Suomen Big Brotherin voittajat 2005-2022

Taustaa
Reeo pelasi Big Brotherin läpi ja oli BB-voittaja vuonna 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
Reeo pelasi Big Brotherin läpi ja oli BB-voittaja vuonna 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Toiselle kymmenelle tuotantokausissa päässyt Big Brother on saanut vuosien varrella 15 voittajaa. Esittelemme tässä lyhyesti kaikki Suomen Big Brotherin voittajat alkaen vuodesta 2005.

Perttu (2005)

Kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen Big Brotherin voittaja sai suursuosion. Jo talossa ollessaan hänen letkautuksiaan - pöördismejä - julkaistiin useilla eri nettisivuilla ja Perttu sai varsin suuren suosion saaneet fanisivut. Perttu oli kauden aikana lukuisissa häätöäänestyksissä, mutta katsojat eivät halunneet häätää häntä talosta ja niinpä Perttu selvisi aina finaaliin saakka.

Finaalissa Perttu keräsi 41 % annetuista äänistä ja voitti ensimmäisenä BB:n pääpalkinnon 50 000 euroa. Voittorahojaan Perttu aikoi käyttää viisaasti mm. sijoittamalla niitä yritykseensä. Rakennusalalla työskennellyt Perttu sai myös juontokeikkoja ja niitä mies suoritti ahkerasti erityisesti BB:tä seuranneena vuotena. Perttu sai kasvonsa myös Subtv:n kanavailmeeseen joksikin aikaa BB:n päätyttyä.

Pertun profiili sivustollamme

Sari (2006)

Kokkolasta lähtöisin oleva Sari nousi BB-taloon katsojaäänestyksen jälkeen. Sarin lisäksi äänestyksessä oli kaksi naista, joista katsojat saivat valita yhden henkilön BB-talon asukkaaksi. Viimeisenä alkuperäisasukkaana taloon muuttanut Sari asui talossa lopulta kaikki 97 päivää ja voitti toisena henkilönä Suomen Big Brotherin.

Lempinimellä ”Pirpana” tunnettu Sari oli ennen BB:tä erotiikkaliikkeen myyjä, mutta voittorahojen turvin nainen suoritti kosmetologiopinnot. Talossa Sari oli kaikille ystävällinen, eikä hän puhunut pahaa toisista tai käyttäytynyt muuten ikävästi. Sari muistetaan siitä, että humalassa hän yltyi laulamaan, mutta yleensä hänen repertuaariinsa kuului vain yksi sävel: ”Päivänsäde ja menninkäinen”. Tästä oli kuitenkin monta variaatiota, lähes yhtä monta kuin oli esityksiä – niin oikeilla kuin itse keksityillä sanoilla!

Sari onnistui saamaan katsojat hyvin puolelleen finaalissa, sillä hän keräsi kaikkiaan 61,69 % annetuista äänistä. Pääpalkinnon, 50 000 euron lisäksi, Sarille lahjoitettiin finaalissa myös päiväkirjahuoneen tuoli. Finaalissa lähimmäksi Sari pääsi Kari, joka muodostui lähimmäksi Sarille lähimmäksi asukkaaksi talossa, mutta mitään romanssia kaksikon välillä ei ollut.

Sarin profiili sivustollamme

Sauli (2007)

Yksi Suomen Big Brotherin suosituimmista asukkaista voitti BB:n kaudella 2007. Sauli muistetaan nauravaisena ja välillä riehuvana ”pikkupoikana”, joka muodosti varsinkin Niko N:n kanssa yhden Suomen BB:n parhaista aisapareista. Kaksikko hassutteli Niko N:n saapumisen jälkeen ja heillä tosiaan synkkasi keskenään. Sauliin parhaimpiin hetkiin talossa voidaan laskea hänen mainio suorituksensa Lapsia ja aikuisia -viikkotehtävässä, jossa hän esitti riiviömäistä pikkupoikaa.

Sauli kuului kolmannen kauden alkuperäisasukkaisiin ja eteni aina finaaliin saakka. Finaalissa Sauli keräsi 45,75 % annetuista äänistä. Big Brotherin suosion ansiosta Saulin ja Niko N:n fanit vaativat kaksikolle omaa tv-ohjelmaa ja lopulta Subtv suostui tähän tekemään ohjelman, jossa kaksikko katseli nettivideoita ja keskusteli niistä. Kovin pitkäikäiseksi ohjelma ei kuitenkaan jäänyt, vaan sitä tehtiin vain yhden tuotantokauden verran, eivätkä katsojaluvutkaan kaiketi olleet mitkään ihmeelliset.

