Ferrari uuteen kauteen uudella tallipäälliköllä - Vain mestaruus kelpaa

Ferrari uuteen kauteen uudella tallipäälliköllä - Vain mestaruus kelpaa

Blogi

Ferrari on taistellut viime vuosina maailmanmestaruudesta Mercedestä vastaan, mutta aina se on joutunut kuoppaamaan haaveensa jo aikaisessa vaiheessa syksyllä. Tänä vuonna Maranellossa ollaan jälleen mestaruus mielessä, mutta nyt organisaatiota on myllätty, sillä talven aikana tallipäällikkö Maurizio Arrivabene sai lähteä ja tekninen johtaja Mattia Binotto nostettiin tilalle.

Ferrari elää tyypillisesti kriisistä toiseen ja välillä tuntuu, että joka päivä joku on saamassa kenkää. Viime kauden loppu vaikutti kuitenkin, että välit tallin johdossa olivat kireät ja tietyt tilanteet muutamissa kisoissa tuntuivat erikoisilta. Erityisesti reaktiot niihin. Loppukauden ajan spekuloitiin Arrivabenen potkuista, mutta loppujen lopuksi hän lähti tammikuussa ilmeisesti määräaikaisen sopimuksen päätyttyä.

Tallipäälliköksi noustuaan Binotto ei halunnut pitää sanomaansa vakan alla, vaan vaati Ferrari-väeltä kovaa työtä mestaruuden saavuttamiseksi. Yksi osa tätä on Sebastian Vettelin nostaminen ykköskuljettajaksi jo ennen Barcelonan testejä. Talliin tullut nuori tulokas Charles Leclerc saa jäädä kakkosviulun soittajaksi, jos Vettelille ei kärjessä jotain tapahdu. Kuskipolitiikan osalta Ferrarilla ollaan näemmä palattu Jean Todtin ja Michael Schumacherin aikoihin vuosituhannen vaihteeseen ja 2000-luvun alkuun.

Vettelin on nostettava tasoaan. Viime kauden mestaruustaistelu kaatui osittain saksalaisen liian moneen henkilökohtaiseen virheeseen. Myös hermojen hallinta noussee jossain vaiheessa omaan rooliinsa ja tuntuu, ettei tämä ole ollut Vettelin vahvuuksia hänen urallaan. Nopeutta Vetteliltä löytyy ja tarvittaessa kykyä johtaa tallia, kun kaikki sujuu hänen suunnitelmiensa mukaan. Jos suunnitelmiin tulee joku yllättävä muutos, on Vettel isommissa ongelmissa mielestäni enemmän kuin esimerkiksi Lewis Hamilton.

Kanssakilpailijoiden ohella Vettelin ongelmaksi saattaa muodostua tallitoveri Leclerc. Jo talvitesteissä ranskalainen on näyttänyt vauhtiaan, eikä sovi uhohtaa, että hän on F2- ja GP3-mestari. Vettelin urakkaa helpottaa kuitenkin se, että Vettelille on taattu ykköskuskin asema. Leclercristä voi kuitenkin tulla seuraava Ferrarin F1-mestari, etenkään, jos Vettel ei nyt onnistu. Tavallaan Vettelkin ajaa koko ajan jatkostaan, joka on saksalaisen kanssa sovittu vuoteen 2020 saakka.

Nyt ollaan aika lähellä niitä hetkiä, että nyt tai ei koskaan. Ferrarilla edellisestä kuskimestaruudesta on aikaa 12 vuotta (2007 Kimi Räikkönen) ja periaatteessa näillä säännöillä on tämä ja ensi vuosi aika näyttää. Vuonna 2021 kaikki menee uusiksi (ei voi vielä tietää mitä) ja tunnettua on, ettei Ferrari ole vahvimmillaan sääntömuutosten ensimmäisinä vuosina. Tulosta pitäisi siis tulla pian.

Tässä on Ferrarin F1-auto kaudella 2019. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä. Lähde: Ferrarin Twitter.

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: