Mestaruus karkaamassa Bottakselta, jatkopaikka Mercedeksellä vaarassa

Mercedeksen Valtteri Bottaksen lähtö kesälomalle ei sujunut todellakaan niin kuin mies oli suunnitellut. Kauden kaksi huonointa kisaa osuivat todella huonoon rakoon niin mestaruustaistelun kuin sopimusneuvottelujen kannalta.

Kääntääkö kotikisa Vettelin kauden suunnan?

Kääntääkö kotikisa Vettelin kauden suunnan?

Ferrarin Sebastian Vettelin kesä lähti väärille raiteille heti alussa. Kanadasta alkanut onnettomien tapahtumien sarja ei tunnu pysähtyvän ja mestaruustaistelu näyttää karkaavan saksalaiselta jälleen kerran. Onko Hockenheimissa suunnanmuutoksen aika?

Maaginen Hamilton menossa maisemaan

Lewis Hamilton juhli voittoa viime vuonna Monzassa. Kuva: © 2018 Takayki Suzuki / Flickr.com

Formula 1:n mestaruustaistossa vuonna 2019 edetään parhaillaan ratkaisuhetkiä. Seuraavat kisat näyttävät, onko tulevana syksyllä enää taisteltavaa, vai viekö Lewis Hamilton mestaruuden näytöstyyliin.

Ricciardo hautaa tulevaisuutensa Renaultille

Ricciardo hautaa tulevaisuutensa Renaultille

Palkintopallit ovat Renautilla jääneet Daniel Ricciardolta haaveeksi toisin kuin Red Bullilla. Kuva vuoden 2016 Malesian GP:stä. Kuva: © 2016 Morio / Wikimedia Commons.

Viime kauden yllätyksellisimmän siirron tehnyt Daniel Ricciardo on joutunut tiukan paikan eteen Renaultilla. Hymyilevä australialainen jätti menestyvän Red Bullin ja vaihtoi hapuilevaan Renaultiin, jossa alkukausi ei ole sujunut kovinkaan mairittelevasti.

Ferrari hukkaa tilaisuuksia, Mercedes korjaa hedelmät

Valtteri Bottas Barcelonan talvitesteissä 2019. Kuva: © 2019 Artes Max / Flickr.com

Tämän kauden MM-sarjassa Mercedes on dominoinut pistetilanteen perusteella niin kuljettajien kuin valmistajien sarjassa. Niin oudolta kuin se kuulostaa, tämä ei ole täysin omin ansioin ansaittua, sillä Ferrari on avittanut paljon Mercedestä sen huikealla alkukaudella.

Leclerc näytti Bahrainissa, miksi hänet valittiin Ferrarille

Charles Leclerc Barcelonan talvitesteissä helmikuussa 2019. Kuva: © 2019 Artes Max / Flickr.com.

Bahrainin GP:ssä nähtiin ilmiömäinen Charles Leclerc, joka paalupaikalla ja moraalisella voitolla hiljensi epäilijöiden suut ja osoitti, että hänessä on Ferrarin tulevaisuus. Samalla Sebastian Vettelin ylle tuli harmaita pilviä, sillä juuri hänen piti johdattaa Ferrari tänä vuonna kultaan ja kunniaan.

Bottas laittoi kriitikoille jauhot suuhun ja ilmoittautui mestaruustaistoon

Valtteri Bottas Barcelonan talvitesteissä 2019. Kuva: © 2019 Artes Max / Flickr.com

Uusi Formula 1 -kausi käynnistyi suomalaisnäkökulmasta täydellisesti. Mercedeksen Valtteri Bottas otti Australiasta voiton ja näytti kriitikoilleen pitkää nenää. Samalla Bottas siirtyi MM-sarjassa kuskin paikalle avausosakilpailun jälkeen.

Mercedes vierittämässä ennakkosuosikin paineita Ferrarille

Formula 1:n talvitestien perusteella suuret ovat edelleen suuria, mutta kärjessä kilpailu on kiristynyt. Tällä kaudella saattaa olla kärjessä uusi johtotähti ja se ei ehkä tarkoita Mercedestä. Kärjen takana keskikastin kamppailu on myös tiivistynyt ja Williamsia lukuun ottamatta kaikki muut vaikuttavat olevan jollain tasolla kilpailukykyisiä.

Kaikki F1-tallit 2019 esittelyssä F1-Fanisivuilla

Fanisivut-logo. Kuva: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net

Julkaisimme helmi-maaliskuussa kaikkien kymmenen F1-tallin esittelyn. Tämä talliesittely ei niinkään esittele autojen teknisiä hienouksia tai aerodynaamisia nerouksia, vaan tallit esitellään hieman kansanomaisemmin.

Keskikastin kärki Alfa Romeon tavoitteena

Tässä vielä viime vuoden Sauber ja Marcus Ericsson. Kuva: © 2018 Artes Max / Flickr.com

Sauberista Alfa Romeoksi täksi kaudeksi nimensä vaihtanut talli on aloittanut ärhäkkäänä. Taloudellisesti kituva ja häntäpään sijoja säännöllisesti keräävä Sauber on muisto vain, kun Alfa tähtää keskikastin kärkeen.