BB-kauden jälkeen Sauli oli kysytty erilaisiin tilaisuuksiin juontotehtäviin ja keikoille Niko N:n kanssa. Sauli osallistui ravintolakeikoille ja hän toimi myös ”vihkipappina” Seiska-lehden bileristeilyillä jonkin aikaa. Sauli on viihtynyt kohtuullisen paljon julkisuudessa eri viihdejulkaisuissa ja suurempaan julkisuuteen helsinkiläinen nousi, kun paljastui hänen seurustelunsa yhdysvaltalaisen pop-tähti Adam Lambertin kanssa vuonna 2011.

Saulin profiili sivustollamme

Anniina (2008)

Anniinasta tuli Suomen Big Brotherin ensimmäinen intruuder-voittaja. Anniina saapui taloon kesken kauden 20. päivänä ja nainen onnistui pysymään talossa loppuun asti ja voittaen lopulta neljännen kauden.

Neljännellä kaudella myös finaalissa oli käytössä sekä plus- että miinusäänet. Talossa 77 päivää 97 päivästä asunut Anniina keräsi Finaaliäänestyksessä plussien ja miinusten erotuksen jälkeen tuloksekseen +21,68 %. Voittorahoilla parturi-kampaaja Anniina perusti oman kampaamon kotikaupunkiinsa Tampereelle. Julkisuudessa Anniina ei juuri viihtynyt BB-uransa jälkeen. Yksi pakollisista edustuksista oli matka Bahamalle BB:n sponsorin pokeriturnaukseen, josta tehtiin jopa erikoisohjelma Subille.

Anniina muistetaan hänen jatkuvasta iloisuudestaan, sosiaalisuudestaan ja erityisesti höpsöydestään. Anniina tuntui olevan varsin tietämätön varsin tavallisistakin asioista, jonka luulisi olevan kaikkien tiedossa, suorastaan yleistietoa. Tyyppinä Anniina oli ”kaikkien kaverin” prototyyppi, joka ei ristiriitoja aiheuttanut ja vältti kaikenlaisia konflikteja. Sama toki pätee myös moneen muuhun BB-voittajaan.

Anniinan profiili sivustollamme

Aso (2009)

Viidennen kauden Aso koki ehkä kaikkien aikojen kasvun BB-taipaleellaan. Alun sovinistista ja machosta kasvoi lopulta varsin herkkä ja jopa hellyttävä tapaus. Alkuviikkojen perusteella olisi ennustanut Ason BB-urasta todella lyhyttä, mutta niin vain mies luovi tiensä finaaliin.

Neljäs alkuperäisasukasvoittaja keräsi plus-miinus -äänestyksessä erotukseksi +18,39 %. Ason kaudesta muistetaan hänen ja Tuijan kiihkeät sanalliset yhteenotot, jotka tosin kuivuivat kokoon Tuijan aikaiseen häätöön. Erityisen läheiseksi Aso tuli Tonin ja Samin kanssa, jotka hulluttelivat talossa niin hyvässä kuin pahassa. Yksi muistettavimpia hetkiä oli Samin häätö, kun taloon jääneet Aso ja Toni itkivät avoimesti kaverinsa perään.

BB:n jälkeen Asollakin oli kysyntää juontokeikoille ja hän osallistui viidennen kauden BB-poppoon erityiselle baarikiertueelle. Myös Seiskan ”vihkipapin” virka kävi joksikin aikaa Asolle tutuksi.

Ason profiili sivustollamme

Niko N. (2010)

Vuoden 2007 suosittu asukas Niko N. sai Big Brotherissa toisen mahdollisuuden, kun hänet kutsuttiin kaudelle 2010 ns. uusvanhana asukkaana. Niko N. asui ensin neljä päivää BB-talon salatilassa neljän muun uusvanhan kanssa. Heistä vain kaksi sai jäädä taloon varsinaiseksi asukkaaksi ja katsojaäänestyksen perusteella asukkaaksi pääsi Niko N:n lisäksi Nino.

Niko N. jakoi mielipiteitä, oliko hänellä oikeus voittaa BB, kun hänellä on paljon parempi kokemus lähes kahden täyden kauden ajalta BB-talossa. Hunks-tanssijan toinen visiitti talossa oli luonteeltaan erilainen kuin vuonna 2007. Niko N. oli paljon rauhallisempi ja jotenkin laskelmoivampi mm. julkisuuskuvansa ja seurustelusuhteensa takia.

Tuolloin Niko N. seurusteli ja hänen tyttöystävänsäkin kutsuttiin taloon lyhyeksi aikaa. Niko N:llä olisi ollut mahdollisuus tavata tyttöystävänsä, sillä BB olisi antanut Niko N:n levätä salatilassa ennen matkaansa asukasvaihtoon Sloveniaan. Niko N:llä ei kerrottu tyttöystävän tulosta taloon, niinpä Niko N. päätti jäädä juhlimaan muiden asukkaiden kanssa ennen matkaa. Kauden jälkeen Niko N. ja tyttöystävä kihlautuivat ja he menivät naimisiin loppukesästä 2012.

