Palloilla kilpailtiin taloa tyhjäksi, biisileirillä muistellaan päättyvää kautta

Julkkiskausi 2021
Asukkaat heittelemässä palloja putkiloihin Talo tyhjäksi -kisassa. Kuva: © Nelonen Media.
Asukkaat heittelemässä palloja putkiloihin Talo tyhjäksi -kisassa. Kuva: © Nelonen Media.

Finaaliviikolla talossa olevat asukkaat kilpailevat BB-talon irtaimistosta ja tiistaina kilpailtiin pallon heittämisellä. Suuri osa asukkaista joutui myös epämukavuusalueelle, kun Big Brother antoi tehtäväksi muistella BB-kautta musiikillisin keinoin.

Maanantaina asukkaat olivat kilpailleet talon irtaimistosta pingistehtävässä, jonka voitti Aleksi Valavuori. Heti aamupäivästä asukkaat saivat uuden tehtävän, jossa heidän piti heitellä kevyitä muovipalloja putkiloihin, jotka olivat eri etäisyyksillä BB-talon pihalla.

Jokaisella asukkaalla oli eri värisiä palloja ja niitä heiteltiin 1, 2 ja 3 pisteen arvoisiin putkiin. Eniten pisteitä kerännyt asukas voittaa toisen Talo tyhjäksi -kilpailun. Aikaa asukkailla oli kaksi tuntia ja he saivat heittää palloja niin kauan, kun niitä riittää, koska ohi menneitä palloja saa heittää uudestaan. Heittäminen tapahtui BB-talon golf-viheriöltä porealtaan suuntaan.

Sää talon pihalla oli aamupäivällä hyvä, pieni tuulenvire tosin heitteli kevyitä palloja, joka vaikeutti tehtävää. Helpointa oli osua yhden pisteen putkeen, joka oli lähinnä, mutta se saatiin myös ensiksi täyteen. Tämän jälkeen oli yritettävä toiseksi kauimpaan kahden pisteen putkeen tai kauimmaiseen kolmen pisteen putkeen. Kauimpaan putkeen oli vaikeinta osua ja siihen sai muutaman pallon lähinnä Markku Pulli.

Kisan loppuvaiheessa ykkösputkilo (oikealla) oli jo täynnä, kolmosputkilo (keskellä) lähes tyhjä. Kuva: © Nelonen Media.
Kisan loppuvaiheessa ykkösputkilo (oikealla) oli jo täynnä, kolmosputkilo (keskellä) lähes tyhjä. Kuva: © Nelonen Media.

Päivätehtävän suurin onnistuja näytti olevan Petra Olli, joka nakutti palloja ensin ykkösputkeen ja sitten kakkosputkeen. Häntä kehuttiin taktiikastaan, kun esimerkiksi Markku sanoi ensin yrittäneen turhaan kolmosia, mutta hän joutui luopumaan suunnitelmastaan. Aleksi myönsi jo kisan loppuhetkillä, että Petra taisi viedä kilpailun voiton.

Kaikki asukkaat aloittivat tehtävän yhtä aikaa, mutta Sara Forsberg jätti sen kesken, koska hän ei kokenut pallojen heittelyä mielekkääksi. Hän ei mielestään onnistunut tehtävän alkupuolella. Sara keskittyi osan aikaa keittiön siivoamiseen ja aivan lopussa hän keräsi muiden asukkaiden ohi heittämiä palloja takaisin heittopaikalle.

Kilpailun päätyttyä asukkaat valittivat käsiensä kipeytymistä kahden tunnin heittorupeaman jälkeen. Big Brother kehoitti asukkaita kilpailun jälkeen ruokailemaan. Asukkaat epäilivät, että heitä odottaa pitkä tehtävä iltapäivällä.

Pyhimys päivätehtävän vetäjänä

Asukkaiden epäily osoittautui oikeaksi, sillä he saivat postia reilu tunti pallokisan päättymisen jälkeen. He pääsevät biisileirille muistelemaan tällä viikolla päättyvää julkkiskautta. Asukkaiden tehtävänä on palkitun artistin avustuksella tehdä biisi BB-kaudesta, joka esitetään tänään suorassa häätölähetyksessä.

Suurin osa asukkaista oli kauhuissaan, sillä nyt mentiin heidän epämukavuusalueelleen. Aleksi totesi, että nyt saatiin tehtävä, joka on kuin tehty Saralle. Asukkaita hirvitytti myös biisin esittäminen illan lähetyksessä ja esimerkiksi Petra oli sitä mieltä, ettei hän ole ollenkaan musikaalinen.

Biisileiriä mentiin suorittamaan tehtäväalueelle, jossa heitä odotti artisti Pyhimys, eli Mikko Kuoppala yhdessä tuottajansa kanssa. Pyhimys kertoi asukkaille, että aluksi heidän kanssaan pitäisi kehitellä jotain riimejä ja hokemia ja pikku hiljaa siihen lisätään muita elementtejä, kuten säveltä. Soittimia ei biisileirillä ole käytössä, vaan kaikki sävelet tuotetaan tietokoneelta.

Biisileirillä asukkaat seuraavat sohvilla, Pyhimys ja hänen tuottajansa toimivat mentoreina. Kuva: © Nelonen Media.
Biisileirillä asukkaat seuraavat sohvilla, Pyhimys ja hänen tuottajansa toimivat mentoreina. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaille kerrottiin, että heillä on riittävästi aikaa biisin tekemiseen. Asukkaat alkoivat Pyhimyksen avustuksella suunnitella riimejä, joista parhaat nostettiin esille. Riimejä tuotiin esiin kauden tapahtumista ja mitä muiden asukkaiden suista on kuultu. Esiin nousivat mm. "Don Sedu", "Suutele mun sormusta", "En minä mikään Markku ole" sekä Big Brotherin kuulutuksia sääntörikkeistä ja päiväunikiellosta.

Biisin työnimeksi valittiin "Isoveli valvoo, minä en". Sara toimi biisin suunnittelussa johtavana henkilönä asukkaiden puolesta. Muut asukkaat olivat huolissaan, että Saran laulaessa muut kuulostavat huonolta hänen rinnallaan. Ainakin alustavasti suunniteltiin, että Sara voisi keskittyä kertosäkeeseen. Pyhimys totesi heti leirin alussa, että kaikki osallistuvat lauluun, eli ei voi pelkästään olla taustatanssija.

Iltapäivä jatkui BB-talossa riimejä sommitellen ja myöhemmin he pääsevät äänittämään esikoisbiisinsä.

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Pallot viuhuvat BB-talon pihalla – Talo tyhjäksi -tehtävä käynnissä
Yllätysvieras saapuu BB-taloon — Pyhimys vetää asukkaille biisileiriä!

Lue myös:
Finaaliviikolla asukkaat kilpailevat BB-talon irtaimistosta - Onnenkantamoisella banaaneja talo täyteen (17.5.2021)

Artikkelia päivitetty 18.5.2021 kello 15.26: Sana "nauhoittamaan" muutettu viimeisessä kappaleessa muutettu muotoon "äänittämään".

Jarkko
Jarkko