Ferrari uuteen kauteen uudella tallipäälliköllä - Vain mestaruus kelpaa

Ferrari uuteen kauteen uudella tallipäälliköllä - Vain mestaruus kelpaa

Ferrari on taistellut viime vuosina maailmanmestaruudesta Mercedestä vastaan, mutta aina se on joutunut kuoppaamaan haaveensa jo aikaisessa vaiheessa syksyllä. Tänä vuonna Maranellossa ollaan jälleen mestaruus mielessä, mutta nyt organisaatiota on myllätty, sillä talven aikana tallipäällikkö Maurizio Arrivabene sai lähteä ja tekninen johtaja Mattia Binotto nostettiin tilalle.

McLarenin tunnelin päässä valoa?

McLaren aloitti Renault-yhteistyön viime kaudella. Kuva: © 2018 Artes Max / Flickr.com

Takavuosien mestaritalli on kulkenut murheen alhossa viime vuodet. Epäonnistunut yhteistyö Hondan kanssa haudattiin toissa kaudella ja parempaa tulevaisuutta haetaan Renaultin kanssa.

Miljardööri pelasti F1-tallin ja perusti Racing Pointin

Tältä Force India (nyk. Racing Point) näytti viime vuonna.

Viime kauden taloudellinen kriisitalli Force India tuli tiensä päähän viime vuoden päätteeksi. Kesällä selvitystilaan joutuneen tallin osti Lawrence Strollin sijoittajaryhmä, jonka turvin kausi päästiin ajamaan loppuun saakka, vaikkakin alkukauden pisteet tallilta nollattiin. Vuoden vaihteeessa alkoi isompia muutoksia, kun tallin nimi vaihtui Racing Pointiksi.

Red Bull yrittää nousta siivilleen Hondan kanssa

Red Bull yrittää nousta siivilleen Hondan kanssa

Innovatiivisista aerodynamiikkaratkaisuistaan tunnettu Red Bull astuu uuteen aikakauteen tällä kaudella, kun talli saa voimanlähteekseen Hondan. Runsaasti voimayksikköongelmista viime vuosina kärsinyt Red Bull vaihtoi Renaultin Hondaan, joka oli myös tunnettu isoista ongelmistaan etenkin McLarenin kanssa pari vuotta sitten.

Jatkuuko Mercedeksen menestysputki?

Jatkuuko Mercedeksen menestysputki?

Hallitseva maailmanmestari on aina muiden saalistettavana, mutta Mercedeksellä on takanaan uskomaton menestysputki viime vuosina, kun talli on putsannut vuodesta toiseen palkintopöydät. Kilpailu on kuitenkin kiristynyt vuosi vuodelta ja tänä vuonna pahimmissa kilpailijoissa tapahtuu suuria muutoksia. Pystyykö Mercedes yhä pitämään kärkipaikkansa?

Onko Renault Ricciardolle uhka vai mahdollisuus?

Yksi viime kauden kohutuimmista ja ainakin yllätyksellisin siirto nähtiin kesällä, kun Daniel Ricciardo teki sopimuksen Renaultin kanssa. Ricciardo jätti Red Bullin, jolla hän oli saanut voittoja vielä viime kaudella ja edessä oli Honda-yhteistyö. Tekikö Ricciardo virheen, vai onko Renault-siirto mahdollisuus australialaiselle?

Williams ponnistaa ylöspäin uuden sponsorin ja uusien kuljettajien kanssa

Williams ponnistaa ylöspäin uuden sponsorin ja uusien kuljettajien kanssa

Perinteisiin Formula 1 -talleihin kuuluva Williams rämpi viime kaudella uskomattoman syvällä. Hyviä tuloksia ei juuri tullut, eikä alkavalla kaudella odotukset ole kovin paljon korkeammalla. Williams sai tälle kaudelle uuden sponsorin ja uudet kuljettajat.

Toro Rosson kuskikaksikko vaihtui - Paluumuuttaja Kvyatilla näytönpaikka

Red Bull -konsernin pikkuvelitalli Toro Rosso esitteli autonsa maanantaina. Auto ei ulkonäöllisesti kokenut muutoksia, mutta kuskirintamalla sen sijaan tapahtui, kun tallin viime kauden kuljettajista kumpikin sai lähteä.

Uudessa Haasissa on Lotus-vaikutteita

Uudessa Haasissa on Lotus-vaikutteita

Haasin F1-talli ehti ensimmäisenä julkaista uuden autonsa tämän viikon torstaina. Auton värityksessä on vahvoja vaikutteita takavuosien Lotuksesta.

Formula 1 Fanisivut ovat uudistuneet!

Formula 1 Fanisivut ovat uudistuneet!

