Kommentti: BB-lähetyksissä havaittavissa kehitystä

Kausi 2021

Tällä kaudella BB-lähetyksissä on tapahtunut selkeätä kehitystä aikaisempiin vuosiin. Etenkin häätölähetyksissä on menty parempaan suuntaan.

Toinen viikko on Big Brotherissa käynnissä ja nyt on aika arvioida tuotannon onnistumisia BB-lähetysten suhteen. Ensimmäisellä viikolla pystyi havaitsemaan, että kehitystä on tehty lähetyksiin, jotka ovat polkeneet paikoillaan useampia vuosia.

Nelosen astuttua BB:n puikkoihin 2019 koosteet pistettiin uuteen uskoon heti alkuun ja päivittäislähetyksissä otettiin käyttöön live-studioformaatti. Päivittäislähetyksiä on hieman viilattu reilun parin vuoden aikana ja studio-osuuksia on ripoteltu pitkin lähetyksen kulkua. Ilmeisesti koettiin, että katsojat saadaan pidettyä näin paremmin kanavalla, eivätkä ne karkaa koosteen jälkeen, kun on vieraan vuoro.

Tänä vuonna tuli häätölähetyksen uudistamisen vuoro. Kahtena edelliskautena sunnuntain live noudatteli samoja askelmerkkejä kuin Subin Talk Show't vuoteen 2014 saakka. Hieman parempi versio Nelosella saatiin aikaiseksi, sillä aivan niin "silppua" ei lähetys ollut kuin Subilla.

Nyt häätölähetystä on uudistettu isommalla kädellä. Jo viime kevään julkkiskaudella häätölähetys oli erilainen, mutta nyt on palattu lähemmäs normikauden versiota. Pikkuklipit on käytännössä poistettu alun lyhyn kertausta lukuun ottamatta ja taloyhteydet on tehty vähemmän kiusalliseksi ainakin ensimmäisen häätölähetyksen perusteella. Julkkis-BB:ssä käyttöönotetut päiväkirjahuonehaastattelut ovat olleet onnistuneita.

Häätöhuone arveluttaa

Uudistetusta häätötapahtumasta olen vielä hieman epävarma. Asukkaan äänestäminen turvaan kesken häätölähetyksen on mielestäni hyvä juttu, sillä tällä vähennetään aikaisemmilla kausilla tapahtuneita vahinkoja, kun ennakkosuosikit ovat tippuneet liian aikaisin, kun kannattajat ovat olleet liian varmoja suosikkinsa puolesta ja shokkihäätöjä on tapahtunut. Yleensä ennakkosuosikit ovat vahvoilla vielä lähetyksen alkupuolella, joten tämä on mielestäni hyvä veto.

Monet uudistuksista lanseerattiin jo julkkiskaudella ja johtajan pelastaminen oli yksi tällainen. Ilman muuta taustalla on myös halu kasvattaa äänestystuloja ja aktivoida katsojia jo lähetyksen alkupuolella. Käsittääkseni suurin osa äänistä annetaan vasta häätölähetyksen loppupuolella, joka on vähäisten äänimäärien lisäksi syynä siihen, että loppuhetkillä tapahtuu tasaisissa äänestyksissä suuria muutoksia.

Kolmen vähiten ääniä saaneen siirtäminen häätöhuoneeseen ei sen sijaan saa varauksetonta tukeani. Ainakin viime sunnuntaina, kun häädössä ei tapahtunut mitään erikoista ja tulos oli vielä hyvin selvä, oli häätöhuoneeseen siirto mielestäni turha. Aikaa paloi ja asukkaat kävivät vain kuulemassa siellä tuloksen. Ehkä häätöhuoneesta on todellista hyötyä myöhemmässä vaiheessa, jos tehdään jotain yllätyshäätöjä, tuplahäätöjä tai tuodaan sitä kautta uusia asukkaita.

Asukkaiden jännittäminen yhdessä sohvalla häätöäänestystulosta on kuitenkin niitä juttuja, jotka ovat tärkeitä Big Brotherissa. Kunhan odotus tuloksen julkistamisessa pidetään järkevissä mitoissa, se tuo asukkaille sopivaa jännitystä. Lisäksi tuloksen julistamisen jälkeiset reaktiot ovat aina mielenkiintoisia niin heti sohvalla kuin sen jälkeen, kun häätöovi on sulkeutunut häädetyn asukkaan jälkeen. Monta kertaa reaktiot menevät sitä mielenkiintoisimmaksi, mitä pidemmälle kausi menee.

Jos häätökäytäntö pidetään tällaisena, jää sunnuntai-illan kliimaksi hieman valjuksi. Kokonaisuutena häätölähetyksen uudistukset ovat kuitenkin plussan puolella ja loppua lukuun ottamatta Elina Kottosen ammattitaitoisesti vetämään lähetystä oli miellyttävä katsoa. Muutenkin Elina on mielestäni tällä hetkellä ainoa valinta häätölähetysten juontajaksi.

Ohjelmien osalta BB-kausi on käynnistynyt varsin positiivisissa merkeissä. Toivottavasti samaa nähdään jatkossa myös talossa ja 24/7:ssa, sillä ensimmäinen viikko kokonaisuutena vaikutti tutustumiselta ja alkulämmittelyltä.

Jarkko
Jarkko