Formulat palasivat kesälomalta Valenciassa

Kesäloma oli F1-kuljettajilla ohi, kun moottorit käynnistettiin Valencian katuradalla. Loman jälkeen kuljettajajoukossa näkyi myös joitakin uusia kasvoja.

Puhutuin kuljettaja oli ilman muuta Ferrarin Luca Badoer, joka tuli korvaamaan loukkaantunutta Felipe Massaa. Päivä meni Badoerilla lähinnä autoon ja rataan totutellessa, eikä kovin kummoisia aikoja syntynyt. Aivan toisen harjoitusjakson lopussa Badoer alkoi saada kiinni langan päästä, jolloin ajat parantuivat hieman. Tosin kova urakka on loppuviikonlopuksi edessä.

Renaultin tulokas Roman Grosjean, joka ajaa F1-debyyttiviikonloppuaan jäi myös selvästi kokeneemmista kilpakumppaneistaan. Grosjeanin etu Badoeriin verrattuna on sentään lähiaikojen kokemus kilvanajosta, vaikkakin vain GP2-sarjasta.

Kärkitalleista Brawn GP oli löytänyt lisävauhtia kesäloman aikana. Lähes koko kesän alamaissa ollut talli näyttäisi tulleen takaisin aivan terävimpään kärkeen. Toki perjantaista ei kannata vetää liian tiukkoja johtopäätöksiä, sillä kyseessä on kuitenkin päivä, jolloin voidaan kokeilla monia asioita.

Unkarissa hyvässä vauhdissa olleet McLaren ja Ferrari olivat myös Valenciassa hyvässä vauhdissa. McLarenin päivää häiritsi ongelmat molempien kuljettajien autoissa. Heikki Kovalainen kärsi KERS-järjestelmän ongelmista, eikä hän käyttänyt sitä kuin ensimmäisellä harjoitusjaksolla. Lewis Hamiltonilta puuttui puolestaan osia, jolla etusiipi olisi voitu korjata. Etusiipi rikkoutui pyörähdyksestä johtuneesta seinään hipaisusta, jonka takia Hamilton menetti lähes koko toisen harjoituksen.

Ferrarilla asiat olivat paremmassa kuosissa. Vaikka Badoerilla oli vielä hakemista, Kimi Räikkönen oli sitäkin tyytyväisempi. Räikkönen oli yllättävän puheliaalla tuulella ja kehui monin sanoin autonsa ajettavuutta ja kuinka he löysivät hyvät säädöt. Ainoastaan nopeutta Räikkönen toivoi hieman lisää, mutta muuten hän oli hyvin tyytyväinen autonsa käyttäytymiseen.

Räikkösen erittäin positiiviset kommentit lupaavat hyvää viikonlopun jatkolle. Vaikka aivan kärjessä Räikkönen ei ajanut, oli hän molemmissa sessioissa parhaimmillaan riittävän pienellä etäisyydellä kärjestä ja mitä luultavimmin Räikkönen ajoi päivän läpi pitkälti raskaalla polttoainekuormalla.

Mutta kuten sanottua, perjantai ei kerro, eikä ratkaise mitään. Lopullinen totuus nähdään vasta aika-ajoissa ja kisassa. Jo lauantaina pitää onnistua, koska ohittaminen sunnuntaina on työn ja tuskan takana. Siitä osoituksena viime vuoden Valencian kisa, vaikka autot ovatkin siitä muuttuneet radikaalisti. Voisi melkeinpä sanoa, että ajaakseen voitosta, on aika-ajoissa päästävä neljän parhaan joukkoon.

Aika-ajot ajetaan lauantaina Suomen aikaa klo 15 alkaen.

Perjantain tulokset:
Vapaat harjoitukset 1
Vapaat harjoitukset 2

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.