Jules Bianchi taivaallisille moottoriradoille

Jules Bianchin (3.8.1989 - 17.7.2015) taistelu päättyi viime viikonloppuna nizzalaisessa sairaalassa. F1-maailma jäi kaipaamaan lahjakasta kuljettajaa, joka ei ehtinyt näyttämään, mitä kaikkea hän olisi voinut urallaan saavuttaa.

Jules Bianchi 1989-2015. Kuva: © Flikcr.com 2014.Formulamaailma sai viime viikonloppuna ikäviä uutisia ja muistutuksen moottoriurheilun raadollisuudesta pahimmillaan. Saimme kuulla ranskalaisen Jules Bianchin poismenosta Nizzassa. Bianchin taistelu päättyi koomassa, johon hän joutui ajettuaan ulos viime vuoden Japanin GP:ssä. Ulosajossa Bianchi sai vakavia päävammoja, joista hän ei ikinä toipunut.

Ensimmäinen F1-osakilpailussa kuljettajalle tapahtunut kuolemantapaus sitten vuoden 1994 on todella ikävä asia, mutta osaltaan Bianchin läheisille varmasti helpotus. Kaikille oli kuitenkin selvää, että entiselleen Bianchi ei enää toivu. Tietenkin perhe taisteli Bianchin kanssa viimeiseen asti, mutta tilanteen lopullisuus oli jo aistittavissa uutisissa noin viikko sitten, kun Bianchin isä kertoi tuntemuksistaan Bianchin rinnalla viimeksi kuluneiden kuukausien aikana.

Lahjakkaasta kuljettajasta oli ilman muuta kyse ja hänellä olikin paikka Ferrarin kuljettaja-akatemiassa. Marussian piti olla vain ensiaskel Formula 1:ssä kohti menestystä ja kuuluisuutta. Jälkeenpäin saimme kuulla, että Ferrarilla oli suunnitelmia Bianchin suhteen. Ferrarin oli tarkoitus ajattaa Bianchin Marussian jälkeen ensin jossakin keskikastin tallissa ja lopullisena tavoitteena ajaa jonakin päivänä Ferrarin F1-tallissa. Ferrarin entinen pääjohtaja Luca di Montezemolo paljasti, että Bianchin oli tarkoitus korvata Kimi Räikkönen tallissa, kun Räikkönen lopettaa aikanaan Ferrarilla.

Suunnitelmat menivät siis uusiksi ja kaikkein raskaimmin ne iskivät Bianchin lähipiiriin. Bianchin isän mukaan ajaminen oli pojalleen kaikki kaikessa ja hän rakasti sitä yli kaiken. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, millaisen uran Bianchi olisi pystynyt luomaan, mutta ennusmerkit olivat hyvät. Pikkuformuloissa Bianchi saavutti kärkisijoja ja Marussian kaltaisesta pikkutallista ovat nousseet monet nykyiset tähdet jopa maailmanmestariksi saakka.

Bianchi siirtyi taivaalliseen Formulasarjaan, jonne aikojen saatossa siirtyneet mm. Imolassa 1994 menehtyneet Roland Ratzenberger ja Ayrton Senna. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta ja jo tulevana viikonloppuna kuljettajien täytyy ajaa, kun sarja jatkuu Unkarin Hungaroringillä. Tulemme luultavasti näkemään joitakin kunnianosoituksia Bianchia kohtaan viikonlopun aikana, mikä tietysti kuuluu asiaan.

Aina tietysti toivoo, ettei kuolemaan johtavia onnettomuuksia tapahdu ja turvallisuuden osalta pyritään tietenkin tekemään kaikki mahdollinen. Bianchin onnettomuus vei asioita osaltaan eteenpäin ja yhtenä konkreettisena esimerkkinä tästä on täksi kaudeksi käyttöön otettu virtuaalinen turva-auto, joka on mielestäni yksi parhaista turvallisuusinnovaatioista F1:ssä. Ihmettelen ettei tällaista ole keksitty aiemmin ja valitettavasti edistystä tapahtuu vasta sitten, kun jotain pahaa tapahtuu.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä valitettavasti varmaan viimeinen. Toki ihmiset Formula 1:ä pyörittävät ja toiminta on inhimillistä, eikä kaikkea aina pysty ennakoimaan. Joka tapauksessa kaikesta voidaan oppia ja kehittää asioita paremmaksi.

MiniDrivers-tribuutti Julesille


Video © 2015 MiniDrivers / YouTube.

Lue myös:
Jules Bianchin profiili sivustollamme
Japanin GP 2014

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.