Schumacher perui paluunsa, Badoer Ferrarin rattiin Valenciassa - päivitetty 11.08.2009, 18:48

Michael Schumacherin paluu F1-radoille ei toteudu. Tiistaina ilmoitettiin, että terveydellisiin syihin vedoten saksalainen ei pysty ajamaan F1:ssä.

Schumacherin piti korvata Unkarin GP:n aika-ajoissa loukkaantunut Felipe Massa loppukauden kisoissa, mutta Schumacherin moottoripyöräonnettomuudessa loukkaantunut niska esti paluun. Schumacher kertoi kotisivuillaan, että niska kipeytyi hänen ajamissaan Mugellon yksityistesteissä ja vaikka sille tehtiin kaikki mahdolliset hoitotoimenpiteet, tilanne ei muuttunut.

Niinpä Schumacher joutui maanantai-iltana ilmoittamaan puheenjohtaja Luca Di Montezemololle ja tallipäällikkö Stefano Dominicallille, ettei hän pysty tuuraamaan Massaa. Schumacher loukkaantui moottoripyöräonnettomuudessa keväällä Saksassa käydyssä moottoripyöräkisassa, eikä hänen niskansa kestä tämän takia F1-autolla ajon aikaista rasitusta. Seitsenkertainen maailmanmestari oli pettynyt joutuessaan antamaan perumispäätöksensä, niin tallin kuin kaikkien fanien puolesta.

Schumacherin paluun kunniaksi hänen managerinsa Willi Weber oli tehnyt uusia Schumi-fanituotteita. Paluuilmoituksen jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei saksalaismestarin paluu ole sataprosenttinen ja Weber pisti fanituotteiden valmistuksen jäihin. Weberillä on huonoja kokemuksia valmiiden fanituotteiden valmistuksesta ja niiden käyttämättä jättämisestä vuodelta 1997, kun Schumacheria varten tehtiin mestaruustuotteita, joille ei sittemmin käyttöä löytynyt Jacques Villeneuven vietyä maailmanmestaruuden. Tiettävästi Weber joukkoineen tuhosi joka ikisen fanituotteen niin, ettei edes hänelle itselleen jäänyt yhtä kappaletta niitä.

Montezemolo oli pettynyt Schumacherin päätöksestä. Montezomolo ylisti Schumacherin sitoutumista talliin täksi lyhyeksi aikaa. Hänen mielestään Schumacherin paluu olisi ollut hyväksi F1:lle ja Montezemolo uskoi, että "Schumi" olisi taistellut kisojen voitosta.

Schumacherin paluun vesittyminen tiesi sitä, että Ferrari joutuu nimeämään uuden kuljettajan Massan tuuraajaksi. Ferrari ilmoitti välittömästi, että Valenciassa Euroopan GP:ssä tallin toista autoa ajaa testikuljettaja Luca Badoer. Ferrarin mukaan tämä on palkinto Badoerille vuosien uskollisesta työstä testikuljettajana Ferrarilla. Badoer on työskennellyt Ferrarin testikuskina vuodesta 1997 alkaen.

Edellisen kerran Badoer on ajanut kilpaa 1999 Minardilla. Badoerilla olisi ollut tilaisuus ajaa Ferrari jo samana vuonna Schumacherin loukkaannuttua Britannian GP:ssä, mutta Ferrari päätti palkata hänen tilalleen Mika Salon. Salo tuurasi "Schumia" kaikkiaan kuuden kisan ajan.

"Schumin" peruutus oli ikävä juttu Valencian kisajärjestäjille. Valencian katuradalla ajetaan seuraava osakilpailu ja Schumacherin varaan oli laskettu paljon, etenkin, jos Fernando Alonson Renault-talli on kilpailukiellossa. Hetken näytti jo siltä, että talouslaman ja Renaultin kilpailukiellon karkoittamat katsojat olisi saatu "Kerppenin rehtorin" ansiosta takaisin, mutta hänen vetäytymisensä on uusi takaisku.

Ferrarilla olisi ollut mahdollisuus valita testikuskeistaan Massan tuuraajaksi myös Marc Gené, jolle Valencian kisa olisi ollut espanjalaisena hänelle kotikisa. Tämä olisi pelastanut edes hieman kisajärjestäjiä täydeltä katastrofilta. Nyt kuitenkin kisa jää Genéltä näillä näkymin kokematta ja jää myös nähtäväksi, miten Valenciassa nähdään yleisöä.

Euroopan GP Valencian katuradalla ajetaan 21. - 23.8.2009.

Luca Badoerin tiedot F1-nettisivuillamme

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.