Voittajaäänestyksessä Niko N:n plus- ja miinusäänten erotus oli +25,39 % ja hän voitti alkuperäisasukas Marikan vain reilulla prosenttiyksiköllä. Voittorahoilla Niko N:n avasi verkkokaupan maahantuomaansa vaatemerkkiään varten ja lisäksi hän hankki uuden asunnon.

Niko N:n profiili sivustollamme

Janica (2011)

Janica tuntui olevan kaudella 2012 asukas, jolle onnistui kaikki. Janica sai paljon hyvää Big Brotherilta, joka aiheutti närää monissa asukkaissa. Jotenkin Janica onnistui olemaan aina hyvällä puolella, jossa oli paljon yltäkylläisyydessa, kuten esimerkiksi taivaassa Taivas ja helvetti -viikkotehtävässä.

Kauden 2011 nähtiin Suomen BB:n neljäs asukasvaihto, joka suuntautui tällä kertaa Ruotsissa järjestettyyn Norjan BB:hen. Kuinkas muuten, Janica oli Suomen asukasvaihdokki, joka sai viettää Norjan BB-talossa paljon kiihkeitä hetkiä Roberton kanssa vällyjen välissä. Janica nautti muutenkin ajastaan norjalaisten kanssa ja palattuaan takaisin Suomeen, Janica valitti Suomen talon huonoa ilmapiiriä.

Janica ei todellakaan pitänyt kynttiläänsä vakan alla. Etenkin seksuaalisuuttaan hän ei peitellyt, olihan ammatiltaan kirjanpitäjänä oleva Janica tehnyt myös keikkoja eroottisena tanssijana. Naisen taitoja eroottisen tanssin saralta nähtiin myös talossa, joka sai monet talon asukkaista hullantumaan – niin naiset kuin miehet.

Alkuperäisasukkaana taloon tullut Janica selvitti tiensä finaaliin, vaikka oli tuskastua vielä viikkoa aiemmin, kun BB ei päättynytkään vielä silloin. Finaalissa Janica kukisti finaaliviikkoäänestyksen voittaja Mikaelin ja kuittasi pääpotin 50 000 euroa. Vuonna 2011 voittajaäänestyksessä palattiin pelkkään plusäänestykseen, eli äänestettiin voittajaa. Janica keräsi finaalissa 47,54 % annetuista äänistä. Voittorahat Janica käytti mm. korvaamalla pomollensa BB:n aikana aiheutuneita kuluja ja hän lahjoitti ystävälleen silikonitissit.

Janican profiili sivustollamme

Teija (2012)

Suomen Big Brotherin kahdeksas voittaja saatiin selville vuoden 2012 joulukuun alussa, kun kahdeksas kausi saatiin päätökseen. Voittajaksi tuli Teija, joka oli kahdeksannen kauden alkuperäisasukkaita. Aikaisempiin voittajiin verrattuna selvästi vanhempi Teija astui taloon jo neljän ensimmäisen asukkaan kanssa, joten hänen voitiin sanoa olleen BB-talossa koko kauden alusta loppuun, 98 päivän ajan. 

Finaalissa Teijan kanssa olivat Iida, Jouko ja Markus, joista kaksi viimeistä olivat Teija ja Iida. Kaikki finalistit olivat alkuperäisasukkaita ja he viettivät siis kaikki päivät talossa. Voittaja julistettiin studiossa, jossa voitosta 50 000 euroa pokannut Teija kukisti Iidan prosentein 52,05 % - 47,95 %. Äänestyksestä on muistettava, että se katkaistiin finaalin aikana aina, kun asukas häädettiin talosta, eli nuo eivät kerro koko finaalin äänijakaumasta, kun useampi asukas oli vielä mukana äänestyksessä.

Voittaja-Teija oli varsin ristiriitainen persoona. Rempsenä Rovaniemeltä kotoisin oleva nainen herätti katsojissa myös pahaa verta, koska hän puhui paljon pahaa talon muista asukkaista, erityisesti nuorista naisista. Teija sai juoru- ja juonimismyllyynsä mukaan useita naisia, jotka varsin säälimättä haukkuivat useita kanssa-asukkaitaan usein ollessaan keskenään. Ilmeisesti katsojiin kuitenkin vetosi se, että Teija oli varsin erilainen verrattuna moniin taloon asukkaisiin kaudella 2012 ja myös aikaisempiin kausiin verrattuna.

