Pinna kiristyi kolmantena lentopäivänä

Kausi 2020
Kemijärvellä asukkaat tekivät graffiteja. Kuva: © Nelonen Media.
Kemijärvellä asukkaat tekivät graffiteja. Kuva: © Nelonen Media.

Viikkotehtävä jatkui kolmantena päivänä kohti Veteliä ja Kemijärveä. Matkan rasitukset ja huonot yöunet alkoivat näkyä ja pinna kiristyä, kun matka pitkittyi.

Kolmanteen matkapäivään lähdettiin puolen päivän jälkeen keskiviikkona. Ilmalaivan henkilökunnan valintasysteemiin tehtiin muutos, kun asukkaat saivat valita kapteenin ja purserin keskenään ja vain matkustajapaikat arvotaan. Päivän ensimmäiselle lennolle kapteeniksi halusi Kristiina ja purseriksi Vili.

Matka jatkui Veteliä kohden, joka aloitettiin jo tiistaina. Lopullisen määränpään selvittäminen oli vielä alkutekijöissään, mutta matkan alettua kohde selvisi kohtalaisen nopeasti. Asukkaat saivat ratkaistua arvoituksen, joka johdatti Vetelin majoneesi-suursuunnistukseen.

Vetelissä asukkaiden tehtävänä oli pareittain selvittää rata, jossa parin toinen osapuoli on silmät peitettynä kulkemassa radalla ja toinen antaa ohjeita, miten liikkua. Rata oli reunustettu vesimukein, joita ei saanut kaataa, eikä ohjeiden antaja saanut kulkijalle muita ohjeita, kun tehtävänannossa määrätyt sanat, jotka ohjasivat vasemmalle, oikealle tai eteenpäin.

Julia suunnistaa ja Marko antaa ohjeita majoneesi-suursuunnistuksen radalla. Kuva: © Nelonen Media.
Julia suunnistaa ja Marko antaa ohjeita majoneesi-suursuunnistuksen radalla. Kuva: © Nelonen Media.

Kolme ensimmäistä paria ei tajunnut, että käännöksissä kannattaisi kääntää koko rintamasuunta, eikä liikkua sivuttain. Tämä hidasti suoritusta ja tämä aiheutti myös, että parit jumiutuivat muutamaan mutkaan ja he joutuivat melkein umpikujaan. Suurimpiin vaikeuksiin joutuivat Timo ja Joel, kun Timo jäi jumiin paljon viereen ja hän oli jopa loukata itseään kaatuessaan paljun portaisiin.

Onneksi miehelle ei kuitenkaan käynyt kuinkaan. Kaatuessaan Timo ja Joel olivat kaikkia kuitenkin selvästi jäljessä ja voitonmahdollisuudet olivat menneet. Joel tekikin päätöksen heiluttaa nenäliinaa valkoisena lippuna ja luovuttaa reilun seitsemän minuutin yrityksen jälkeen, johon myös Big Brother suostui.

Nopeiten radan suorittivat Julia ja Marko, jotka selvittivät radan kahteen minuuttiin ja 45 sekuntiin ja heiltä kaatui vain yksi muki. Jokaisesta mukista sai aikasakon. Toiseksi tulivat Olli-Pekka ja Paula reilun kolmen minuutin suorituksella ja kahdella kaadolla. Vili ja Marjatta pääsivät vielä hampurilaisateriapalkinnoille sijoittumalla kolmanneksi ajalla 3.36 ja kahdella kaadolla.

Kemijärvelle levottomissa tunnelmissa

Suursuunnistuksen jälkeen matka jatkui lähes välittömästi ja seuraava etappi olikin pitkä. Tällä etapilla pinna alkoi kiristyä väsymyksen ja pitkän paikallaan olon vuoksi. Jännitettä saatiin lisää, kun Big Brother toimitti ilmalaivan ykkösluokkaan viiniä. Tähän mennessä matkustajilla on ollut käytössään samanlaiset palvelut, mutta nyt siihen saatiin eroa. Turistiluokan puolelta nähtiin tympääntyneitä ja väsähtäneitä ilmeitä.

