Ville ja Anu nimettiin yhdeksänteen häätöäänestykseen, nimeämisissä todella tasaista

Kausi 2019
Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brotherin finaaliviikon paikat ovat jaossa sunnuntaina viimeisessä normaalissa häätölähetyksessä. Torstaina BB-talossa pidettiin yhdeksännet nimeämiset, joissa häätöäänestykseen nimettiin Ville ja Anu.

Yhdeksännet nimeämiset olivat ennätystasaiset. Kuuden asukkaan nimeämisissä kaikki asukkaat saivat nimeämispisteitä ja peräti viisi asukasta sai vähintään kolme nimeämispistettä. Oli lähellä tilanne, että yhdeksänteen häätöäänestykseen olisi nimetty peräti viisi asukasta, sillä kahdella asukkaalla oli neljä nimeämispistettä ja kolmella kolme pistettä, jolloin vain yksi asukas olisi ollut varmasti turvassa.

Lopulta Big Brother päätyi kuitenkin siihen, että tämän viikon häätöäänestykseen nimettiin vain kaksi asukasta, Ville ja Anu. Kolme pistettä nimeämisissä keräsivät Kevin, Helmeri ja Kristian ja Kimmo jäi kahteen nimeämispisteeseen. Kevinillä nimeämisissä käytössään lisänimeämispiste, jonka hän voitti viime lauantaina hybridi-tv-äänestyksessä.

Kevin sai antaa pisteensä joko niin, että antoi pisteitä 3 ja 1 tai 2 ja 2. Hän käytti lisänimeämispisteensä Kristianiin, kun hän antoi Kristianille 1+1 pistettä. Kristianin lisäksi Kevin antoi kaksi pistettä Villelle. Kevinin pisteiden kohteet eivät olleet yllätys, sillä Villelle ja Kristianille Kevin on antanut nimeämispisteensä viime viikkoina, mutta nimeämisperusteensa Kevin antoi siltä kannalta, kuka ansaitsee voittaa Big Brotherin.

Häätöäänestykseen joutunut Ville antoi nimeämispisteensä sillä perusteella, kenelle Big Brotherin voitto olisi vähemmän tärkeää. Ville antoi pisteensä Helmerille ja Anulle, joita hän kehui henkilöinä ja totesi, ettei heidän parisuhteensa ollut syynä nimeämispisteisiin. Helmeri ja Anu saivat pisteitä myös Kimmolta, jonka johtoajatus pisteiden jakamisessa oli kaksikon pariutuminen ja heidän persoonansa jäämisessä varjoon tämän vuoksi.

Anu totesi nimeämispisteissään puukottavan ensimmäistä kertaa asuintovereitaan selkään, koska asukkaita on enää niin vähän ja pisteitä on vaikea jakaa. Nimeämispisteet menivät Kimmolle ja Kristianille, joiden seuraan Anu omien sanojensa mukaan hakeutuu kaikkein vähiten. Muiden asukkaiden kanssa Anu kokee elämän tällä hetkellä helpommaksi.

Kristianin nimeämispisteissä heijastui se, ettei hän uskonut Villen tulevan häädetyksi BB-talosta, joten hän ei antanut pisteitä Villelle ollenkaan. Kaksi pistettä meni Kevinille ja yksi hieman yllättäen Anulle. Mitään kunnollisia perusteluita ei Kristianilta kuultu, muuta kuin Villen nimeämättä jättäminen ja Kevinillä olevista raskaista salaisuuksista.

Helmerillä oli vaikeaa nimetä asukkaita. Villen hän nimesi, vaikka hänen kanssaan voi keskustella syvällisiä, menee Ville myös tunteisiin välillä. Kevinin valinta oli siksi, ettei muita nimettäviä ollut jäljellä ja talossa on muutenkin enää vain hyviä tyyppejä.

Viimeiset nimeämiset pidetty?

Nimeämisten päättymisen jälkeen asukkaat pohtivat, olivatko nämä viimeiset nimeämiset tällä kaudella. Osa mietti, että alkuviikosta saattaisi olla, jos vielä nimetään. Big Brotheria on sunnuntain jälkeen enää yksi viikko. Myöhemmin ainakin Helmeriä ja Anua puhutti, kuinka monta asukasta sunnuntaina häädetään ja Helmeri arveli tällä viikolla lähtevän yhden ja ehkä vielä joitakin ennen finaalia. Asukkaille ei ole vielä kerrottu, että häätöuhan alla on vain kaksi asukasta.

Asukkaat saivat kuulla nimeämisten tulokset jo tuttuun tapaan myöhään torstai-iltana. Asukkaat hämmentyivät, kun tapahtumaköyhän illan huipentumana Big Brother kuulutti taloon vain kahden asukkaan nimen. Etenkin Kristian yllättyi, ettei hän ollut häätöäänestyksessä. Häätöuhan alle joutunut Anu mietti, että ehkä sunnuntaina hän lähtee kotiin ja Anu laskeskeli, ovatko hänen lapsensa isällä vai hänelle tulevalla viikolla. Helmeri oli jännittynyt, kun hänen taloromanssinsa on vaarassa päättyä sunnuntaina.

Ville otti jo viidennen nimettynä olonsa jo rutiinilla. Vain kahden asukkaan päätymistä häätöäänestykseen Ville piti merkkinä, että pisteet nimeämisiin ovat jakautuneet selvästi. Tämä ei toki pitänyt paikkaansa, sillä Villen ja Anun jälkeen oli tiukkaa, eikä ilmeisesti haluttu suurta asukasjoukkoa häätöäänestykseen tässä vaiheessa, kun vain yhtä asukasta häädetään.

Yhdeksäs häätöäänestys käynnistyi pian nimeämisten päättymisen jälkeen. Tällä viikolla häätöäänestyksessä äänestetään jälleen asukasta, jonka katsojat haluavat jäävän taloon. Vähiten ääniä saanut asukas joutuu siis jättämään hyvästit BB-talolle viikkoa ennen finaalia.

Häätöäänestyksen tulos selviää sunnuntaina kauden viimeisessä tavallisessä häätölähetyksessä, jolloin finaaliviikolle pääsevät asukkaat selviävät. Kaksituntinen Big Brother 2019 finaali on vuorossa sunnuntaina 10. marraskuuta kello 21.

Äänestysohjeet BB-nettisivuilla

Lue myös:
Kevin äänestettiin ylimääräisen nimeämispisteen antajaksi (27.10.2019)
Nimeämispisteiden jakautuminen (31.10.2019)

Big Brother Suomi Live Nelosella sunnuntaina 3.11.2019 kello 21.00-22.30
Big Brother 2019 finaali Nelosella sunnuntaina 10.11.2019 kello 21.00-23.00

Artikkelia päivitetty 31.10.2019 kello 17:14: Linkki nimeämispisteisiin lisätty.
Artikkelia päivitetty 31.10.2019 kello 23:35: Lisätty nimeämistulosten jälkeisiä tunnelmia.

Jarkko
Jarkko