Kommentti: Ei vielä suurta draamaa uusista

Kausi 2020

BB-taloon saatiin uusia asukkaita sunnuntaina samalla, kun kaksi vanhaa asukasta häädettiin. Tuuletusta nähtiin, mutta mitään mullistavaa ei ensituntumalta saatu.

Kuluneet kuusi viikkoa ovat rakentaneet BB-taloon omat rutiinit, kuplat ja kuppikunnat ja viikot kuluivat samoja ratoja. Uudet asukkaat herättelivät taloon jäänyttä porukkaa, joista suurin osa vaikutti ottavan tulokkaat innolla vastaan.

Jos alkuperäinen asukaskokoonpano ei ole aiheuttanut mitään tajunnanräjäyttävää, ei sitä tehneet uudetkaan. Viime viikon siluettiennakoissa muutamilla asukkailla oli suuret puheet, mutta ainakin reilun vuorokauden sisään ei puheita ole lunastettu. Toki arviointi on vielä hyvin aikaista ja muutenkin etukäteen nähdyissä videoissa on ollut vain vähän katetta talossa nähtyihin tapahtumiin yleensäkään.

Kaikki uudet tuntuivat sulahtaneet taloon varsin mukavasti ja ainakin koosteen päiväkirjahuonepätkien perusteella uudet tunsivat itsensä tervetulleeksi taloon. Myös panos viikkotehtävän aloituksessa oli hyvä.

Ainoat pienet huomautuksen aiheet tulivat talon siisteydestä ja etenkin Nona on puuhannut keittiössä jälkiä siivoten maanantain Häädetyn herjaan saakka. Suurta draamaa tästä ei vielä saada, mutta tulevaisuudessa tästä saattaa tulla puheenaihe. Alkukaudesta on jo nähty, että vanhojen asukkaiden kanssa keittiötöistä on saatu paljon porua aikaiseksi ainakin selän takana. Vielä tässä vaiheessa on meneillään kuherruskuukausi, kun kausi sai uusien asukkaiden myötä ikään kuin uusintastartin.

Yksi vaikutus uusilla asukkailla tuntui kuitenkin olevan, sillä vanhat asukkaat tuntuivat nostavan hieman profiiliaan. Joel on tullut hieman esiin kuorestaan viikko viikolta ja sunnuntain shokista toivuttuaan hän otti maanantaina aktiivisesti kontaktia uusiin. Myös Kristiina tuntui olevan enemmän esillä maanantaina.

Helppoa ei uusilla asukkailla tule olemaan, sillä heillä on vain tämä viikko aikaa vakuuttaa katsojat, ketkä kaksi heistä saavat jatkaa talossa myös viikon päästä. Asukkaat eivät tiedä tästä käänteestä ja he luulevat olevansa turvassa ensimmäisellä taloviikollaan. Toivotaan, ettei käännettä paljasteta liian aikaisin, jotta nähtäisiin uudet asukkaat mahdollisimman aitoina.

Mielenkiintoista nähdä, miten asukkaiden väliset suhteet muokkautuvat uusien tultua. Asukkaista esimerkiksi Ella ja Kristiina tarvitsisivat kavereita, kun Ellalta on viime viikkoina häädetty läheisiä asukkaita ja Kristiina tarvitsisi taloon tukijoukkoja, jotka eivät antaisi hänelle nimeämispisteitä. Riski vain on, että nopeiden häätöjen vuoksi verkostoituminen menee hukkaan.

Jarkko
Jarkko