Sivutilan tarjoaa:
Arkku.net

Räikkönen yllätti ratkaisullaan

Pitkään vellonut huhumylly Kimi Räikkösen tulevaisuudesta sai vihdoin pisteen tiistaina. Ensin Ferrari tiedotti, ettei Räikkösen ura jatku italialaistallissa ja hetkeä myöhemmin Räikkönen julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän ilmoitti tehneensä kahden vuoden sopimuksen Sauberin kanssa.

Aluksi on hyvä sanoa, että hyvä, että tälle Räikkös-spekulaatioille saatiin päätös. Jatkuva vatvominen jatkaako, ei jatka vai siirtyykö sinne tai tänne kävi ärsyttäväksi. Huhut pyörivät valtoimenaan, mutta virallista tietoa ei ollut saatavilla, kun asianosaiset eivät voineet vielä puhua päätöksistä, vaikka sellainen olisikin jo tehty. Nyt voi kaikessa rauhassa keskittyä loppukauteen ja myös ensi kauteen.

Räikkösen lopettaminen Ferrarilla ei ollut suuri yllätys. Olin itse vähän 50-50 tunnelmissa, jatkaako Räikkönen nykyisessä tallissaan vai ei. Viime aikojen huhut Sauberin Charles Leclercin siirtymisestä Ferrarille kyllä alkoivat kallistaa vaakakuppia siihen, että Räikkönen jättää Ferrarin kuluvan kauden päätteeksi. Näinhän sitten lopulta kävi, kun Ferrari tiedotti Räikkösen tilanteen selvittyä, että Leclerc ajaa Ferrarilla Sebastian Vettelin tallitoverina ensi kaudella.

Kahden vuoden sopimuksen teko Sauberille Räikköseltä sen sijaan yllätti. Olin ajatellut asian, että Räikkönen haluaa lopettaa F1-uransa Ferrarilla ja tämä kausi jää suomalaisen viimeiseksi. Näin oli myös Räikkönen puhunut jo ensimmäisessä Ferrari-keikaillaan 2007-2009, mutta tämän jälkeen Räikkönen on ajanut rallia, palannut Formula 1:iin kahdeksi vuodeksi Lotukselle, josta siirtyminen Ferrarille takaisin ja nyt siis Sauberille. Räikkönen on antanut ymmärtää, että häntä kiinnostaa vain voitot ja mestaruudet, eikä hän halua ajaa joukon jatkona.

Sauberilla ei kuitenkaan lähtökohtaisesti taistella voitoista tai edes palkintopalleista. Vaikka Räikkönen onkin sanonut tällä kaudella, että häntä kiinnostaa ajaminen hyvin paljon ja hän on hyvässä kunnossa, on jokin selvästi muuttunut Räikkösessä. Se on näkynyt hänen käytöksessään varikoilla, vaikka olenkin pystynyt Räikköstä seuraamaan vain tv:n välityksellä. Räikkönen on ikään kuin pehmentynyt ihmisenä, ei niinkään F1-kuljettajana. Ilmeisesti perhe-elämä ja lapsien syntyminen on muuttanut Räikkösen ajatusmaailmaa ja se on vaikuttanut myös F1:iin.

Ainakin Räikkönen on vapautuneemman oloinen esimerkiksi haastatteluissa, vaikka hän on tuonut sen yhä esille, että hän ei välitä muusta kuin ajamisesta. Vapautta on entistä enemmän tarjolla Sauberilla - ainakin, jos vertaa Ferrariin. Räikkönen ehkä halusi kokeilla vielä kerran vanhaa kunnon kilpa-ajoa, jossa voi enemmän keskittyä ajamiseen niin sponsori- kuin mediavelvoitteiden suhteen. Räikkönen voi ajaa Sauberilla ns. tutkan alla, kun jokaisessa kisassa ei ole median luupin alla.

Toinen syy siirtyä Sauberille, joka on noussut esiin Räikkösen kohdalla, liittyy Leclerciin. Ranskalainen Leclerc on kaikkien aikojan nuorin ja kokemattomin kuljettaja, joka liittyy Ferrarin F1-tiimiin kisakuljettajaksi. Voisiko olla, että Ferrari haluaa pitää hyväkuntoisen ja tuoreessa ajotuntumassa olevan Räikkösen varakuljettajana Sauberilla, jos Leclercin Ferrari-ura ei lähde kunnolla liitoon?