Teijan profiili sivustollamme

Jori A. Kopponen (Julkkis-BB 2013)

Taikurina ja sekoilusta yksityiselämässään tunnetuksi tullut Jori A. Kopponen oli Suomen ensimmäisen Julkkis-Big Brotherin voittaja. Kolmantena asukkaana BB-taloon astunut alkuperäisasukas Jori onnistui asumaan BB-talossa täydet kuusi viikkoa, tarkalleen ottaen 41 päivää. Voittajaäänestyksen viimeisessä vaiheessa Jori voitti Niko Saarisen prosentein 50,84 - 49,16. Muut asukkaat Finaalissa olivat Anu Saagim-Ratia, Aleks Vehkala ja Johanna Salminen.

BB-talossa Jori muistetaan rauhallisena persoonana, joka ei juuri hermostunut talon tapahtumista tai muista asukkaista. Tiettyjä asukkaita Jori kuitenkin tahallaan provosoi, koska hän halusi nähdä, kuinka ihmiset reagoivat. Joria tuntui ärsyttävän tiettyjen ihmisten käytös ja asenne toisia ihmisiä kohtaan, jolla hän osaltaan perusteli provosointiaan. Toisten asukkaiden kanssa Jori puolestaan ystävystyi ja toimi suorastaan näiden tukipilarina.

Julkkis-BB:n asukkaista Jori oli se, josta puhuttiin ehkä kaikkein eniten pahaa selän takana. Joria suorastaan demonisoitiin ja hänestä tunnuttiin keksivän kaikenlaista pahaa. Monet asukkaat yrittivät kääntää toisia Joria vastaan ja pääosin sen takia, etteivät he olleet vain samalla aallonpituudella Jorin kanssa. Toki Jori ei omilla provosoinnillaan parantanut asemaansa ja välillä provosointi meni myös yli.

Jorin profiili sivustollamme

Andte (2014)

Sympaattinen Lapin mies, saamelainen Andte valloitti monien sydämet Suomen Big Brotherin kymmenennellä kaudella. Alkuperäisasukas sinnitteli koko kauden omanlaisenaan persoonanaan varsin rauhalliseen tyyliin, mutta juhlia mies osasi etenkin oikeanlaisessa porukassa.

Andte tuli toimeen kaikkien asukkaiden kanssa ja etenkin talon naisväessä Andte herätti kiinnostusta. Lähimpiin väleihin Andte tuli Tuijan kanssa, joiden "romanssia" hehkutettiin erityisesti tuotannon toimesta jo vähän liian kanssa. Tuijan ja Andten välit viilenivät kauden mittaan, eivätkä he olleet loppukaudesta enää juurikaan tekemisissä toistensa kanssa. Loppukaudesta Andte viihtyikin talon miesten seurassa, joista muodostui varsin tiivis porukka.

Finaalissa Andten voitto oli Suomen BB-historian ylivoimaisin, vaikka eri vuosien voittajaäänestysten vertailu on vaikeaa mm. erilaisista äänestystavoista johtuen. Todennäköisesti Andten voitto oli jo selvä ennen finaalilähetyksen alkua, sillä juontaja Mari Sainio totesi Andtelle heti voiton ratkettua, että hän oli täysin ylivoimainen kahdeksan asukkaan finaalissa, jossa toiseksi sijoittui Anna. Anna hävisi Andtelle yli 50 prosenttiyksikön erolla Andten kerättyä 65,39 % annetuista äänistä, kun Anna sai vain 12,23 % annetuista äänistä.

Voittorahansa Andte sanoi käyttävänsä poronhoitoon, joka on hänen elämäntyötään. Iltalehden mukaan Andte oli ostanut rahoilla mm. moottorikelkat hänelle ja veljelleen ja mies on lisäksi remontoinut itselleen kotitalon. Julkisuudessa Andtea on nähty harvakseltaan verkkosivustojen uutisoinneissa sekä lisäksi YLEn saamenkielisissä uutisissa, joissa hän sai juontaa yhden lähetyksen saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2015.

Andten profiili sivustollamme

Kristian (2019)

Helsinkiläisestä Kristianista tuli suursuosikki yhdennentoista kauden voittajaksi jo heti ensimmäisten päivien jälkeen. Hänen luonnonlapsimainen esiintyminen ja aidolta vaikuttanut hämmästyminen erilaisiin asioihin poiki erityisesti ensimmäisellä viikolla runsaasti meemejä sosiaaliseen mediaan ja ihmiset ihastuivat häneen.

Aktiivinen osallistuminen talon toimintaan ja useissa tehtävissä isoa roolia ottanut Kristian voitti katsojat puolelleen ja oli myös monen talon asukkaan suosikki. Suosio näkyi äänestyksissä, kun hänet äänestettiin monien päivätehtävien voittajaksi ja hän menestyi myös turvassa häätöäänestykseltä -äänestyksessä, nimeämisäänestyksessä ja ainoassa häätöäänestyksessä, jossa hän oli mukana. Voittajaäänestyksessä Kristian otti myös selkeän voiton.

