Kauden 2012 kisaohjelma vahvistettiin - Turkki tippui kalenterista

FIA:n moottoriurheilun maailmanneuvosto vahvisti keskiviikkona Formula 1:n MM-kalenterin kaudelle 2012. Ensi vuonna ajetaan 20 osakilpailua, eikä kalenterissa ole mukana Turkin osakilpailua.

Turkin putoaminen kalenterissa oli jo aavistettavissa kesäkuussa, kun Istanbulin radalla käytävää osakilpailua ei ollut merkitty alustavaan kalenteriin. Putoamisen syynä ovat huono yleisömenestys ja Bernie Ecclestonen vaatimat korkeammat järjestämismaksut. 

Paluun kalenteriin tekee USA:n osakilpailu, mutta ensi vuonna se ajetaan uudella radalla. Teksasin Austinissa ajettava USA:n GP tekee paluun vuoden 2007 jälkeen, jolloin kisa ajettiin Indianapolisissa.

Alustavaan kalenteriin verrattuna joidenkin kisojen ajankohta muuttui. Tänä vuonna peruttu Bahrainin GP on merkitty ensi vuoden kalenteriin huhtikuulle kauden neljänneksi osakilpailuksi. USA:n GP siirtyy kesäkuulta marraskuulle kauden viimeistä edelliseksi osakilpailuksi. Syy siirtoon on Teksasin todella kuumat olosuhteet kesällä, jotka saattaisivat vaikeuttaa kisan järjestämistä.

Kausi 2012 käynnistyy 18. maaliskuuta Australiasta ja 20 osakilpailua käsittävä sarja päättyy 25. marraskuuta Brasiliaan. Perinteinen kesätauko on 11. ja 12. osakilpailun välissä, joka alkaa Unkarin GP:n jälkeen 30. heinäkuuta ja seuraava osakilpailu ajetaan Belgiassa 2. syyskuuta.

Vahvistettu F1-kalenteri kaudelle 2012:

18.03. Australia
25.03. Malesia
15.04. Kiina
22.04. Bahrain
13.05. Espanja
27.05. Monaco
10.06. Kanada
24.06. Eurooppa
08.07. Iso-Britannia
22.07. Saksa
29.07. Unkari
02.09. Belgia
09.09. Italia
23.09. Singapore
07.10. Japani
14.10. Korea
28.10. Intia
04.11. Abu Dhabi
18.11. USA
25.11. Brasilia

Lähde: FIA

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.