Matkailu maailmalla päättyi, Samir ja Ville heti aamusta kauppaan

Kausi 2021
Samir ja Ville odottamassa lupaa kauppa-asiointiin BB-valinnassa. Kuva: © Nelonen Media.
Samir ja Ville odottamassa lupaa kauppa-asiointiin BB-valinnassa. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat ovat tällä viikolla matkanneet kauppatehtävässä eri puolella maailmaa ja myös sen ulkopuolella. Perjantaina asukkaat pääsivät käyttämään ansaitsemansa kauppasekunnit tehtävän päätyttyä.

Maanantaina alkaneessa maailman ympäri -kauppatehtävässä asukkaat ovat matkustaneet Kanarian saarille, Kreikkaan, Atlantikseen ja avaruuteen. Viimeinen etappi avaruudessa saatiin päätökseen torstaina. Asukkaat suorittivat viikon aikana päivätehtäviä, joista he ansaitsivat kauppasekunteja kuin myös rooleissa pysymisestä matkaoppaana tai matkustajana.

Asukkaat onnistuivat neljän päivän aikana keräämään noin 130 kauppasekuntia. He näkivät päivittäin matkakuumemittarista keräämänsä saldon. Maanantaina sekunteja kerrytettiin vajaat 30, tiistaina noin 34, keskiviikkona 22 ja torstaina yli 40. Tarkkaa sekuntimäärää ei voinut vielä eilen sanoa, koska etenkin torstaina Big Brother veti mittarin suurpiirteisesti kokonaan punaiselle yli asteikon.

Big Brother ilmoitti torstaina illalla aikaisempien päivien tapaan, että päivän tehtävä oli päättynyt, mutta ei koko kauppatehtävä. Asukkaat päästettiin aikaisin nukkumaan ja heissä heräsi epäilys, että heillä on perjantaina lähtö uudelle matkalle.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Samir herätettiin ennen muita päiväkirjahuoneeseen kuulemaan, että hän ja Ville pääsevät kauppaan. He eivät saaneet ennen ostosten tekoa paljastaa kauppareissua muille. Heillä oli aikaa lopulta 140 sekuntia ja normaalien tuotteiden lisäksi houkutuskorissa oli sauna ja saunajuoma -paketteja henkilökohtaiseen käyttöön, jotka sisälsivät olutta tai viiniä. Kumpikaan ei noita kuitenkaan itselleni ottanut.

Kauppareissu meni muuten hyvin, mutta Samir ja Ville eivät huomanneet, että Big Brotherin toimittamassa kirjeessä ei ollut kahden tuotteen keräysrajoitusta. Silti he ottivat joka kierroksella vain kaksi tuotetta käsiinsä. Kaikki taloon tarvittavat tuotteet he saivat kaupasta kuitenkin tuotua.

Samirin ja Villen ollessa kaupassa asukkaat oli herätetty ja he odottivat kaksikkoa takaisin taloon. Jasmiina oli ollut huolissaan Samirin pk-huonekäynnistä, että olisi jotain ikävää tapahtunut. Kaikki oli kuitenkin enemmän kuin hyvin, kun keittiön kaapit saatiin taas täytettyä ja he saivat heti kahvia aamuksi.

Kauppatehtävä oli siis päättynyt, vaikkei siitä erillistä ilmoitusta tullutkaan. Keittiövuorot kuitenkin jatkuvat vielä jonkin aikaa kauppareissun jälkeen, sillä Aki ja Pekka jatkoivat ainoina työskentelyään keittiössä saatuaan eilen keittiövuoron. Myöhemmin Big Brother kuulutti tehtävän päättyneeksi, joten myös muut asukkaat saivat mennä keittiösaarekkeen sisäpuolelle.

Lue lisää kauppatehtävän vaiheista:
Asukkaat matkalle maailman ympäri - Kauppatehtävässä matkaoppaita ja matkustajia (8.11.2021)
Taaville Pekan äänet korviin häädetyn perinnössä (8.11.2021)
Turistikierros Kreikassa oppaiden lihasvoimalla (9.11.2021)
Lassesta rangaistuksena keittiömestari, matkustajat ratkaisemaan Atlantiksen arvoitusta (10.11.2021)
Atlantiksen arvoitus ratkaistiin - Päivän kauppasekunnit olivat vaarassa (10.11.2021)
Neljäs matkakohde oli avaruus - Tuubiruoka hämmästytti (11.11.2021)

Artikkelia on päivitetty 12.11.2021 kello 15.42: Tieto keittiövuorojen päättymisestä.

Jarkko
Jarkko