Tänään on avattu uudistuneet Formula 1 Fanisivut. Olemme uudistaneet sivuston tekniikan ja ulkoasun ja myös kommentointi on uudistunut.

Sauber-nimi jäi historiaan Formula 1:ssä

Sauber talvitesteissä 2018 Barcelonassa, kuljettajana Marcus Ericsson. Kuva © 2018 Artes Max / Flickr.com

Perjantaina kuultiin historiallisia uutisia, kun Sauberin F1-talli tiedotti vaihtavansa nimeään. Eilisestä lähtien Sauber-talli tunnetaan nimeltä Alfa-Romeo Racing. Vuodesta 1993 käytössä ollut Sauber-nimi jää näin ollen historian lehdille Formula 1:ssä.

Bottaksen kohtalonvuosi - Tulos tai ulos?

Valtteri Bottas 7. heinäkuuta 2018. Kuva: © 2018  Jon Mould / Flickr.com

Mercedeksen Valtteri Bottas aloittaa kolmannen kautensa hopeanuolen ratissa tänä vuonna. Suomalainen saa nyt tehdä kovasti työtä säilyttääkseen paikkansa saksalaistallissa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2019!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2019! Kuva © 2018 darkmoon1968 / Pixabay, kuvankäsittely Jarkko Nieminen / Fanisivut.net

On jälleen rauhoittumisen aika. Jouluna on hyvä hetki huilata ja ladata akkuja ja sitten voikin juhlia uutta vuotta ennen keväällä alkavaa Formula 1 -kautta.

Räikkönen sai ansaitsemansa jäähyväiset Ferrarilta

Kimi Räikkönen 6.7.2018. Kuva © 2018 Jen_ross83 / Flickr.com

Kimi Räikkösen Ferrari-taival päättyi jo toista kertaa kauden 2018 jälkeen. Tällä kertaa työt Ferrarilla päättyivät täysin erilaisissa tunnelmissa kuin kauden 2009 päätteeksi.

Hamiltonille mestaruus, Räikköselle paalu ja voitto, Bottaksella vaikeampaa

Lewis Hamilton juhlii voittoaan Monzassa 2018. Kuva © 2018 Takayuki Suzuki / Flickr.com

Ei olisi vielä kesällä uskonut, että Lewis Hamilton rynnistää ylivoimaiseen mestaruuteen tällä kaudella. Hamilton  oli tänä vuonna kenties parempi kuin koskaan ja samalla Ferrari ja Sebastian Vettel ns. pudottivat pallon käsistään. Tässä kausi tiivistettynä lyhyesti kärjen osalta.

Vahva syysvire vei Hamiltonin viidenteen mestaruuteen

Lewis Hamilton USA:n GP:ssä Austinissa 2018. Kuva © 2018 Joe McGowan / Flickr.com

Kuljettajien maailmanmestaruustaistelu sai sinettinsä Meksikon GP:ssä, kun Mercedeksen Lewis Hamilton varmisti jo viidennen kuljettajien maailmanmestaruutensa. Hamiltonin mestaruuden takana oli vahva syksy, jonka ansiosta britti pystyi kääntämään tasaisena alkaneen mestaruustaistelun lähes ylivoimaiseksi mestaruudeksi.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua

Kimi Räikkönen USA:n GP:ssä Austinissa 21.10.2018. Kuva: © 2018 Joe McGowan / Flickr.com.

Formula 1:n USA:n GP:ssä olivat elementit kuin hääperinteissä, eli sieltä löytyi jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Kauden neljänneksi viimeisessä kilpailussa saatiin kauden ensimmäinen suomalaisvoittaja ja mestaruustaistelu siirtyi entistä lähemmäksi ratkaisuaan.

Sotshi vs. Monza - Hamilton antoi mestarin työnäytteen

Formula 1:n kuljettajien mestaruustaistelu näyttää olevan ratkaisuhetkillään. Mercedeksen Lewis Hamilton on ottamassa niskalenkin Ferrarin Sebastian Vettelistä ja näyttämällä tavan, jolla mestaruuksia voitetaan.

Räikkönen yllätti ratkaisullaan

Pitkään vellonut huhumylly Kimi Räikkösen tulevaisuudesta sai vihdoin pisteen tiistaina. Ensin Ferrari tiedotti, ettei Räikkösen ura jatku italialaistallissa ja hetkeä myöhemmin Räikkönen julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän ilmoitti tehneensä kahden vuoden sopimuksen Sauberin kanssa.

Leclerc-huhuilla sparrataan Räikköstä?

Huhut Kimi Räikkösen korvaamisesta Ferrarilla ovat kiihtyneet kesän aikana. Yhdessä Sauberin Charles Leclercin nousseen suorituskyvyn ja Räikkösen suoritusten ailahtelevuuden kanssa on huhuiltu, että Ferrari olisi solminut Leclercin kanssa kahden vuoden sopimuksen ja Räikkönen saisi alkaa viettää F1-eläkepäiviä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.