Pelkkää päivänpaistetta Kristian ei BB-talossa kuitenkaan ollut. Hän oli myös ristiriitainen persoona, sillä alkoholin käyttö tuotti hänelle ongelmia, joka näkyi humalassa aggressiivisuutena. Kristianin alkoholin käyttö aiheutti huolestumista asukkaiden keskuudessa, joka vaikutti hänen suosioonsa negatiivisesti. Tilanteet kärjistyivät etenkin Hiihtoreissu- ja Domino-viikkotehtävien aikana, jolloin Kristian käyttäytyi erittäin paheksuttavasti ja ensin mainitun tehtävän aikana hän joutui Jukan kanssa rangaistuksena häätöäänestykseen.

Suhteet asukkaiden välillä meni laidasta laitaan. Asukkaista suurin osa tuli Kristianin kanssa toimeen, mutta etenkin Tarinan kanssa oli suurta skismaa. Tilanne laukesi vasta, kun Tarina häädettiin talosta. Myös finaalivastus Kevinin kanssa Kristian ei aluksi tullut toimeen, mutta kauden edetessä heidän välinsä paranivat, vaikka mitään parhaita kaveruksia heistä ei ikinä tullutkaan. Parhaiten Kristian tuli toimeen Sikarikerhon kanssa, jonka ydinryhmän muodostivat Jukka, Helmeri ja Kimmo. Alkukaudesta jäi mieleen, että Helmeri ja Kristian olivat kuin paita ja peppu.

Vaikka Kristian varmasti tiesi omasta suosiostaan, kun taloon oli kerrottu eri äänestysten tuloksia tai tilanteita, vaikutti hän voiton hetkellä yllättyneeltä. Kristian kuittasi voitostaan 30 000 euroa, kun hän voitti Kevinin voittajaäänestyksen viimeisessä vaiheessa marraskuussa 2019 kerättyään 57 % annetuista äänistä.

Kristianin profiili sivustollamme

Joel (2020)

Jyväskyläläisen Joelin taivalta BB-talossa voisi kuvata hitaasti kiihtyväksi ja tarkkailevaksi. Tasaisen varma suoritus alusta loppuun takasi jopa ylivoimaisen voiton finaalissa, vaikka siitä uumoiltiin tasaista kamppailua Kristiinan kanssa. Joel kuittasi 31 500 euron voittopotin kerättyään 66,2 % annetuista äänistä voittajaäänestyksen viimeisessä vaiheessa.

Kauden alkaessa Joel asettui kahtia jaetuissa asukkaissa talon puolelle yhdessä seitsemän muun asukkaan kanssa. Ensihetkistä alkaen Joelista ei voitu puhua ilman Arttua, josta tuli hänen paras kaverinsa talossa. Alkuun vaikutti, että "bromance" vaarantaa kummankin BB-matkan, koska he viettivät aikaa todella paljon keskenänsä ja vetäytyivät muusta porukasta.

Myöhemmin Joel nousi kuitenkin paremmin esiin, kun talo ja mökki yhdistyivät kolmannen viikon lopussa. Vaikka suuret ihmisjoukot ja kaikkien häslääminen yhtä aikaa eivät olleet Joelin mieleen, löytyi entisistä mökkiläisistä Kristiina, joka viimeisteli makkarijengin syntymisen.

Joel pääsi paremmin esille pienemmässä porukassa, mutta ei hänelle ollut ongelma toimia isommassakaan ryhmässä. Hänen vahvuuksiaan oli sopivassa kohdissa tehdyt heitot, jotka saattoivat sivaltaa keskustelussa olevia henkilöitä tai talon tapahtumia hyvällä tavalla. Varsin fiksuksi kaveriksi osoittautunut Joel ei kuitenkaan sortunut mauttomuuksiin tai ilkeilyihin, vaikka hänen selän takanaan käytiin häneen alentuvasti kohdistuvia keskusteluja.

Esiintyminen eri tilanteissa oli myös Joelin vahvuus, vaikkei hän sanonutkaan olevansa mitenkään luontainen tällä osa-alueella. Esimerkiksi maatilaviikon tarinat ja Artun kanssa toteutetut isäntämiessketsit olivat mainioita, mutta lopullisesti pankin taisi räjäyttää ilmalaiva-viikkotehtävän aikana esitetty "Tuokaa mulle Siwa takas" -biisi, joka jäi lähtemättömästi mieleen niin talossa kuin kotikatsomoissa.

Kovin suuria riskejä Joel ei kauden aikana ottanut ja hän itsekin myönsi, että ei osallistunut etenkään talon yhteisiin kotitöihin kovin aktiivisesti tehtävien ulkopuolella. Joel vitsailikin, että tässä on hyvä suunnitelma jatkossa taloon hakeville ihmisille.

