Kauden kolmannessa asukashäädössä olivat Ruzbeh, Nabaz ja Sofia. Viidentenä BB-talosta keskiviikkona häädettiin Ruzbeh.
Sofia ja Milena olivat voittaneet keskiviikkona iltapäivällä häätökilpailun ja he saivat laittaa kolme asukasta häätöäänestykseen. Häätöäänestykseen joutuivat Ruzbeh, Nabez ja Sofia. Jo heti häätökilpailun ratkettua näytti selvältä, että Ruzbeh joutuisi jättämään talon tänään.
Asukkaat olivat käyneet alkuillasta antamassa häätöäänensä päiväkirjahuoneessa ja kaikkien annettua äänensä, Ruzbeh meni murheen murtamana pihan tupakkakoppiin itkemään. Häntä tuli vuorollaan lohduttamaan hänen Rooma-liiton kaverit, Reeo, Miikka ja Heidi. Ennen häätöäänestyksen tuloksen selviämistä Miikka sanoi Ruzbehille, ettei aio äänestää Ruzbehia ja kertoi tämän myös Sofialle, joka laittoi itsensä häätöuhan alle.
Keskiviikkoiseen tapaan asukkaat kokoontuivat myöhään illalla sohville kuulemaan häätöäänestyksen tuloksen. Ensin Big Brother kertoi Nabazille, että hän oli saanut vähiten ääniä ja oli turvassa. Tämän jälkeen selvisi, että Ruzbeh sai eniten ääniä ja tuli häädetyksi viidentenä asukkaana tällä kaudella BB-talosta.
Ruzbeh oli siis jo varautunut ja tietoinen, että hän tulee häädetyksi talosta. Häädön hetkellä Ruzbeh vaikutti rennolta ja hyväntuuliselta, mutta monella muulla asukkaalla oli tunteet pinnassa. Vaikka Sofia laittoi Ruzbehin häätöäänestykseen, hän pidätteli kyyneleitään, kuten muutamassa aikaisemmassakin häädössä.
Rooma-liittoon kuuluvat Miikka ja Heidi kyynelehtivät vuolaasti, kun he halasivat Ruzbehia viimeistä kertaa talossa. Myös Tuulalle Ruzbehin häätö näytti menevän tunteisiin. Vielä ennen poistumistaan Ruzbeh kiitti ja kehui muita asukkaita, ja totesi, ettei uskonut, että voisi jättää kehenkään tällaista jälkeä.
Suurin osa asukkaista muisteli Ruzbehia hymyssä suin hetken toivuttuaan hänen häädöstään, mutta ainakin Heidi joutui vielä keräilemään itseään. Asukkaat muistelivat Ruzbehin tekemisiä ja sanomisia talossa ruokapöydän ääressä. Tämän kauden asukkaat ovat perinteisesti myöhemmin häädön jälkeen muistelleet häädettyä asukasta teehetken merkeissä talon pihalla.
Häätöhaastattelussa Ruzbeh oli toisaalta iloinen, että saa nyt nähdä läheisiä, mutta hä olisi halunnut jäädä taloon. Ruzbeh totesi, että talossaoli hyviä tyyppejä ja hän on kiitollinen BB-matkasta. Omasta taloelämän tulkinnastaan hän toivoo, ettei häntä vihata.
Häädön syiksi Ruzbeh uskoi, että hän ei ollut niin puhelias ja jotkut hänen heittonsa, kuten viime sunnuntain kuittailut Jerrylle eivät olleet pidettyjä monien asukkaiden mielissä. Studiossa nähtyjä parhaita paloja Ruzbeh kommentoi, että ne olivat kivoja hetkiä hänen mielestään, mutta hänelle varmasti tulee ikävä taloa.
Ruzbeh keräsi siis eniten ääniä kauden kolmannessa asukashäädössä. Illan lähetyksessä ei kerrottu äänestyksen tuloksia, eli kuinka monta ääntä kukin häätöuhan alla ollut asukas sai.
Ruzbehin häädön jälkeen BB-taloon jäi 14 asukasta.
Kyyneleitä pitkin iltaa – Ruzbeh häädetään Big Brother -talosta (BB-nettisivut)
Artikkelia on päivitetty 21.9.2022 kello 22.53: Uutista on päivitetty kauttaaltaan häädön jälkeisillä tunnelmilla ja Ruzbehin häätöhaastattelulla.
Artikkelia on päivitetty 21.9.2022 kello 23.35: Lisätty video ja linkki BB-nettisivuille.