Asukkaat passitettiin ulkoilemaan, Vili hermoili nimeämisistä

Kausi 2020
Kävelylenkin jälkeen letunpaistoa BB-talon pihalla. Kuva: © Nelonen Media.
Kävelylenkin jälkeen letunpaistoa BB-talon pihalla. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat pääsivät reippailemaan kauniiseen ulkoilmaan sunnuntaina paistamaan makkaraa ja lettuja. Vili hermoili tietämättömyydestään nimeämisten tuloksiin.

Herätys toiseksi viimeiseen sunnuntaihin tällä kaudella tapahtui musiikilla. Asukkaat saivat kuulla instrumentaalisäveliä BB-talon kaiuttimista kellon näyttäessä jo selvästi yli kymmenen aamupäivällä. Rentoa herätystä täydensi Big Brotherin tarjoama aamupala muffinssin ja kahvin kera. Asukkaat ilahtuivat aamuisesta yllätyksestä, mutta jotkut olivat epäileväisiä, että tähän on koira haudattuna.

Leppoisan aamun kahvihetken jälkeen oli vuorossa ulkoilua, kun Big Brother patisti asukkaat reilun tunnin kävelylenkille pihalle. Asukkaiden oli matkattava tuntemattomaan määränpäähän, josta ei tiennyt, mitä sieltä odottaa. Yksi veikkauksista olisi, että matka päättyisi yhden osalta studioon. Kävelylenkki ei ollut kaikkien mieleen, vaan Kristiina ja Julia vitkuttelivat viimeiseen esti ennen matkaan lähtöä.

Reilun tunnin pihan ympäri kävelyn Big Brother käski asukkaat sohvalle. Hetken olohuoneessa odoteltuaan, BB antoi asukkaiden luvan palata pihalle, jossa heillä odotti grilli makkaroineen ja lettutarpeineen. Alkuperäinen mökkiläinen Kristiina laittoi empimättä kaasugrillin tulille ja makkarat paistumaan. Grilli oli sama, mitä mökkiläiset käyttivät kahdella ensimmäisellä viikolla tehtäväalueella.

Makkarat hävisivät hyvällä ruokahalulla grillistä ja heti perään paistettiin letut. Lettujen paistaminen ei Kristiinalta sujunut ja hän luovutti paistolastan Artulle, joka sai lopulta onnistuneita lettuja paistetuksi. Muut asukkaat nauttivat maukkaiksi kehuttuja lettuja pihalla samalla, kun Vili makoili yksikseen olohuoneen sohvalla.

Makkaroiden jälkeen Viliä ei letut enää kiinnostaneet. Hän oli hermoillut lauantaista lähtien nimeämisten tuloksista, joita ei ole taloon kerrottu. Vili harmitteli, että hänen jännityksensä pilattiin, kun hän ei tiedä, että onko hän häätöäänestyksessä. Käytöksestä päätelleen taitaa kuitenkin jännittää. Asukkaat ovat arvelleet, että he kaikki ovat häätöäänestyksessä, mutta Kristiina toi esille myös spekulaation, että vain osa on nimettynä, mutta heille ei ole kerrottu nimettyjä asukkaita.

Todellisuudessa kaikki asukkaat ovat nimeämisäänestyksessä ja perjantaiset nimeämiset olivat valenimeämiset. Katsojat nimeävät äänestyksessä kaksi asukasta häätöäänestykseen ja asukkaat häätävät yhden joukostaan tänä iltana. Asukkaille tätä ei ole kerrottu, mutta Arttu pohti tällaista vaihtoehtoa eilisiltana. Joel torppasi tällaisen kuvion, ettei se voi olla mahdollista.

BB-talossa kauden viimeiseen häätöön valmistaudutaan epätietoisissa tunnelmissa.

Lue myös:
Käänteinen häätökäytäntö toiseksi viimeiselle viikolle - Katsojat nimeävät ja asukkaat häätävät! (15.11.2020)
Joel sai videotervehdyksen äidiltään - Asukkaat jäivät ilman tietoa nimeämisistä (22.11.2020)

Jarkko
Jarkko