Bahrainin GP on peruttu

Formula 1 -kauden avauskilpailuksi suunniteltu Bahrainin GP jouduttiin perumaan maanantaina. Syynä perumiseen oli maan levottomuudet ja epävakaa poliittinen tilanne.

Bahrainin osakilpailun järjestäjät tiedottivat kilpailun perumisesta maanantaina. Bahrainin kruununprinssi Salman kertoi tiedotteessa, että Bahrainin on nyt keskityttävä välittömiin kansallisiin kysymyksiin ja jätettävä F1-kisan järjestäminen myöhempään ajankohtaan. Salman kertoi myös, että F1-pomo Bernie Ecclestone oli antanut Bahrainille tehdä oman päätöksen, eikä sitä olisi vielä maanantaina tarvinnut antaa.

F1-organisaation oli tarkoitus tehdä kisan kohtalosta päätöksiä tämän viikon tiistaina, mutta tätä ei nyt siis tarvinnut tehdä, koska järjestäjät tekivät jo sen. Luonnollisesti myös viikkoa aikaisemmiksi Bahrainiin suunnitellut viimeistelytestit on peruttu. Viimeiset talvitestit ennen kauden avausta siirrettiin Espanjan Barcelonaan, jossa ne ajetaan 8. – 11. maaliskuuta.

Bahrainin kiristynyt tilanne on osa kansannousua, joka alkoi jo joitakin viikkoja sitten Tunisiassa ja Egyptissä. Kansannousussa on kyse kansan vaatimuksista demokratian lisäämisestä ja diktaattorimaisten johtajien ja hallituksen vallasta luopumisesta. Etenkin Egyptissä mielenosoitukset tuottivat tulosta ja tämä kannusti myös Bahrainissa kansaa kadulle.

F1-väki oli ymmärtäväinen kisan perumisen suhteen. Luultavasti kukaan ei olisi ollut valmis lähtemään Bahrainiin ja viime viikonloppuna väläyteltiinkin boikottia, jos kisaa ei olisi peruttu. Joillekin talleille avauskisan siirtyminen oli jopa helpotus, jotta viimeisetkin osat saataisiin valmiiksi ja muutamilla talleilla luotettavuusongelmat ratkottua.

Bahrainin jäätyä väliin, avauskisaksi tekee paluun muutaman vuoden tauon jälkeen Australia. Avauspisteistä taistellaan nyt kaksi viikkoa suunniteltua myöhemmin, eli Australian GP on vuorossa 27. maaliskuuta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.