Ykkösluokan matkustajat saivat keskiviikkona viiniä. Kuva: © Nelonen Media.
Ykkösluokan matkustajat saivat keskiviikkona viiniä. Kuva: © Nelonen Media.

Kiistaa aiheutti myös suunnistuksen voittajille tarkoitettu palkinto, joka oli varsin runsas ateria. Marko alkoi pohtia, voiko palkintoa jakaa myös muille, kun voittajat ovat syöneet. Aiheesta käytiin ajoittain kiivasta sananvaihtoa, mutta ratkaisua ei saatu. Lopulta Arttu avasi sanaisen arkkunsa ja totesi, että pitäisi käyttää maalaisjärkeä tässä, että voittajat saavat nauttia palkinnostaan. Myöhemmin Big Brother käski hävittää jäljelle jääneet palkintoruoat, kun voittajat ovat syöneet.

Asukkailla oli ollut arvoitus ratkaistavanaan jo heti Vetelistä lähdettyään. Se ei ollut juurikaan edennyt ja väsymystila ja levottomuus kasvoi ilmalaivasimulaattorissa. Esimerkiksi Ella vaikutti todella väsyneeltä ja ärsyyntyneeltä pienessä tilassa olevaan kovaan meteliin. Hän pyysikin, että yritettäisiin ratkaista uuden kohteen arvoitus mahdollisimman tehokkaasti.

Uusin arvoitus oli kuitenkin vaikea ja asukkaat olivat hieman hukassa ratkaisun suhteen. Lentoradiosta saamiensa kirjainten perusteella he kokeilivat useita eri vaihtoehtoja, mutta heille ei myönnetty laskeutumislupaa. Kun vielä kapteenina tuolloin toiminut Olli-Pekka ei pystynyt pitämään pokkaansa kertoessaan kohdetta lennonjohdolle ja lopulta kaikki repesivät nauramaan useasti.

Pitkän puurtamisen jälkeen asukkaat saivat taululle muotoiltua uuden kohteensa, joka oli Kemijärven nuorisokorkeakulttuurin elvytystempaus. Pihalla asukkaita odotti graffitien tekemiseen tarvittavia vanereita ja spray-maaleja. Graffitien teon lisäksi asukkaiden piti demonstroida mopoajelua Kemijärvellä sekä esittää 13-vuotiaiden teinirakkautta ja kaikkea siihen kuuluvaa. Kemijärven tapahtumasta jäi mieleen kova pärinä täytti BB-talon pihan useaksi minuutiksi ja varmasti tuolla olisi saanut poliisit perään kahdesti, kuten tehtävänanto vaati.

Teinihuumasta eivät asukkaat saaneet kovin kauaa nauttia, sillä asukkaiden oli jälleen siirryttävä ilmalaivaan ja kohti seuraavaa kohdetta. Keskiviikon viimeinen siirtymä ei kuitenkaan ollut pitkä, vaan aika pian asukkaat saivat siirtyä Big Brotherin Bed & Breakfastiin iltapalalle ja iltatoimiin ennen nukkumaanmenoa.

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Seuraava etappi on Vetelin majoneesisuursuunnistus – tehtävärata suoritetaan sokkona!
Nyt elvytetään Kemijärven nuorisokorkeakulttuuria! Asukkaat palaavat 13-vuotiaiksi

Lue myös:
Ilmalaivalla rinnakkaisen todellisuuden tapahtumiin (19.10.2020)
Artulle ja Olli-Pekalle aamun ja illan keittiövuorot Häädetyn herjassa (19.10.2020)
Ennustamista Kauvitsassa ja Teknopilkkiä Saukkolammella (20.10.2020)

Jarkko
Jarkko