Viikko 10: Häätö

Kausi 2022

Kymmenennellä viikolla BB-talosta häädettiin Milena. Hän hävisi häätöäänestyksessä Lauralle, Miikalle ja Sallalle.

Asukkaat nimesivät toisiaan häätöäänestykseen nimeämiskilpailussa ylhäisille ja alhaisille voittamillaan pisteillä. Ylhäiset nimesivät 18 pisteellä ja alhaiset kuudella pisteellä häätöäänestykseen Milenan, Lauran, Sallan ja Miikan.

Häätöäänestys käynnistyi perjantaina ja lauantaina tilannekatsauksissa Laura ja Miikka pitivät vuorotellen kärkipaikkaa ja Salla oli viimeisenä. Sunnuntaiksi Laura vahvisti johtoaan ja piti johtopaikkansa aina turvaan pääsyyn asti.

Kolme jäljellä olevasta asukkaasta Miikka otti tukevan johdon häätöäänestyksen lopussa. Vaikka ero kapeni Milenaan ja Sallaan nähden, hänellä ei ollut vaaraa pudota missään vaiheessa. Sunnuntain aikana Salla oli noussut Milenan ohi ja loppuvaiheessa hän kasvatti eroaan Milenaan.

Lopputuloksissa Milena tuli häädetyksi talosta saatuaan 18 % annetuista äänistä. Hän hävisi Sallalle 15,9 prosenttiyksiköllä, joka oli ensimmäisenä turvassa. Viimeisestä kolmikosta eniten ääniä keräsi Miikka, 48,1 % annetuista äänistä.

Milenan häädön jälkeen BB-taloon jäi kuusi asukasta.

Kolmastoista häätöäänestys su 13.11.2022 - tulokset:

Miikka 48,1 %
Salla 33,9 %
Milena 18,0 % (häädettiin)

Tuloksissa on käytettävissä vain häätöäänestyksen viimeisessä vaiheessa olevien asukkaiden tulokset, eikä ensimmäisinä turvaan päästetyn Lauran ääniä ole mukana.

Jarkko
Jarkko