Kommentti: Uuden tuotannon harjoituskausi

Kausi 2019

 

Grafiikka: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.
Grafiikka: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.

Reilu kuukausi sitten päättyneen BB-kauden voi sanoa olleen harjoituskausi uudelle tuotannolle. Jos Big Brotherista nähdään uusi kausi, sille jäi paljon petrattavaa.

Kokonaisuutena päättynyt kausi oli varsin kelpo tekele, sillä etenkin viimeisistä BB-kausista ei ollut muuta suuntaa kuin ylöspäin. Edellisistä kausista irtaantumista korostettiin jo kautta suunniteltaessa, ettei kaudella mässäillä alkoholilla tai peiton heiluttelulla.

24/7-palvelu ja tv-lähetykset

Uuden tuotannon kokemattomuus näkyi kuitenkin kaudella, vaikka sen loppua kohden parannettiinkin merkittävästi. Suurimmat ongelmat liittyivät BB-talosta välitettyihin kahteen 24/7-feediin, jotka olivat riittämättömät jo sinänsä. Maksavat asiakkaat saivat katsottavakseen vain kahta tapahtumaa talosta, vaikka ainakin alkukaudella kameroita olisi pitänyt olla joka huoneessa.

Kuvafeedeihin liittyviin ongelmiin sisältyi myös se, että välillä kamerat jämähtivät kuvaamaan pitkäksi aikaa vaikkapa tyhjää seinää, kun asukkaat olivat siirtyneet muualle. Ohjaajat eivät olleet aina tilanteen tasalla myöskään silloin, kun kaksi feediä kuvasi samaa tapahtumaa, vaikka muuallakin tapahtui. Oliko näissä kyse sitten teknisistä ongelmista vai uuden henkilökunnan kädettömyydestä, ettei uutta tekniikkaa täysin hallittu.

Tilanne 24/7:n osalta parani kauden loppua kohden, jota tosin helpotti myös se, että asukasmäärä väheni viikoittain. On se ohjaajaan kannalta helpompaa, kun kaikki asukkaat ovat samassa tilassa, niin ei tarvitse huolehtia, mitä toisella puolella taloa tapahtuu. Toki on myönnettävä, että myös ohjaamo kehittyi kauden aikana ja loppukaudesta nähtiin jopa pientä kikkailua kuvakulmissa ja kamerasiirtymissä.

Jimillä ja Nelosella nähdyt tv-lähetykset olivat hyvää perustasoa, vaikka etenkin viikkolähetyksiä vaivasi samat ongelmat kuin aikaisemmilla kausilla. Koosteisiin ei saatu aina niitä kohahduttavimpia tilanteita tai olennaisin niistä jäi leikkauspöydän lattialle. Lisäksi viikkolähetysten juontajat Kimmo Vehviläinen ja Alma Hätönen tuntuivat olevan usein pihalla talon tapahtumista, eivätkä he tuntuneet kunnolla seuraavan ohjelmaa jota tekivät. Niinpä esimerkiksi vieraat joutuivat selvittämään tilanteita juontajille aina välillä.

Sunnuntain suorat lähetykset olivat miellyttävämpiä katsoa tänä vuonna kuin moneen vuoteen. Äänestystilanteita näytettiin edelleen, mutta niitä oli karsittu vähemmäksi pääosassa lähetyksiä. Sinänsä mitään suuria ihmeellisyyksiä ei Elina Kottosen juontamissa lähetyksissä nähty, aika peruskaavalla mentiin viikosta toiseen. Elina oli totutun hyvä ja finaalin toteutus oli hyvä aivan loppua lukuun ottamatta. Häätölähetyksissä olisi toivonut hieman pidempiä häätöhaastatteluita ja äänestysgrafiikoihin aina prosentit mukaan, mutta muuten hyvä perussuoritus tuotannolta.

Asukkaat

Asukasvalinnat tällä kaudella olivat varsin poikkeavat verrattuna oikeastaan mihinkään aikaisempaan BB-kauteen. Pääosa asukkaista oli varsin hyviä valintoja, eikä täysiä huteja ollut yhtäkään. Ainahan voi keskustella joistakin valinnoista, mutta vaikea sanoa, olisiko saatavilla ollut yhtään parempaa vaihtoehtoa.

Esimerkiksi ensimmäisenä häädetty asukas on aina siinä epäkiitollisessa asemassa, että hänen pitäisi vakuuttaa katsojat noin viikossa, ettei BB-taival ole ohi heti kättelyssä. Jos asukas antaa huonon ensivaikutelman, on hän häädetty jo viikon jälkeen, mutta emme saa koskaan tietää, olisiko hän syttynyt liekkiin jo vaikkapa seuraavalla viikolla. Toisaalta joku tapetti saattaa hiihdellä talossa jopa finaaliviikolle, kun häntä ei ole edes nimetty alkuviikoilla.

Tuotannolle on annettava plussaa rohkeista asukasvalinnoista. Keskustelua kaudelta odotettiin ja sitä saatiinkin niin talossa kuin sen ulkopuolella. Vaikka suurin osa puhuttavimmista asukkaista häädettiinkin ennen finaaliviikkoa, teki kausi tehtävänsä ja nosti asukkaiden agendat framille ja rikkoi ennakkoluuloja. Esimerkiksi Kevinin pääsy loppuun saakka ja hänen kehityksensä taloaikana nosti varmasti muunsukupuolisten profiilia ja ihmisten ymmärrystä muunsukupuolisista. Varsin räväkän alun jälkeen Kevin rauhoittui kauden edetessä ja toi itsestään esiin positiivisia puolia mm. känniääliöiden kaitsemisessa.

