Tutustumista kolmiottelun merkeissä - Asukkaat kruunattiin katsojien äänestämillä titteleillä

Julkkiskausi 2021
Asukkaat vastaamassa adjektiivivisailussa. Kuva: © Nelonen Media.
Asukkaat vastaamassa adjektiivivisailussa. Kuva: © Nelonen Media.

Julkkis-BB:n asukkaat ovat päässeet asettumaan taloksi ja tutustuminenkin on syventynyt. Asukkaille on luvattu tuparit, mutta sitä ennen heidän oli osallistuttava tutustumisen kolmiotteluun.

Ensimmäinen aamu valkesi julkkisasukkaille maanantaina monelle varsin huonosti nukutun yön jälkeen. Asukkaista kaksi joutui nukkumaan ensimmäisen yön pihalla, kun Roni Bäck ja Nina Mikkonen ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi pihalla nukkujiksi.

Heiltä ei kuulunut nukkumisen puolesta hirveää valitusta ja toisaalta heillä oli sisällä olijoita paremmat tarjoilut. Esimerkiksi sisällä ei ollut kahvia ja muutenkin hyvät ruokatarvikkeet olivat tarjolla kesäkeittiössä valmistettavaksi. Talossa ennemminkin valitettiin huonoa yöunta, joka luultavasti menee jännityksen piikkiin.

Roni ja Nina saivat aamupäivällä kutsua kaksi asukasta seurakseen eräbrunssille pihalle. Pienen neuvottelun jälkeen kaksikko päätti kutsua pihalle Sara Forsbergin ja Markku Pullin. Saralla ja Markulla oli pientä vihiä tulevasta brunssista päiväkirjahuoneesta, mutta etenkin kahvin saaminen yllätti iloisesti.

Kaikki asukkaat ensimmäistä kertaa BB-talon pihalla. Kuva: © Nelonen Media.
Kaikki asukkaat ensimmäistä kertaa BB-talon pihalla. Kuva: © Nelonen Media.

Myöhemmin myös muut asukkaat pääsivät näkemään BB-talon pihan ensimmäistä kertaa. Big Brother ilmoitti, että muut asukkaat saavat nauttia pihan tarjoiluista, mutta kahvin valmistamisella saattaa olla jotain seurauksia. Mystisestä ilmoituksesta huolimatta osa asukkaista nautti ensimmäiset kahvikupposet BB-talossa, näiden joukossa ainakin Sanna Ukkola, joka oli jo aiemmin valittanut kofeiininpuutteestaan.

Ensimmäinen vajaa vuorokausi BB-talossa on sujunut hyvässä hengessä ja keskustelu on soljunut monista eri aiheista. Keskustelu on koskenut yleisiä aiheita, kuten esimerkiksi somekohuja, mutta myös toisiinsa he ovat päässeet tutustumaan. Tutustumista edistäisi varmasti tupaantuliaiset, mutta sitä ennen asukkailla oli edessään tehtävä.

Jotta asukkaat tutustuisivat toisiinsa yhä paremmin, Big Brother päätti järjestää toisena päivänä tutustumisen kolmiottelun, jossa asukkaiden tehtävänä oli arvata, mitä mieltä katsojat ovat asukkaista. Big Brotherin nettisivuilla oli ollut kilpailu, jossa katsojat saivat kertoa, mitkä adjektiivit kuvaavat asukkaita parhaiten. Kolmiottelun ensimmäisessä osassa asukkailta kysyttiin kysymyksiä näiden adjektiivien pohjalta ja heidän oli vastattava, kuka asukkaista vastaisi kysymykseen parhaiten. Ensimmäisessä osassa kysyttiin mm. kuka on talon 13. kiltein?

Kysymyksiin vastattiin liitutaululla kirjoittamalla siihen asukkaan nimen. Myös oman nimen sai vastata. Jokaisesta oikeasta vastauksesta saa pisteen. Visailu huipentui kruunajasiin, joissa Big Brother paljasti nettiäänestyksen perusteella asukkaiden ansaitsemat tittelit.

Jokainen asukas sai oman tittelin, jossa tittelin saaja sai nauhan, tiaran ja kruunun. Jokainen asukas toimi vuorollaan myös gaalan juontajana ja hänen piti keksiä juontokortissa olevalle adjektiiville kuvaus. Gaalassa saamansa rekvisiitan asukkaiden täytyi pitää päällään tupareiden ajan.

Tutustumisen kolmiottelu jatkuu myöhemmin vielä kahdella muulla lajilla.

Kelly on katsojien mielestä yhdeksänneksi sympaattisin asukas talossa. Kuva: © Nelonen Media.
Kelly on katsojien mielestä yhdeksänneksi sympaattisin asukas talossa. Kuva: © Nelonen Media.

Adjektiivigaalassa asukkaiden saamat tittelit:

Asukkaista on...
13. laiskin: Roni Bäck
4. röyhkein: Rosa Meriläinen
9. sympaattisin: Kelly Kalonji
3. määrätietoisin: Nina Mikkonen
2. positiivisin: Janne Porkka
10. rehellisin: Sara Forsberg
7. suvaitsevaisin: Markku Pulli
11. epäitsekkäin: Aleksi Valavuori
4. rohkein: Pinja Sanaksenaho
3. härskein: Sani Aartela
13. kiltein: Sanna Ukkola
12. ärsyttävin: Toni Nieminen
5. seksikkäin: Petra Olli
2. älykkäin: Sedu Koskinen

Lue myös:
Liveseuranta: Julkkis-Big Brother 2021 Kickoff 2.5.2021 - 14 julkkista muutti uuteen BB-taloon (2.5.2021)
Julkkis-Big Brother 2021 on käynnistynyt - Kaksi asukasta valittiin ulos nukkumaan (2.5.2021)
Nina ja Roni vapaaehtoisina ulkomajoitukseen - Sisällä poikkeuksellisia nukkumapaikkoja (3.5.2021)
Kommentti: Lupaava kokoonpano (3.5.2021)

Jarkko
Jarkko