Mysteeriarkkujen koodeja ratkottiin jälleen - Aki ja Anssi katsomaan nimeämisvideoita

Kausi 2021
Aki ja Anssi pääsivät katsomaan tämän viikon nimeämiset videolta. Kuva: © Nelonen Media.
Aki ja Anssi pääsivät katsomaan tämän viikon nimeämiset videolta. Kuva: © Nelonen Media.

Isänpäiväviikonloppua on vietetty BB-talossa aiheen mukaisella teemalla. Tämän ohella asukkaat pääsivät jälleen ratkomaan mysteeriarkkujen numerolukkojen koodeja, jonka selvittäjä pääsee katsomaan nimeämisvideoita.

Jo lauantaista lähtien talossa on vietetty isänpäiväteemaa. Lauantaina asukkaat "faijailivat" eri tehtävien muodossa, kuten esimerkiksi tikanheittoa ja faijavitsien kerrontaa. Asukkaat pääsivät myös viettämään lauantaisaunaa isänpäivän aattona.

Sunnuntaina, kun varsinainen isänpäivä on, julistettiin faijatehtävän voittaja. Asukkaat keräsivät pisteitä tehtävistä ja eniten pisteitä saanut asukas voitti tunnin äänikirjakuuntelun ja kakkukahvit. Eniten pisteitä keräsi Anssi, joka on osoittautunut vahvaksi BB-talossa järjestetyissä yksilökilpailuissa. Viimeksi perjantaina Anssi voitti päiväkilpailusta 2000 euron matkalahjakortin.

Isänpäivä oli Anssille muutenkin merkittävä, onhan hän kahden tyttären isä. Hänen tyttärensä muistivatkin isäänsä isänpäiväkortilla, joka toimitettiin Anssille taloon. Anssi oli jo kuullut yhdeksännellä viikolla tyttäriltään ääniviestin, kun asukkaiden sykkeitä seurailtiin. Saatuaan viestin Anssi herkistyi, kuten sykeviikolla.

Sunnuntain ohjelmassa oli myös mysteeriarkkujen avaamista. Asukkaat pääsivät arvaamaan mysteeriarkkujen lukkokoodeja, mutta sitä ei heille toimitettu yhtenä koodina. Big Brother oli laittanut neljä numeroa erikseen tehtävähuoneeseen, josta asukkaat yksi kerrallaan hakivat yhden lapun itselleen. Lappu oli joko tyhjä tai siihen oli merkitty numero.

Lopulta neljällä asukkaalla oli kullakin yksi numero ja jokainen sai tehdä numerollaan, mitä haluaa. Kun kaikki olivat käyneet yksitellen tehtävähuoneessa, numerot olivat Pekalla (2), Anssilla (8), Akilla (1) ja Samilla (4). Pekka, Anssi ja Aki tekivät yhteistyötä, kuten myös Sami, Lasse, Samir ja Taavi.

Aki sai mysteeriarkun auki

Numeroita oli etsitty reilut 1,5 tuntia, mutta Anssin, Akin ja Pekan kolmikolta puuttui yhä yksi numero. He saivat puuttuvan numeron lopulta selville Villeltä, joka oli saanut tiedon Samilta. Ville paljasti numeron ja Anssi, Aki ja Pekka arpoivat, kuka saa avata makuuhuoneessa sijaitsevan mysteeriarkun.

Aki avasi arkun, josta löytyi VHS-kasetti, jossa luki "nimeämiset" ja kirjekuori. Mysteeriarkun avaamisesta Aki sai palkinnoksi nähdä tämän viikon nimeämiset valitsemansa asukkaan kanssa. Aki ei pitkään pohtinut valintaansa ja valitsi Anssin. Pekkakin oli tyrkyllä katsomaan videota, mutta Pekka antoi vuoron Anssille, koska Anssi on häätöuhan alla tällä viikolla.

Myöhemmin Aki ja Anssi pääsivät katsomaan nimeämisvideoita tehtävähuoneeseen. He katsoivat videopätkän pitkälti hiljaisuudessa, muutamia perusteluita lyhyesti kommentoiden tai naureskellen. Kovin suurta draamaa ei nimeämisperusteluissa nähty. Anssi teki johtopäätökset, että asukkaita ärsyttää hänen itsekkyytensä. Anssi sanoi, ettei hän aio kuitenkaan muuttaa käytöstään.

Nimeämisperusteluissa Akia ja Anssia yllätti Samirin antama piste Samille. Lisäksi he pohtivat, että Aki oli ainoa, joka antoi pisteitä pelillisin perustein. He kiinnittivät kuitenkin huomiota, että Lasse ja Taavi puhuivat pelaamisesta etenkin Pekalle antamistaan pisteistä ja he päättelivät, että he ilmiselvästi haluavat Pekan ulos.

Tultuaan ulos tehtävähuoneesta Anssi huomasi Lasselta reaktion heidän tullessaan talon puolelle. Aki ja Lasse olisivat saaneet puhua muille näkemistään nimeämisperusteluistaan, mutta yhteisellä päätöksellä he päättivät vaieta asiasta. Tupakkapaikalla he vielä pohtivat, että talossa on selkeät klikit, joista voi päätellä, kuka antaa pisteet kenelle.

Yleisesti talossa keskuteltiin palkinnosta, ettei siitä ole hirveästi hyötyä tässä vaiheessa, kun kautta on enää kaksi viikkoa jäljellä. Asukkaat arvelivat, että ensi viikolla ei välttämättä enää ole nimeämisiä ja kaikki ovat häätöäänestyksessä. Sitten onkin enää finaaliviikko jäljellä.

Asukkaat alkoivat pikku hiljaa valmistautua illan häätöön, jossa talosta häädetään jälleen yksi asukas.

Jarkko
Jarkko