Sauberiahan voidaan pitää Ferrarin kakkostiiminä, jolla on Ferrarin voimayksiköt ja tallien välinen yhteistyö saattaa tiivistyä Räikkösen sopimuksen myötä. Sauberille siirtyi heinäkuussa tekniseksi johtajaksi myös Ferrarin entinen pääsuunnittelija Simone Resta. Tällä kaudella Sauber on ottanut isoja edistysaskeleita lähtöruudukon takariveistä ja Räikkösen kokemusta voidaan varmasti käyttää hyväksi, kun hän liittyy talliin. Eikä Räikkösestä ole varmastikaan haittaa sponsoreiden haalimisessa ja tämä yhdistettyna Ferrarin tarjoamaan tukeen, Sauber vahvistanee asemaansa keskikastissa ja taloudelliset huolet voitaneen hetkeksi ainakin unohtaa.

Vaikka minua Räikkösen päätös hieman yllätti, tavallaan sen ei pitäisi. Räikkönen on tunnettu oman tiensä kulkijana ja hän tekee päätöksensä muista välittämättä tai ainakin niin, ettei häntä kiinnosta, mitä muut ajattelevat. Esimerkiksi Räikkösen edellinen paluu F1:iin tuli aika puskista. Nyt toki hänellä on perhe ympärillä, joka täytyy ottaa huomioon, mutta ulkopuolisiin Räikkönen suhtautunee entiseen malliin. Ja perhe oli varmaan yhtenä syynä Sauberille siirtymisessä, onhan talli päämaja Sveitsissä, jossa myös Räikkönen perheineen asuu.

Mielenkiintoinen ensi kausi on odotettavissa. Suomalaisittain on iloinen asia, että yhä nähdään kaksi suomalaiskuljettajaa, Räikkönen Sauberilla ja Valtteri Bottas Mercedeksellä. Saa myös nähdä, millaisen kirittäjän Vettel saa Leclercistä. Joka tapauksessa Leclercillä on kova näyttöpaikka ja tulosta on tehtävä hyvin pian, sillä Ferrarilla ei ainakaan median puolesta hirveästi odoteta, jos tulosta ei tule. Totuus kuitenkin on, että kärjen takana saa suorittaa kaikessa rauhassa, mutta Maranellon kirkkaissa valoissa tilanne on toinen ja paineet on aina läsnä. Kysykää vaikka Räikköseltä.

Räikkösen ilmoitus Sauber-sopimuksesta Instagramissa:

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Guess who’s back?! Next two years with @sauberf1team ahead! Feels extremely good to go back where it all began!

Henkilön Kimi Räikkönen (@kimimatiasraikkonen) jakama julkaisu

 

Lisää kommentti

Kirjoita asiallisesti, asiattomat kommentit poistetaan. Tarvittaessa asiattomien kirjoittajien kommenttien lähettäminen voidaan estää. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan välittömästi. Niiden kommentit, jotka EIVÄT ole rekisteröityneet, julkaistaan moderoinnin jälkeen, eli ne eivät ole välittömästi näkyvillä sivustolla. Ei siis kannata ihmetellä ja lähettää useampaa samaa viestiä, kun kommentti ei heti näy.

Rekisteriseloste | Tietosuoja

Turvakoodi
Päivitä

Haku

Kuljettajien MM-pisteet 2018

Sij. Kuljettaja Pisteet
1 Hamilton 408
2 Vettel 320
3 Räikkönen 251
4 Verstappen 249
5 Bottas 247
Näytä koko taulukko

Valmistajien MM-pisteet 2018

Sij. Talli Pisteet
1 Mercedes 655
2 Ferrari 571
3 Red Bull 419
4 Renault 122
5 Haas 93
Näytä koko taulukko

Viimeisin kisa

Abu Dhabi 2018 - Grand Prix
Sij. Kuljettaja Pisteet
1 Hamilton 25
2 Vettel 18
3 Verstappen 15
4 Ricciardo 12
5 Bottas 10
6 Sainz Jr. 8
7 Leclerc 6
8 Perez 4
9 Grosjean 2
10 Magnussen 1
Näytä koko taulukko

Kysely

Kimi Räikkönen jatkaa F1-uraansa kaudella 2018 Sauberilla. Olitko yllättynyt Räikkösen Sauber-sopimuksesta?

Kyllä - 59.5%
Ei - 40.5%

Ääniä yhteensä: 37
Tämä äänestys on jo päättynyt : 14 loka 2018 - 07:50