Talo ja mökki onnistuivat ensimmäisissä viikkotehtävissä

Kausi 2020

Video: Ensimmäinen viikkotehtävä onnistui talossa ja mökillä. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Tämän BB-kauden ensimmäiset viikkotehtävät saatiin päätökseen torstaina. Torstain loppurutistusten jälkeen viikkotehtävät julistettiin onnistuineiksi molemmissa ryhmissä.

Talon puolella asukkaat ovat tuottaneet sähköä mökin asukkaille. Ensin he kävelivät pelkästään kitkakehällä, kun mökkiläiset tarvitsivat lisää sähköä. Keskiviikkoiltana asukkaat rakensivat vesivoimalan ja kitkakehän sen yhteistuloksena mökkiin saatiin sähköä.

Torstaina oli viikkotehtävän viimeinen päivä ja heti aamusta asukkaat joutuivat kävelemään kitkakehällä. Vesivoima jouduttiin ottamaan käyttöön vasta myöhemmin päivällä ja asukkaat joutuivat kasaamaan eilen kehittämänsä systeemin jälleen toimintaan. Toisella kerralla vesivoiman pyörittäminen sujui hyvin, kun tekniikka oli hallussa.

Mökissä jatkui halkojen siirtorumba. Aamulla asukkaat kuulivat radiosta oudon puhelun venäjäksi, joka sisälsi toimintaohjeen. Eilen heidän sateensuojaan siirtämänsä halot piti siirtää pois katoksesta mökin tekonurmelle korkeintaan kahden halon korkuisiin pinoihin.

Radiolähetykseen soittanut kuulija kehoitti siirtämään 12 halkoa pois pinosta ja pyöritellä niitä. Viesti oli hieman epäselvä, koska se ei ollut venäjän kieltä osaavan Kristiinan mielestä puhdasta venäjää, vaan seassa oli mm. suomen kielen sanoja ja muuta siansaksaa. Kristiinan lisäksi kuuntelemassa muiden vielä nukkuessa oli Sami. Kristiina tulkitsi niin, että halot asetellaan ympyrän muotoon ison pinon viereen ja lopuksi Kristiina vielä tanssahteli hetken ympyrän keskellä.

Päivällä mökin asukkaat saivat alueelle lisää halkoja, jotka he päättivät pienen neuvonpidon jälkeen kasata ne samalla tavalla kuin aiemmat halot. Asukkaat eivät olleet saaneet tähän varsinaisia ohjeita, joten he päättivät toimia oma-alotteisesti. BB-radiosta saatiin myöhemmin ohjeistus, jossa halot piti asetella siistiin pinoon, kuten ne olivat viikkotehtävän alussa.

Halkojen tulleessa asukkaat alkoivat pohtia, kuinka toteuttaa urakan. Aiemmin keskustelua oli herättänyt, pitääkö päätökset tehdä demokraattisesti, vai pitääkö vain jonkun tehdä yksiselitteinen päätös. Asukkaat pohtivat asiaa ajan kanssa, mutta se ei sopinut Big Brotherille, vaan BB pisti asukkaisiin vauhtia "Pitäkää kiirettä" -kuulutuksella.

Viikkotehtävän loppusuoralla, kun asukkailla oli enää vähän halkoja jäljellä, BB kuulutti aikaa olevan enää minuutti jäljellä. Viimeiset halot saatiin pinoon hetkessä ja siisti pino oli valmis mökin seinustalla. Melkein heti perään Big Brother kuulutti viikkotehtävän päättyneen.

Kovin kauaa asukkaiden ei tarvinnut odottaa viikkotehtävän tuloksen julkistamista. Tulokset julkistettiin lähes yhtä aikaa niin taloon kuin mökille. Molemmat viikkotehtävät onnistuivat ja asukkaat tuulettivat ensimmäistä onnistunutta viikkotehtävää. Kummatkin löivät viikkotehtävästä 99 %:lla ja kaikkien asukkaiden yhteinen viikkobudjetti 633,60 euroa.

Asukkaat pääsevät viikkobudjetilla tekemään ostoksia kauppaan, joka tänä vuonna toteutetaan verkkokaupan avulla. Talon asukkaat tekevät ostokset varastohuoneen vieressä olevassa sivuhuoneessa. Big Brother tiedotti mökin asukkaille, että myös talon asukkaat onnistuivat viikkotehtävässään ja talon asukkaat tekevät myös mökkiläisten ostokset. Mökin asukkaiden on viestittävä talolaisille ostoksensa muovailuvahan avulla, koska mökistä puuttuvat nykyteknologian mukaiset yhteydenpitovälineet.

Viikkotehtävän päättymisen jälkeen asukkaiden keskuudessa vallitsi rauhallinen tunnelma ja pohdinnat liikkuivat mm. siinä, mitä kaupasta ostetaan.

Artikkelia on päivitetty 10.9.2020 kello 15.58: Lisätty uutta tietoa ostosten suorittamisesta ja korjattu viikkobudjetin määrä koskemaan kaikkien asukkaiden yhteissummaa.

Jarkko
Jarkko