Asukkaiden tietoisuus suosiostaan oli piirre, joka vaikutti merkittävästi kauden kulkuun. Oli mielestäni virhe, että tuotanto paljasti trolliviikolla asukkaille tietoja käynnissä olevasta äänestyksestä. En myöskään pitänyt katsojien päättämien tehtävien tai niiden tulosten ilmoittamisesta. Asukkaille ei olisi pitänyt kertoa, että katsojat olivat päässeet vaikuttamaan tehtävään jotenkin. Liiallinen asioiden paljastaminen ei kuulu Big Brotherin henkeen.

Tehtävät

Tuotanto laski asukkaiden varaan paljon, ehkä liikaakin. Keskusteluissa ei ollut paljon uusia kulmia kauden puolivälin jälkeen ja jutut alkoivat kiertää kehää. Tässä mielessä kymmenen viikon kausi oli ihan riittävä, vaikka Big Brother voisi mielestäni kestä muutaman viikon pidempäänkin. Asukaskeskeinen kausi kuitenkin verotti viikkotehtävistä, joissa useassa oli hyvä idea, mutta toteutus oli jätetty puolitiehen. Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, sillä tämä oli harmillisen tuttua myös aikaisemmilta kausilta.

Monissa viikkotehtävissä alkuasetelman jälkeen ei paljon edistytty, vaikka tehtävään usein luvattiin käänteitä ja asukkaille tehtävän vaikeutusta. Pääsääntöisesti tehtävät vietiin läpi alusta loppuun peruskaavan mukaan, vaikka joku jänis saattoi käydä muutamaan otteeseen hauskuuttamassa asukkaita ja katsojia. Osassa tehtävissä tuotanto ilmeisesti luuli antavansa asukkaille mahdottoman tavoitteen, ettei heille tarvitse keksiä mitään pahoja ylimääräisiä haasteita.

Vaikka osa viikkotehtävistä oli tylsiä, kun esimerkiksi trolliviikolla tai dominoviikolla päivät menivät pitkälti makoiluksi ja päivätehtävät olivat lyhyitä, keksittiin kuitenkin lähes joka päivälle tehtäviä. Mahdolliseksi seuraavaksi kaudeksi kannattaisi tehtävien roolia hieman kasvattaa ja tuoda kaudelle uusia tehtäviä, joita ei ole aikaisemmilla Suomi-kausilla toteutettu hieman varioitunakaan.

Muita huomioita

Rangaistuskäytäntöihin olisi toivottavaa saada parannusta. Asukkaiden sääntörikkomuksiin olisi hyvä tarttua heti alusta lähtien ja asukkaille pitäisi tehdä selväksi, mitä sääntökohtia he ovat rikkoneet ja milloin. Purnaus saattaisi tällä tavalla jäädä vähemmälle ja, kun rankkuja jaettaisiin, saataisiin siitä ohjelmaa myös viikolle, niin myös tyhjäkäynti vähenisi. Eikä kaikkien rangaistusten tarvitsisi olla kollektiivisia, vaan myös yksilörangaistuksia voisi välillä jakaa.

Päättyneellä kaudella BB-talosta käytiin talon ulkopuolella ennätysmäisen paljon. Yllätyksenä tämä ei tullut, sillä jo ennen kauden alkua hehkutettiin, että kauppakeskus Rediä käytettäisiin hyväksi, kun BB-talo oli rakennettu sen yhteyteen. Katsojien kannalta esimerkiksi kauppakäynnit eivät kuitenkaan palvelleet tarkoitustaan, koska niitä ei nähnyt livenä 24/7:ssa.

Lähinnä ne tuntuivat asukkaille helpotukselta, että he pääsivät hetkeksi ulos talosta. Kauppakäyntien lisäksi osa asukkaista pääsi käymään myös muissa kauppakeskuksen aktiviteeteissä, mutta mielestäni ne tuntuivat turhilta, vaikka asukkaille ne varmasti olivat hienoja kokemuksia. Talon ulkopuolella käynnit sotivat ennen kaikkea BB-formaatin ideaa vastaan ja asukkaiden päästämistä talon ulkopuolelle pitäisi harkita tarkasti, eikä tätä saisi tapahtua kuin ehkä kerran kauden aikana (poislukien lääkärikäynnit ja vastaavat kriittiset tilanteet).

Pienen positiivisen maininnan aiheuttaa myös Big Brotherin reagoimiset talon tapahtumiin. Vaikka reagointi olisi voinut olla parempaakin, oli se Suomi-BB:n asteikolla jo kohtuullista. Etenkin loppukaudeta BB lähti mukaan asukkaiden toimintaan spontaanisti ja aiheutti hämmennystä asukkaille osoitetuilla kuulutuksilla. Hauskin esimerkki oli viimeisinä päivinä Anulle ja Helmerille osoitettu kuulutus "Helmeri, menkää sisään", kun Helmeri seisoi Anun haarojen välissä keittiössä Anun maatessa ruokapöydällä ja Helmeri venytteli Anun nivusia.

Nelonen Median ensimmäisestä Big Brotherista jäi hieman harjoituskauden maku, mutta jos BB:stä nähdään seuraava kausi, harjoittelut on harjoiteltu. Seuraavalla kaudella edellisen kauden ongelmakohtiin on tultava parannusta. Ainakin katsojalukujen ja Nelonen Medialta heti kauden jälkeen tulleiden kommenttien perusteella vaikuttaisi siltä, että uusi kausi olisi tulossa, vaikka mitään vahvistuksia ei olekaan annettu.

Ihmettelisin, jos ensi syksynä ei Big Brotheria tulisi.

Jarkko
Jarkko