Jälkeenpäin voidaan sanoa, että matkalla voittoon ei ainakaan ollut haittaa, ettei Joel joutunut koskaan nimettynä häätöäänestykseen. Usein käy, että talossa suositut asukkaat putoavat heti, kun he joutuvat häätöäänestykseen, mutta finaalissa Joelille ei kukaan mahtanut mitään. Ne kerrat, kun Joel oli häätöuhan alla, olivat kaikki asukkaat äänestyksessä ja ne eivät olleet normaaleja häätöäänestyksiä, vaan niissä äänestettiin, kenet halutaan ulos talosta. Yhtä kaikki, Joelilla oli kannatusta myös katsojien joukossa, millä ainoastaan on merkitystä Big Brotherissa.

Mitään suuria romahduksia kauden aikana ei Joelin kohdalta nähty ja hän piti tasonsa läpi kauden. Suurimmat riskit oli nähtävissä joidenkin bileiden aikana, kun Joel oli humalassa, mutta nämäkin mies selvitti varsin hyvin. Joelilla pysyi hymy huulilla myös humalassa, vaikka hänen nukkumaan laittamisensa aiheutti ainakin Timon bileissä jonkinmoisia vaikeuksia juhlijoita kaitsemaan määrätylle pelastuspartiolle.

Joel ei ole BB-voittaja perinteisimmästä päästä. Joelin voitto kuitenkin osoittaa, että Big Brotherin voi voittaa myös rauhallisempi persoona, joka ei ole hösää ja sählää joka suuntaan, eikä hänen tarvitse tuottaa viihdyttävää sisältöä jatkuvasti. Tämä kertoo formaatin luonteesta ja vaikeudesta, ettei ole mitään tiettyä kaavaa, millä BB:n voi voittaa.

Tärkein tekijä, millä katsojat voi vakuuttaa, on olla oma itsensä ja tehdä parhaansa. Jos nämä kohdat täyttää, on hyvät mahdollisuudet päästä pitkälle ja jopa voittoon. Ainakin Joel onnistui tässä täydellisesti ja hänet kruunattiin Suomen Big Brotherin 12. voittajaksi marraskuun 2020 lopussa.

Joelin profiili sivustollamme

Petra Olli (Julkkis-BB 2021)

Painin Maailman- ja Euroopan mestari Petra Olli astui Julkkis-Big Brotheriin seitsemäntenä asukkaana. Petra oli talossa pitkään lähinnä tarkkailijan roolissa ja jäi usein muiden asukkaiden varjoon, kun talossa oli paljon asukkaita. Urheilu-uran varrelta julkisuudessa näkynyt rauhallisuus ja pedanttisuus tulivat ilmi myös BB-talossa.

Kun väki talossa väheni, pääsi Petra paremmin esille. Viimeisinä päivinä voidaan sanoa Petran puhjenneen kukkaan ja hänestä kuultiin myös syvällinen puoli. Katsojat pitivät hänen olemuksestaan ja loppua kohden hän nousi yhdeksi ennakkosuosikiksi.

Petra oli pidetty asukas myös talossa, josta osoituksena, ettei hän joutunut häätöäänestykseen kertaakaan asukkaiden nimeämänä. Osittain tähän varmasti vaikutti, että häntä äänekkäämmät ja näkyvämmät persoonat hallitsivat tilaa ja he tulivat huomatuksi nimeämisissä.

Vaikka aina Petra ei päässyt puheissa esiin talossa, tehtävissä hän oli hyvin esillä. Kuten hänen persoonaansa sopii, otti hän tehtävät haltuun ja suhtautui niihin vakavasti. Mitä kilpailullisempi tehtävä oli kyseessä, sen kovemmin Petra niihin suhtautui. Vastaavasti tappiot niissä ottivat koville. Ehkä parhaimpana esimerkkinä tästä oli asukkaiden välinen katulätkäottelu, jossa Petran joukkue hävisi. Kiivaan ottelun tiimellyksessä mm. vastustajajoukkueen maalivahti Janne Porkka sai oman osansa Petran kilpailuhenkisyydestä.

Kilpailuhenkisen ja rauhallisen Petran takana vaikuttaisi olevan hieno persoona, joka kelpaa esikuvaksi tuleville painijoille, joiden tueksi osa palkintorahoistakin on menossa. Petran voitto istui koko toisen julkkiskauden linjaan, joka oli hyvähenkinen ja aikuismainen sisältäen joukon hyviä tehtäviä ja muita käänteitä.

Petran voitto ei ollut koko kautta katsoen suuri yllätys ja muutenkin BB-talon sohvalla istuivat kaiketi ne suurimmat ennakkosuosikit. Lopulta Petra kuittasi selvän voiton saatuaan 53 % annetuista äänistä, kun kakkoseksi tullut Markku Pulli joutui tyytymään 47 %:n ääniosuuteen.

