Grosjean Piquet Jr:n korvaajaksi Renault'lla

Renault-tallista Unkarin GP:n jälkeen potkut saaneen Nelson Piquet Jr:n korvaaja on selvillä. Ranskalaistalli nimitti toiseksi kuljettajakseen GP2-sarjassa tällä kaudella ajaneen Ranskan Romain Grosjeanin.

Piquet Jr. sai "kenkää" Renault'lta heikon menestyksen takia. Hän ei onnistunut saamaan sopimuksessaan määriteltyä pisterajaa kauden puoliväliin mennessä, joten Renault-tallille tuli tilaisuus purkaa brasilialaisen sopimus.

Tällä erää F1:t jättämään joutunut Piquet Jr. oli hyvin katkera potkuistaan. Piquet Jr. kritisoi kovin sanoin etenkin tallipäällikkö Flavio Briatorea mm. toteamalla, että Briatore ymmärtää yhtä paljon F1:stä kuin Piquet Jr:n sisko. Piquet Jr:n mukaan hänelle ei edes annettu mahdollisuutta menestyä Fernando Alonson rinnalla.

Uutena kuljettajana F1:iin nouseva Grosjean on tällä hetkellä GP2-sarjassa toisena 12 pistettä sarjaa johtavaa Nico Hülkenbergiä jäljessä. Ajohommat Renault'n ratissa tietävät sitä, että GP2-sarjan loppukauden kilpailut voidaan Grosjeanin osalta unohtaa ja samalla sarjan mestaruustaistelu. GP2:ssa on jäljellä neljä osakilpailua, joista kolme ajetaan yhtä aikaa F1-viikonloppujen aikana Valenciassa, Spassa ja Monzassa. Sarjan päätösosakilpailu ajetaan F1:stä erillään Portimaon radalla Portugalissa.

Grosjean tekee siis F1-debyyttinsä ensi viikonloppuna Euroopan GP:ssä Valencian katuradalla. Ranskalaiskuljettaja on innoissaan F1-pestistään ja hän kokee sen suurena kunniana, että saa ajaa Alonson tallikaverina.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.