FIA(skon) tunarit!

Bahrainissa siis ajetaan tänä vuonna. Ei hyvä! FIA teki tänään erittäin huonon päätöksen, joka pistää koko kattojärjestön ja erityisesti Formula 1:n erityisen huonoon valoon julkisuudessa.

FIA on tehnyt vuosien varrella lukuisia huonoja ja surkeita päätöksiä, mutta ne ovat pääosin liittyneet lajien sisäisiin asioihin, kuten sääntöihin. Niinpä huonoilla sääntötulkinnoilla ja rankaisuilla tai rankaisematta jättämisillä ei ole ollut yleismaailmallisia vaikutuksia. Bahrain-päätöksellä sen sijaan on, sillä päätöksellä otetaan väistämättä kantaa Bahrainin tilanteeseen ja siihen, miten tilanne on hoidettu.

Jopa FIA-asteikolla tämänpäiväinen päätös on surkea, menee heittämällä TOP-10 surkeimpiin päätöksiin. FIA antaa huonon signaalin ja tukee sitä, kuinka Bahrain kyykyttää kansalaisiaan. Tuoreimpien tietojen mukaan levottomuudet jatkuvat yhä maassa, vaikka ne eivät uutiskynnystä länsimaissa ole pahemmin ylittäneet. Bahrainissa on ammuskeltu aivan viime päivinä, joten FIA:n päätös joutuu todella outoon valoon.

Bahrainin radan päällikkö Zayed R. Alzayani kiitteli FIA:ta, Bernie Ecclestonea ja Jean Todtia, jotta kisa saatiin avattua. Alzyanin mukaan kisan ajaminen tuo paljon hyvää maahan ja parantaa sen taloutta kisasta saaduilla tuloilla antaen noin 350 miljoonan euron taloudellisen hyödyn.

Niinpä, raha taisi ratkaista tässä asiassa. Ecclestone on yksi hyötyjistä tässä sopassa, joka olisi kaiketi jäänyt ilman järjestämisoikeuksista saatuja rahoja, jos kisaa ei olisi järjestetty. Hän olikin kisan suurimmista lobbaajista ja epäilemättä oli tekemässä myös päätöstä kisan hyväksymisestä. Ensimmäiset kommentit Bahrain-päätöksestä ihmisoikeusjärjestöiltä on kuultu ja niissä se on saanyt täystyrmäyksen.

Myöskään tallit eivät ole varmaankaan tyytyväisiä päätökseen. Tallit saavat osansa loasta, jota heitetään FIA:n päätöksen seurauksena. Ne eivät ole varmasti mukisematta nielemässä tätä kaikkea ja Bahraniin menosta keskustellaan varmasti. Saa nähdä, kuinka tässä nyt menetellään, asia on varmasti esillä viikon kuluttua Kanadan GP:ssä.

Toivottavasti järki voittaa ja Bahraniin ei mennä ainakaan tänä vuonna. Ensi vuosi on asia erikseen, mutta kauden 2012 avauskilpailuksi merkitty Bahrain ei mielestäni ole automaattisesti mukana kalenterissa. Myös ensi kauden asema kannattaa pistää vakavaan harkintaan, kannattaako ajaa vai ei.

Lue myös uutisemme FIA:n Bahrain-päätöksestä:
Bahrain mukaan vielä tälle kaudelle, Intia siirtyy joulukuulle

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.