Petran profiili sivustollamme

Jasmiina (2021)

Kymmenentenä asukkaana BB-taloon menneen Jasmiinan tarina vuoden 2021 Big Brotherissa oli lyhyesti epätodennäköisestä ehdokkaasta todelliseksi yllätysvoittajaksi. Vaihtelevan BB-taipaleen läpi käynyt Jasmiina yllätti jopa itsensä voittamalla 30 000 euroa kauden päätteeksi.

Alku ei näyttänyt kovin hyvältä. Hanakasti asioista valittava ja huonosta itsetunnosta kärsinyt nainen ystävystyi Minnan kanssa, josta uhkasi tulla kauden juorukerho. Osaltaan Jasmiinan tietä BB-voittoon luultavasti tasoitti Minnan aikainen häätö talosta, jonka jälkeen Jasmiina paransi selvästi.

Läpi kauden oli läsnä Jasmiinan heikko itsetunto, mutta hän ei kuitenkaan luovuttanut, vaikka asenne ei aina paras mahdollinen ollutkaan. Suuressa roolissa Jasmiinan tsemppaajina olivat "soijapojat" Taavi ja Lasse, joista tulivat Jasmiinan parhaat kaverit talossa.

Jasmiina tuli tunnetuksi kiivaasta luonteestaan, jonka sai tuta esimerkiksi Sami, jonka kanssa Jasmiina oli usein napit vastakkain. Toisaalta Jasmiina osasi tunnistaa omat virheensä ja myöntää ne. Jälkeenpäin Jasmiina pystyi myös pyytämään anteeksi, mikäli koki olleensa väärässä tai toimineensa väärin. Voi sanoa, että Jasmiinalla oli ilman muuta kauden suurin kasvutarina lähtökohtiin nähden.

Tehtävissä Jasmiina ei ollut parhaimmillaan, joka tosin johtui osittain hänen huonosta itsetunnostaan. Moniin tehtäviin hän lähti jo valmiiksi hävinneenä, vaikka potentiaalia oli enempääkin. Onneksi kauden loppua kohtaan nainen koki myös onnistumisia, joista yksi suurimpia oli 2000 euron lisäpotin voittaminen viimeisellä viikolla. Asukkaat valitsivat Jasmiinan potin voittajaksi, kun Big Brother oli ensin yrittänyt saada asukkaita luovuttamaan BB:n voiton finaaliviikolla rahaa vastaan.

Vaikka Jasmiinan voitto oli yllätys, jälkikäteen ajatellen hän oli kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen hyvin samaistuttava persoona. Varmasti moni nuori nainen pystyy asettumaan Jasmiinan asemaan ja siksi piti hänestä. Ei todellakaan mikään pintaliitäjä, vaan varsin jopa inhorealistisen oloinen nykynuori, jolla varmasti tuli oppia noin kolmen kuukauden BB-rupeaman jälkeen.

Jasmiinan profiili sivustollamme

Reeo (2022)

Vuonna 2022 Suomen Big Brother uudistui. Kaudella sai juonitella ja pelata ja sen voittaja Reeo oli ilmiselvästi valmistautunut kauteen hyvin. Reeo tuli pelaamaan tavoitteenaan voittaa ja hän osasi tehdä sen pääosin tyylikkäästi.

Reeon pelaaminen sai lentävän lähdön, kun hän joutui heti ensimmäisenä yönä ensimmäiseen häätöäänestykseen saatuaan epäonnisen viirin kohtalon kahvoista. Tämän seurauksena Reeo muodosti liittouman Heidin, Markon, Ruzbehin ja Miikan kanssa. Reeon ja kumppaneiden liittoumaa alettiin kutsua Rooma-liittoumaksi. Liittoumaan kuului löyhästi myös muita asukkaita, mutta he joko tulivat talosta häädetyksi aikaisin tai he eivät olleet niin vahvasti sitoutuneet Roomaan.

Reeoa pidettiin kovana pelaajana talossa ja sen ulkopuolella. Ensimmäisinä viikkoina hänen toimintansa oli kylmää pelaamista, eikä hän aina puhunut kunnioittavasti muista asukkaista liittouman juonitellessa. Kun tilanne hieman rauhoittui asukashäätöjen päättyessä kolmannen viikon jälkeen, myös Reeon käytös muuttui paremmaksi.

Pelikaudella paine oli kova kaikkia asukkaita kohtaan, mutta etenkin Reeoa kohtaan paine oli erityisen suuri. Hän tuntui kuitenkin olevan henkisesti hyvin vahva ja Reeo pystyi selvittämään niin Big Brotherin kuin muiden asukkaiden aiheuttamat tilanteet. Reeoa vastaan BB-talossa oli vahva oppositio, joka pysyi kohtalaisen pitkään häneltä piilossa. Vaikka hänen ulospelaamisensa selvisi hänelle BB-juontaja Sami Kurosen "nimettyjen nuotiolla" nähtyjen nimeämisvideoiden jälkeen, ei kaikki muiden – etenkin Lauran ja Merven – välillä ilkeätkin puheet selvinneet hänelle ennen kuin ulkomaailmassa kauden jälkeen.

