Artulle ja Olli-Pekalle aamun ja illan keittiövuorot Häädetyn herjassa

Kausi 2020
Olli-Pekka ja Arttu pukeutuivat Häädetyn herjassa tarvittaviin työasuihin. Kuva: © Nelonen Media.
Olli-Pekka ja Arttu pukeutuivat Häädetyn herjassa tarvittaviin työasuihin. Kuva: © Nelonen Media.

Sunnuntain tuplahäädöt poikivat myös kaksi Häädetyn herjaa maanantaiksi. Kati ja Sami valitsivat herjan kohteiksi Artun ja Olli-Pekan.

BB-talosta sunnuntaina häädetyt Kati ja Sami pääsivät antamaan jo tutuksi tulleet Häädetyn herjat. Herja oli sama, mutta se oli kohdistettu kahdelle asukkaalle, koska häädettyjä oli kaksi.

Tästä eteenpäin herjojen kohteet joutuvat kattamaan aamupala- ja iltapalabuffetit asukkaille. Muilla asukkailla ei ole tuolloin asiaa keittiöön. Herjojen saajoille Big Brother toimittaa tehtävään liittyvät vaatteet.

Kati valitsi omaksi Häädetyn herjan kohteeksi Artun ja Samin kohde oli Olli-Pekka. Nelosen maanantain BB-lähetyksessä tehdyt valinnat kerrottiin taloon vielä samana iltana. Olli-Pekka osasi jo odottaa herjaa Samilta, mutta Artun kohdalla se oli yllätys. Talossa oli spekuloitu, että herjan kohteena olisi mahdollisesti Kristiina.

Kun tieto Häädetyn herjasta kerrottiin taloon, Arttu ihmetteli, miksi se kohdistui häneen. Vaikka asukkaille ei paljastettu, kumpi herjoista oli kummalle, arvasivat kaikki, miten ne oli valittu. Herjaa varten Arttu sai työasukseen paistetun kananmunan näköisen asun ja Olli-Pekka paistetun pekonin näköisen asun.

Ensitöikseen Arttu ja Olli-Pekka kasasivat iltapalabuffetin talon vähistä ruokavaroista. Vaikka asukkaat voittivat viime viikon viikkotehtävän, he törsäsivät lähes koko 398 euron viikkobudjetin karkkeihin, sipseihin, energiajuomiin ja muihin herkkuihin.

Artun ja Olli-Pekan herjan alettua Markon Häädetyn herja Uniolentona päättyi.

Kati ja Sami tuplahäädettiin kuudennella viikolla (18.10.2020)

Jarkko
Jarkko