Viikko 3: Finaali

Big Brother Suomi VIP -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi VIP -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Julkkis-Big Brother 2021 huipentui finaaliin kolmannella viikolla 19 päivän jälkeen. Voittajaksi äänestettiin Petra Olli, toiseksi sijoittui Markku Pulli, kolmanneksi Nina Mikkonen ja neljänneksi Sara Forsberg.

Voittajaäänestys käynnistyi kolmannen viikon tiistaina ja se jatkui aina finaalin loppuhetkille torstaihin asti. Finaalilähetyksessä voittajaäänestys jäädytettiin kahdesti suoran lähetyksen aikana, jolloin BB-talosta häädettiin sillä hetkellä voittajaäänestyksessä vähiten ääniä saaanut finalisti. Äänestys päättyi lopullisesti, kun talossa oli enää kaksi asukasta.

Ensimmäisenä finaalissa BB-talosta häädettiin Julkkis-BB:ssä neljänneksi sijoittunut Sara. Hän piti koko voittajaäänestyksen ajan neljättä sijaa selvällä erolla seuraaviin. Jäädytyshetkellä Sara oli kerännyt 6,9 % annetuista äänistä ja hän tuli häädetyksi 22 prosenttiyksikön erolla tällöin ensimmäisenä turvassa olleeseen Ninaan.

Toisena finaalissa häädettiin Nina, jonka loppusijoitus oli kolmas. Nina kävi tiukkaa taistelua kakkossijasta Markun kanssa läpi koko voittaja äänestyksen, mutta Nina joutui taipumaan 2,9 prosenttiyksikön erolla jäädytyshetkellä Markulle. Nina keräsi 28,9 % äänistä tuolla hetkellä.

Voittotaistelu käytiin loppuun saakka Petran ja Markun välillä. Petra johti voittajaäänestystä koko ajan sen alusta lähtien. Markku pääsi hetkittäin lähelle, mutta Petra piti tarvittavan eron, jonka hän hankki etenkin siinä vaiheessa, kun enää kaksi finalistia oli mukana. Voittajaäänestyksen viimeissä vaiheessa Petra keräsi 53 % annetuista äänistä ja toiseksi jäänyt Markku hävisi hänelle 6 prosenttiyksikköä.

Petra on Suomen toinen Julkkis-Big Brotherin voittaja. Häntä ennen Julkkis-BB:n voitti Jori A. Kopponen vuonna 2013.

Voittajaäänestys to 20.5.2021 - tulokset:

Ensimmäinen jäädytys to 20.5.2021 n. klo 20.37:

Petra Olli 33,3 %
Markku Pulli 30,9 %
Nina Mikkonen 28,9 %
Sara Forsberg 6,9 % (häädettiin - 4. sija)

Toinen jäädytys to 20.5.2021 n. klo 21.15:

Petra Olli 34,7 %
Markku Pulli 34,1 %
Nina Mikkonen 31,2 % (häädettiin - 3. sija)

Voittajaäänestys päättyy to 20.5.2021 n. klo 21.45:

Petra Olli 53,0 % - VOITTAJA
Markku Pulli 47,0 % (häädettiin - 2. sija)


Tulosta   Sähköposti