonna. Tämä on saanut Räikkösen yrittämään, sillä hän haluaa jatkaa Formula 1:ssä myös kaudella 2019. Räikkönen haluaa näyttää, että hän ansaitsee vielä sopimuksen Ferrarilla ja ajopaikan sarjassa.

En ihmettelisi, jos Ferrarilta olisi vuodettu huhu Leclercistä, jotta saataisiin Räikköseltä reaktio ja hänet toimimaan aneemisen kesän alun jälkeen. Totesihan Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene eräässä haastattelussa viime tai toissa kaudella, että Räikköseltä saadaan parempia tuloksia, jos hänelle asetetaan paineita. Silloinkin oli kyse Räikkösen sopimuksen jatkamisesta Ferrarilla.

Tällä kaudella Räikkönen aloitti hyvin ja huhuissa oli jo aikaisessa vaiheessa, että Räikköselle tarjottaisiin jatkosopimusta. Olisiko hyvä alku ja käteen sopiva auto mukavoittanut Räikköstä ja hän uskoi asioiden sujuvan omalla painollaan. Sitten asiat eivät sujuneetkaan Räikkösen toivomalla tavalla ja mm. muutamat niukat aika-ajotappiot Sebastian Vettelille alkoivat kerätä paineita hartioille, jotka kostautuivat virheinä.

Leclerc-huhujen vuodettua julkisuuteen alkoivat mystisesti Räikkösen otteet paranemaan ja tulokset on kaikkien nähtävillä. Kesän kolmen perättäisen kisan putkessa Räikkönen oli ainoa kärkikuskeista, joka oli palkintopallilla niin Ranskassa, Itävallassa kuin Iso-Britanniassa. Peräänkuulutin edellisessä blogikirjoituksessani, että Räikkösen on parannettava otteitaan tulevissa kisoissa ja laskeskelin, että jatkosopimusneuvottelujen edistämiseksi aika-ajoissa pitäisi olla kolmen joukossa, joista yksi paalu ja kisoissa joka kerta palkintopallilla, joista yksi voitto.

Aivan tuo kaavailemani ei toteutunut, sillä Räikkösen aika-ajoissa Ranskasta Britteihin sijoitukset menivät järjestyksessä 6-3-3 ja kisoissa 3-2-3. Aika-ajoissa riittää yhä parannettavaa, vaikka trendi oli nouseva. Iso-Britanniassa tekeminen oli jo hyvällä tasolla. Kisoissa Räikkönen on palannut sille tasolle, jolla suomalainen on totuttu näkemäänkin, eli hyvää suorittamista kisaolosuhteissa ja hyvää taistelua ja aggressiivista haastamista. Briteissä tosin lähdön aggressiivisuus meni napsun liian pitkälle ja siitä ansaittu rangaistus.

Tulevat viikot ja kuukaudet näyttävät, miten paljon Leclerc-huhuissa on perää ja onko todellisuudessa näillä Räikkösen parantuneilla otteilla mitään yhteyttä tai vaikutusta Räikkösen tulevaisuuteen. Toivon, että Räikkönen jatkaisi Formula 1:ssä, sillä viime aikaisilla otteilla ainakin yhden vuoden jatko olisi ihan realistinen. Toisaalta, jos tämän kauden jälkeen Räikkösen F1-ura tulee päätökseen, parempi päättää ura Itävallan tai Iso-Britannian GP:n kaltaisiin suorituksiin taistelevana Räikkösenä eikä kehäraakkina, jollainen vaikutelma saatiin Kanadassa.

Riippumatta lopputuloksesta, talli ja Formula 1:n yleisö ansaitsevat loppuun asti taistelevan Räikkösen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.