Juusela on aloittanut vahvasti

Suomalaiset F1-fanit joutuivat totuttautumaan uuteen F1-selostajaan tämän kauden alussa, kun Oskari Saari lopetti MTV:llä ja tilalle tuli Niki Juusela Yleltä. Ainakin ensimmäisten kisojen perusteella Juuselan esitykset vaikuttavat hyvältä.

Formula 1 -selostajia kohtaan on Suomessa suuria odotuksia viimeistään Matti Kyllösen ajoista 1990-luvun lopulta lähtien. Kyllönen teki lähtemättömän vaikutuksen tv-katsojiin ja hänen lähdettyään MTV:ltä vuonna 2000, on Kyllöstä käytetty mittatikkuna hänen jälkeensä tulleisiin selostajiin Formula 1:ssä.

Tällä kertaa ei suurta huolta vaikuttanut olevan, sillä Juusela oli kokenut selostaja, joka oli saanut selostaa Ylellä isoja urheilutapahtumia, kuten esimerkiksi olympialaisia. Lisäksi Juuselan kiinnostus Formula 1:ä kohtaan vaikutti lupaavalta, että saadaan lajista aidosti innostunut henkilö selostajaksi.

Odotukset eivät pettäneet ja ensimmäiset kisat ovat sujuneet Juuselalta mainiosti. Juuselan kiinnostus F1:ä kohtaan on kuulunut selostuksissa ja tilanteita seurataan hyvin. Juusela osaa myös hyvin käyttää apunaan lähetyksissä olevia asiantuntijoita, joilta hän kysyy usein lisätietoa esimerkiksi kuvissa näkyvistä asioista.

Tärkeää on myös, että selostaja keskittyy olennaiseen, eikä aikaa kulu Twitter-viestien lukemiseen tai liikaan hassutteluun. Toki liian jäykäksi ei saa mennä ja huumoria kuuluu silloin tällöin olla mukana, mutta huumori on tunnetusti vaikea taiteenlaji.

Kaiken kaikkiaan Juuselan alkukausi on ollut hyvä ja selkeää eteenpäin menoa Saaresta on, vaikka hänkään ei mikään huono ollut. Tästä on hyvä jatkaa, kun lajiin ja C Moren F1-tiimiin on päästy sisään. Nyt vielä, kun toukokuun kisoissa tiimi matkustaa Espanjan ja varmaankin myös Monacon kisoihin paikan päälle, niin odotukset ovat huipussaan.

Uskoisin, että paikan päällä Juusela pääsee kunnolla eläytymään ja näyttämään parastaan. Eikä Juuselan debyyttikaudelle tee yhtään pahaa, että Valtteri Bottas otti juuri avausvoittonsa ja varmasti hän taistelee voitoista myös tulevissa kisoissa. Mikäli kausi jatkuu lähellekään samaan tahtiin kuin nyt, luulisin, että selostamossakin venytään yhä parempiin suorituksiin.


Tulosta   Sähköposti