Julia häädettiin perjantain yllätyshäädössä BB-talosta

Video: Julia häädettiin perjantain yllätyshäädössä. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Finaaliviikon asukkaat yllätettiin pahanpäiväisesti perjantaina, kun yksi asukkaista häädettiin yllättäen BB-talosta. Voittajaäänestyksessä kuudenneksi jäänyt Julia sai jättää talon vain vajaat kaksi vuorokautta ennen finaalia.

Finaaliviikolle päässeet kuusi asukasta ovat olleet sunnuntaista lähtien siinä uskossa, että he kaikki ovat finaalissa. Asukkaat eivät kuitenkaan tiedä, että kaksi heistä häädetään talosta tänään ja huomenna. Tänään talosta häädettiin voittajaäänestyksessä kuudenneksi jäänyt asukas.

Voittajaäänestys jäädytettiin perjantain myöhäisillan BB-viikkolähetyksessä, jotta saatiin selvitettyä sillä hetkellä viimeisenä, eli kuudentena oleva asukas. Tämän jälkeen otettiin taloyhteys ja seurattiin, kuka tämä asukas oli ja miten hänet häädettäisiin.

Suorassa taloyhteydessä asukkaille oli lähetetty postia, jossa heille ilmoitettiin seuraavaksi tulevasta yllätyshäädöstä. Joel luki kirjeen, jonka loppu jätti auki, kuka häädettäisiin. Piinaavan pitkältä tuntuvan tauon jälkeen BB-talon kaiuttimista kuului Julian nimi.

Ennen häätöä asukkaat joutuivat odottamaan pitkään lupaa kirjekuoren avaamiseen. Kun Joel luki kirjettä, asukkaat hämmästyivät suuresti ja ihmettelivät, mitä tulee tapahtumaan. Odottaessaan häädetyn nimeä mm. Olli-Pekka alkoi jo kiskoa sohvalla ollutta takkiaan ylle, mutta lopulta sohvalta joutui nousemaan Julia.

Sekaannus ja hämmennys jatkui, kun Big Brother kuulutti Julialla olevan enää minuutti aikaa. Julia halasi asukkaat nopeasti läpi ja kämppäkaverit alkoivat tiedustella Julian tavaroiden sijaintia. Hän selitti hajamielisesti joitakin tavaroitaan samalla etsien kenkiä jalkoihinsa. Asukkaat yrittivät muodostaa häätökäytävälle jonkinlaisen kunniakujan, kuten häädetyille sunnuntaisin, mutta asukkaat pyörivät vain "häröpallona" häätökäytävän edustalla.

Julia lähti lopulta kävelemään kohti häätöovea, eikä hän tuntunut vielä siinä vaiheessa tajuavan, mitä tapahtuu. Hänen astuttuaan oven taakse, Julia huusi, että häntä alkoi jännittää ja samalla nainen heitti viimeiset heipat taloon jääneille asukkaille. Viisi finaaliviikon asukasta jäi sekavissa tunnelmissa vielä taloon.

Asukkaat alkoivat heti spekuloida, jatkuvatko häädöt huomenna ja mielipiteet jakautuivat kahtia. Yllättävä häätö oli todellakin, vaikka Arttu oli heittänytkin vitsillä sohvalla, että joku häädetään pian. Asukkaat pitivät jännittävänä käänteenä, että Big Brother oli päässyt heidät kerrankin yllättämään. Asukkaat alkoivat hämmennyksen hieman laannuttua pakata Julian tavaroita.

Julia saapui studioon niissä vaatteissa, missä hän oli häätöhetkellä. Nainen sanoi jännittävän ja hieman epäuskoinen. Hän myös selitti, etteivät he oikein talossakaan meinanneet uskoa, että häätö todella tapahtui. He kyllä odottivat jotain jännittävää, muttei tätä.

Studiossa olleet fanit pääsivät esittämään Julialle kysymyksiä ja hän totesi, ettei ollut katsonut BB:tä paljoa ennen taloon astumista. Mielipiteet asukkaista menivät päälaelleen taloon astumisen jälkeen, esimerkiksi Kristiinasta tuli hänen paras kaverinsa, vaikka hän oli sanonut antavansa kaksi pistettä Kristiinalle ennakkoon näytetyssä videossa. Paras viikkotehtävä oli hänen mielestään paketointi- tai merirosvo-viikkotehtävä.

Voittajaksi Julia veikkasi Joelia, koska hän on niin ystävällinen kaikille, eikä puhu kenestäkään pahaa. Seuraavaksi Julian mielestä talosta voisi lähteä Paula tai Arttu.

Kun tämän vuoden voittajaäänestys jäädytettiin ensimmäisen kerran, Julia keräsi 11,7 % annetuista äänistä ja hän hävisi viidentenä äänestyksessä olleelle Artulle 0,8 prosenttiyksikköä. Ensimmäisessä jäädytyksessä johdossa oli Olli-Pekka saatuaan 21,2 % annetuista äänistä. Voittajaäänestystä jatkettiin jäädytyksen päätyttyä viidellä asukkaalla heti, kun Julia oli häädetty talosta.

Asukkaiden yllätykset eivät kuitenkaan jää vielä tähänkään, sillä BB-talosta häädetään vielä yksi asukas ennen finaalia. Lauantaina BB-viikkolähetyksen aikana vähiten viidestä asukkaasta voittajaäänestyksessä ääniä saanut asukas häädetään talosta. Perjantain BB-viikkolähetyksessä mainittiin, että tapa on vielä jännittävämpi kuin tänään.

Julian häädön jälkeen BB-taloon jäi viisi asukasta, mutta sunnuntain finaalissa nähdään vain neljä asukasta.

Asukkaat yllätetään täysin: Hämmästynyt Julia häädettiin BB-talosta! (BB-nettisivut)

Artikkelia on päivitetty 28.11.2020 kello 00.21: Uutista on päivitetty kauttaaltaan.
Artikkelia on päivitetty 28.11.2020 kello 00.31: Lisätty maininta lauantain häädöstä ja finaalin asukkaiden määrästä.
Artikkelia on päivitetty 28.11.2020 kello 00.44: Lisätty äänestystulokset jäädytyshetkellä.

Big Brother Suomi Nelosella la 28.11.2020 kello 22.00-23.45
Big Brother 2020 finaali Nelosella su 29.11.2020 kello 21.00-23.00

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.