Vahvasta Reeon ulospelaamisesta ja hänen vastaisen liittouman ajatuksista huolimatta Reeo oli hyvin sosiaalinen, ystävällinen ja auttavainen. Reeo oli isossa roolissa monissa tehtävissä ja asukkaat olisivat olleet pulassa ilman häntä. Esimerkiksi kahtiajaon aikana Reeo oli alhaisten puolen kantavia voimia ja vaikka hänen muut liittolaisensa olivat ylhäisissä, hän tuki erinomaisesti välillä erittäin huonosti voivia asukastovereitaan alhaisissa.

Kaudelta 2022 jäi erityisesti mieleen Reeon ja Heidin välinen suhde, joka oli kuin isän ja tyttären välinen suhde. He eivät olleet liittolaisia vain pelin takia, vaan heillä oli oikea ystävyyssuhde. Kaikkein mieleenpainuvimpana olivat Reeon ja Heidin yölliset teehetket olohuoneessa, jotka toteutuivat lähes joka ilta, kun he olivat yhtä aikaa talossa. Teehetkien aikana he kävivät läpi paitsi talon tilannetta pelaamisen suhteen, he puhuivat myös muista asioista, elämästä yleensä.

Koska Reeoa pidettiin kovana kilpailijana, haluttiin häntä innokkaasti häätöäänestyksiin ja ulos talosta. Reeoa vastaan olleiden harmiksi Reeolla oli kova kannatus myös ulkomaailmassa katsojien keskuudessa. Häätöäänestyksiin joutuessaan Reeo pelastettiin usein turvaan ensimmäisenä tai hän muuten selvisi jatkoon. Reeo pystyi myös välttämään hyvin häätöuhan alle joutumisen vahvan liittoumansa ansiosta, jos joku roomalaisista sattui voittamaan nimeämiskilpailun.

Pelikausi sai täysin oikean voittajan Reeosta, koska hän oli sisäistänyt pelin hengen oikein. Reeo ei suhtautunut pelaamiseen henkilökohtaisesti, vaikka hän oli häätöäänestyksissä vastapuolen takia ja myös oma liittouma tai Reeo itse teki taktisia virheitä. Reeo sai pelattua Big Brotherin läpi ja voitti finaalissa Lauran, joka oli kauden tarinan kannalta oivallinen kaksikko viimeisenä BB-talossa.

Reeon profiili sivustollamme

Lähteet:

Viralliset Big Brother nettisivut 2005-2022
Nelonen Media
Wikipedia
MTV3 Viihdeuutiset
Iltalehti
YLE

Osa Subin tai Nelonen Median (bigbrother.fi) sivustoille johtavat linkit vievät sivustojen arkistoituihin sivuihin Internet Archive -palvelussa, koska varsinaiset sivut tai sivustot on poistettu mediayhtiöiden palvelimilta. Internet Archiveen johtavien linkkien latautuminen saattaa kestää normaalia pidempään niiden arkistoluonteen tai sivuston hitauden vuoksi.

Artikkelin päivityshistoria:
16.3.2020 kello 14.32:
Otsikkoa on muokattu, lisätty Kristianin osuus 2019 voittajana ja korjattu aikaisempien voittajien rikkinäiset linkit.
4.2.2021 kello 16.25: Otsikkoa on muokattu, lisätty Joelin osuus 2020 voittajana ja vaihdettu Kristianin BB-nettisivujen asukasprofiililinkki Internet Archiveen (bigbrother.fi-linkki ei toimi enää).
23.8.2021 kello 15.03: Otsikkoa on muokattu, lisätty Petra Ollin osuus Julkkis-BB 2021 voittajana ja vaihdettu Joelin BB-nettisivujen asukasprofiililinkki Internet Archiveen (bigbrother.fi-linkki ei toimi enää).
20.4.2022 kello 16.16: Tekstiä on muokattu: Lisätty Jasmiinan osuus BB 2021 -voittajana ja vaihdettu Petran BB-nettisivujen asukasprofiililinkki Internet Archiveen (bigbrother.fi-linkki ei toimi enää).
21.4.2023 kello 14.01: Tekstiä on muokattu: Lisätty Reeon osuus BB 2022 -voittajana ja vaihdettu useimpien asukkaiden BB-nettisivujen asukasprofiililinkit osoittamaan Internet Archiveen (alkuperäiset linkit eivät toimi enää). Artikkelin loppuun lisätty selite Internet Archivesta. Vaihdettu jutun pääkuva.

Jarkko
Jarkko