GP-ennakko: Brasilia 2009

Kaksi enää jäljellä ja MM-taistelu alkaa lähestyä loppuaan. Taistelussa on vielä kolme kuljettajaa, mutta kuinka monta niitä on ensi sunnuntain jälkeen?

Maailmanmestaruus voi ratketa jo ensi sunnuntaina Jenson Buttonille, jos britille hyvin käy. Hänellä on vahva johto MM-pisteissä tallitoveriinsa Rubens Barrichelloon (14 pistettä) ja Red Bullin Sebastian Vetteliin (16 pistettä). Asetelmat näyttävät Buttonin kannalta hyviltä, mutta niinhän se näytti Lewis Hamiltonillekin kaudella 2007 ennen kahta viimeistä kisaa. Ja kuinkas sitten kävikään?

On kuitenkin muistettava, että vuonna 2007 kaksi viimeistä kisaa olivat sattumuksia täynnä ja Kiinassa sade tuli sotkemaan kisaa. Tuntuu epätodennäköiseltä, että historia toistaisi itseään, mutta kaikkihan on mahdollista. Se yhtäläisyys kahden vuoden takaisiin tapahtumiin on ainakin, että Brasiliaan on viikonlopuksi luvassa sateita. Jopa sunnuntain kisaan.

Fakta on kuitenkin se, että vaatii Buttonin epäonnea, jotta Barrichello tai Vettel nousisivat mestariksi. Ennen Abu Dhabin päätöskisaa jomman kumman tai molempien on kavennettava piste-eroaan Buttoniin alle kymmeneen pisteeseen, jos mielivät mestariksi. Tasatilanne ei Barrichellolle tai Vettelille riitä, koska Buttonilla on enemmän voittoja.

Jos sunnuntaina sataa, on pakka täysin auki. Silloin vaaditaan teräksisiä hermoja, täydellistä ajosuoritusta, onnistunutta taktiikkaa ja päälle vielä ripaus tuuria. Sateella on mahdollisuus mennä asioita enemmän pieleen, mutta tilanne on sama kaikille. Tämä koskee niin mestaruustaistelua johtavaa kuin kärkimiestä jahtaavia kuljettajia. Kärkimies voi kuitenkin aina ottaa enemmän varman päälle kuin haastajat.

Interlagos on ratana haastava. Radalla on paljon haastavia mutkia ja lisähaastetta tuo radan pomppuisuus. Lisäksi Interlagos kuuluu niiden harvojen ratojen joukkoon, jotka kierretään vastapäivään. Brasiliassa on monta kertaa ratkottu mestaruuden kohtalo ja niin se voi olla myös tänä vuonna, vaikka nyt ei ajetakaan kauden päätöskilpailua.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.