Uudet asukkaat nimesivät häätöäänestykseen kolme naista ja kaksi miestä

Kausi 2021
Big Brother Suomi -logo. Kuva. © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva. © Nelonen Media.

Viidennellä viikolla BB-talossa ei suoritettu normaaleja nimeämisiä, vaan häätöäänestykseen joutuneet asukkaat päättivät sunnuntaina taloon muuttaneet uudet asukkaat. He nimesivät viidenteen häätöäänestykseen Sannin, Katjan, Jasmiinan, Samin ja Pekan.

Big Brother kertoi asukkaille torstaina, että tällä viikolla ei ole nimeämisiä, vaan uudet asukkaat päättivät häätöäänestykseen joutuvat. Suurena yllätyksenä käännettä ei pidetty ja esimerkiksi Jasmiina oli arvellut tällaisen tulevan. Uudet asukkaat Maiju, Samir ja Noora saivat neuvotella keskenään, ketkä asukkaista joutuvat häätöuhan alle.

Uudet asukkaat keskustelivat häätöäänestykseen joutuvista asukkaista perjantaina aamupäivällä, sillä iltapäivällä heidän oli tehtävä lopullinen päätös. Maiju, Samir ja Noora kokoontuivat keskenään makuuhuoneeseen miettimään päätöstään. Ensimmäisenä kysyttiin kaikilta selviä nimiä ja esimerkiksi Samir nosti esiin Pekan ja Noora Jasmiinan.

He kävivät läpi jokaisen asukkaan ensin sillä periaatteella, että kenet he haluavat häätöäänestykseen. Mielipiteissä oli jonkin verran eroa, eikä esimerkiksi Anssia olisi häätöäänestykseen olisi halunnut laittaa Noora ja Maiju. Tämän jälkeen otettiin käyttöön poissulkeva taktiikka, keitä ei ehdottomasti haluttaisi häätöuhan alle. Samir mainitsi, että Taavi ja Lasse olisivat hänelle tällaisia.

Kolmikon keskusteluissa nousi esiin joidenkin asukkaiden kohdalla, että olisi pelitaktisesti viisasta pistää asukas häätöäänestykseen, mutta päätökset tehtiin tunteella. Ensimmäiset neljä nimeä oli suhteellisen helppo löytää, mutta viides asukas tuotti vaikeuksia. Keskusteluissa päädyttiin lopulta Samiin, vaikka tämä tuntui heistä pahalta, koska he halusivat tutustua häneen enemmän.

Samir, Noora ja Maiju kutsuttiin perjantaina iltapäivällä päiväkirjahuoneeseen teatteriharjoitusten lomassa. Häätöäänestysperusteluissa Katjan ja Pekan kohdalla mietittiin pitkälti samoja perusteita. Uudet asukkaat haluaisivat nähdä heidän roolinsa talossa, jos toinen heistä häädettäisiin. Jasmiina joutui häätöuhan alle käytännössä Nooran tuntemien "negatiivisten energioiden" vuoksi. Sannin kanssa uudet eivät ole vielä päässeet juttuun, mutta hänen uskottiin selviävän häädöstä, kuten todettiin myös Pekan ja Samin kohdalla.

Asukkaat odottivat tietoa häätöäänestykseen joutuneista jo eilen, mutta heidän pettymyksekseen tietoa saatiin odottaa lauantaille. Tieto saatiin asukkaille kesken teatterikaronkan juhlahumun, kun Big Brother käski Samirin, Nooran ja Maijun kertomaan, ketkä he nimesivät häätöäänestykseen julkisesti kaikkien edessä. Perusteluita he eivät saaneet kertoa.

Maiju, Noora ja Samir kertoivat päätöksensä häätöäänestykseen joutuvista julkisesti. Kuva: © Nelonen Media.
Maiju, Noora ja Samir kertoivat päätöksensä häätöäänestykseen joutuvista julkisesti. Kuva: © Nelonen Media.

Samia, Pekkaa ja Sannia ei häätöäänestykseen joutuminen hirveästi harmittanut. Heillä onkin kokemusta jo useammalta sunnuntailta häätöuhan alla olemissa. Kaikkein raskaimmin häätöäänestykseen joutumisen ottivat Katja ja Jasmiina. Katjan juhlafiilis vaihtui murheeseen hyvin pian ja heti sohvalla olivat Juhani ja Sanni lohduttamassa Katjaa ja Jasmiina oli Taavin kainalossa.

Hetkeä myöhemmin Katja ja Jasmiina olivat kahdestaan makuuhuoneessa ja molemmat olivat itku silmässä. Katja oli erityisen hanakka analysoimaan, miksi hän on häätöäänestyksessä ja hän olisi halunnut kuulla uusien perustelut. He myös miettivät, olisivatko he olleet äänestyksessä normaaleissa nimeämisissä. Jasmiina spekuloi, että tämä viisikko on äänestyksessä, koska he eivät ole mielistelleet uusia koko ajan.

Tunnelma karonkassa laski selkeästi häätöäänestykseen joutuneiden julkistuksen jälkeen. Muutosta parempaan alkoi tulla pikku hiljaa, kun Big Brother ilmoitti asukkaille, että sauna on lämmin ja poreallas on käytössä. Kuitenkin, juhlafiilis, oli yhä joillakin kateissa ja märehtiminen häätöäänestyksestä ja sunnuntaista jatkui.

Viides häätöäänestys käynnistyi heti uusien asukkaiden julkistettua häätöuhan alle joutuneen viisikon. Ruutu-palvelun Instagram-sivuilla kerrottiin sunnuntaiaamuna, että talosta häädettäisiin kaksi asukasta, mutta hetki Instagram-postauksen jälkeen sitä editoitiin ja poistettiin tieto kahdesta asukkaasta.

Puolen päivän jälkeen Big Brotherin nettisivuilla julkaistiin uutinen, jossa kerrottiin, että BB-talosta häädetään tänään kaksi asukasta, eli ilmeisesti nyt se on varmaa, että kaksi lähtee illalla.

Äänestysohjeet BB-nettisivuilla

Lue myös:
Normaaleja nimeämisiä ei ole tällä viikolla - Uudet asukkaat laittavat viisi asukasta häätöäänestykseen! (7.10.2021)
BB-nettisivut: Kaksi häädetään tänään - Häädettävien määrässä hämmennystä aamulla (9.10.2021)

Artikkelia on päivitetty 9.10.2021 kello 22.58: Lisätty tunnelmat asukkaiden saatua tieto häätöäänestykseen joutuneista.
Artikkelia on päivitetty 10.10.2021 kello 09.44: Päivitetty tieto, että yhden sijaan häädetään kaksi asukasta.
Artikkelia on päivitetty 10.10.2021 kello 09.55: Korjattu tieto häädettävien asukkaiden määrästä yhteen, Instagramissa oli väärää tietoa.
Artikkelia on päivitetty 10.10.2021 kello 12.03: Korjattu tieto: häätöäänestys on viides ei neljäs.
Artikkelia on päivitetty 10.10.2021 kello 14.54: Big Brotherin nettisivuille tullut tieto, että kaksi häädetään.

Jarkko
Jarkko