Elämänkaaret esittelyssä, rahnoilla huutokauppaan

Kausi 2020
Kristiina esittelee elämänkaarensa. Kuva: © Nelonen Media.
Kristiina esittelee elämänkaarensa. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat pääsivät piirtämään ja esittelemään elämänkaarensa päivätehtävässä. Rahnat tekivät paluun BB-taloon ensimmäistä kertaa sitten viime kauden.

Perjantai käynnistyi yllätyksellä, kun asukkaat herätettiin heti nimeämisiin. Vaikka asukkaat tietävät odottaa nimeämisiä perjantaisin, oli niiden alkaminen aamusta yllättävää. Ella aloitti nimeämiset heti herätyksestä, jonka jälkeen asukkaat yksi toisensa jälkeen kävivät antamassa tämän viikon nimeämispisteensä.

Kovasti juhlia tänään odottaneiden asukkaat tunnelmat nousivat nimeämisten jälkeen, kun Big Brother kutsui asukkaat sohvalle kuulemaan postia. Juhlia ei ollut ainakaan heti tulossa, sillä asukkaat pääsivät päivätehtävän kimppuun. Asukkaan piti piirtää ja esitellä oman elämänkaarensa syntymästä kymmenen vuoden päähän tästä hetkestä.

Asukkaille toimitettiin materiaalit piirtämistä tai maalaamista varten. Suurin osa asukkaista alkoi tekemään taideteoksiaan keittiössä, kunnes Kati huomautti, ettei hän voi tulla keittiöön yhä voimassa olevan Häädetyn herjan takia. Kati sai tarvikkeensa teki elämänkaarensa olohuoneessa.

Esitykset olivat monella varsin koskettavia ja sekä kertojalla että kuulijoilla oli muutaman kerran tippa linssissä ja ääni värisi joillakin. Koskettavimmat tarinat kuultiin Timolta ja Paulalta, jotka kertoivat talon vanhimpina pitkät pätkät historiastaan ja miten tietyt elämänvaiheet ovat heitä kuljetelleet nykypäivään.

Kristiinan esityksessä, jossa kuultiin paljon huumoria, keskittyi pitkälti tulevaisuuteen. Käsiteltyään lyhyesti menneisyyden ja nykyisyyden, Kristiina oli laatinut hyvän ja huonon skenaarion, jos hän voittaa Big Brotherin. Huono skenaario vie alkoholin ja sensaatiolehdistön myötä turmioon ja hyvä skenaario perheen perustamisen jälkeen maailmanympärimatkalle ja se päättyy lopulta onnellisena 100-vuotiaana.

Rahnat käyttöön huutokaupassa

Katsojat saivat äänestää parhaan esityksen BB-nettisivuilla. Palkintona parhaalle esitykselle oli 25 rahnaa, jotka tulivat tutuksi Big Brotherissa jo viime kaudella. Rahnoja saa käyttää uudessa huutokaupassa myöhemmin. Parhaaksi esitykseksi äänestettiin Kristiinan elämänkaari.

Huutokauppa avautui alkuillasta. Kaikille asukkaille annettiin 25 rahnaa ja Kristiina sai tämän lisäksi 25 palkintorahnaa, eli yhteensä 50 rahnaa. Huutokaupattavat kohteet tulivat olohuoneen televisioon, joita halukkaat pystyivät huutamaan. Kohteille annettiin lähtöhinta ja niitä sai korottaa vähintään yhdellä rahnalla, mutta sai korottaa myös enemmän.

Aluksi kaupankäynti oli laimeaa ja korvatulpat eivät käyneet edes kaupaksi. Viiden alkoholijuoman setistä ja Redin verkkokaupan 10 euron lahjakortista käytiin kovinta kisaa. Arttu sai viisi alkoholijuomaa 20 rahnalla ja Ella lahjakortin 25 rahnalla.

Kaikki huutokaupassa ostaneet saavat ostoksensa pääsääntöisesti viikonlopun aikana. Ainoastaan Joel joutuu odottamaan pidempään, sillä hän osti katseluoikeuden Ruutu+:n UEFA Nations League -otteluun Suomi-Irlanti, joka vasta pelataan ensi viikolla.

Huutokaupan päätyttyä asukkailla riitti vielä uskoa bileisiin ja asukkaat järjestivät Big Brotherille omat esitykset bileiden saamiseksi. Usko kuitenkin hiipui mitä pidemmälle ilta eteni.

Jarkko
Jarkko