Kommentti: Asenne ratkaisee

Kausi 2020

Viikkotehtävä puhutti paljon viime viikolla, kun asukkaat epäonnistuivat pahasti uimatehtävässä. Asukkaiden asenne tuntui olevan ylimielinen, mutta onko tällä vaikutusta jatkoon.

Otsikkona on Big Brotherin takavuosilta tuttu lausahdus viikkotehtävän loppulauseena, "asenne ratkaisee". Se todella tuntui ratkaisseen viime viikon viikkotehtävän, jossa asukkaat olivat voitonvarmoja väärien laskutoimitusten vuoksi.

Vaikka uinti-viikkotehtävä kaatui arviointivirheeseen, oli ihmeellistä, miksei tehtävää suoritettu varman päälle, kun aikaa kuitenkin oli. Päivät päätettiin aikaisin, jotta päästiin makoilemaan sohvalle tai sängylle. Jo keskiviikkona juhlittiin pääsyä Tallinnaan ja torstaita pidettiin enää "kuutamouintina" bileisiin.

Asukkaat ovat muutenkin suhtautuneet kevyesti viimeisiin viikkotehtäviin. Toissa viikolla maatilatehtävässä asukkaat pääsivät läpi mielestäni rimaa hipoen, mutta viime viikolla mentiin sen ali. Tällä kaudella asukkaat ovat päässeet kohtuullisen helpolla viikkotehtävissä, eikä todellista testiä ole tehty. Sitten epäonnistutaan kohtuullisen selkeässä tehtävässä, joka ei olisi edes vaatinut mitään ylisuoritusta.

Kaikkein uskomattominta oli kuitenkin se, että Big Brotherin luultiin huijaavan vielä silloinkin, kun asukkaille kerrottiin viikkotehtävän epäonnistuneen. Asukkaat Markon johdolla pitivät tietojaan oikeina ja nöyryyttä saatiin vasta sitten, kun Markolle ladeltiin faktat päiväkirjahuoneessa. Yllättävää oli, että Markon itsepintainen uskominen huijaukseen ja se, ettei laskelmia tarkistettu, ei näkynyt hänen kohdallaan nimeämisissä.

Yleensä viikkotehtävässä epäonnistuminen on näkynyt nimeämisissä, kun pisteitä on annettu heikosta suorittamisesta tai vääränlaisesta johtamisesta. Tässä tapauksessa talon mentiin talon johtohahmojen määrittämään suuntaan, joka johti "hukkumiseen" Suomenlahteen.

Valitettava ongelma, joka toistuu eri asioissa BB-talossa vuodesta toiseen on se, että kaikkia ei kuulla päätöksenteossa. Heikommat persoonat tai ne, jotka ovat talon ulkokehällä, jäävät helposti jalkoihin. Viime viikon tapauksessa Samia ja Kristiinaa ei kuunneltu, kun he kertoivat muille, että BB saattaa heille vihjailla vääristä laskelmista. Tietysti voidaan pohtia, olisiko heidän pitänyt ajaa asiaansa ponnekkaammin, mutta luultavasti se ei olisi muuttanut mitään.

Tällä viikolla asukkailla on täysin erityyppinen viikkotehtävä, jossa asenne todella ratkaisee. Toivottavasti tällä kertaa ollaan tarkkana roolisuorituksissa, sillä maatilaviikolla asioita katsottiin paljon sormien läpi.

Jarkko
Jarkko