Huikea Kanada

Kolumnit ja ennakot (2007-2011)

Viime viikonloppuna Kanadan Montrealissa nähtiin huikea show. Sadekeli teki Kanadan GP:stä kenties ikimuistettavimman F1-osakilpailun ikinä.

Vaikka alussa näytti, että kauden seitsemäs osakilpailu vesittyisi - sananmukaisesti - turva-autostarttiin ja hieman myöhemmin rankkasateeseen. Kahden tunnin odotus kuitenkin kannatti, sillä sen jälkeen nähtiin tapahtumarikas autokilpailu.

Ilman sadettakin Kanadassa on nähty hyviä kilpailuja, mutta nyt säänhaltijalla oli myös näppinsä pelissä. Jenson Buttonin nousu takajoukoista voittajaksi oli ilmiömäinen, jossa kruununa oli viimeisen kierroksen ohitus Sebastian Vettelistä. Epäilemättä Button hyötyi turva-autotilanteista, mutta britti ajoi myös loistavasti, sillä hänen kilpailuunsa kuului myös vastoinkäymisiä.

Button osoitti, että Vettel on lyötävissä. Vettelille taisi käydä niin, että hän tuudittautui johtoonsa, etenkin, kun hänellä ei ollut ennen virhettään mitään ongelmia. Viimeisen kierroksen virhe oli Vettelille ehkä tarvittava näpäytys, että mestaruus ei sittenkään ratkea pelkällä "vasemmalla kädellä".

Vastustajille Vettelin herpaantuminen oli hyvä uutinen, vaikka ero MM-taulukossa vielä kasvoikin. Seuraavat kilpailut ovat muille kriittisiä, mikäli mielivät vielä taistella MM-sarjan voitosta. Erityisesti Lewis Hamiltonille olisi kova kiire päästä voittovireeseen ja kaventamaan Vettelin etumatkaa.

Kanadan rata on siitä mainio, että pitkien suorien ansiosta radalla on lukuisia ohituspaikkoja. Lisäksi radalla ei ole varaa virheisiin muurien läheisyyden ja pienehköjen turva-alueiden vuoksi. Liikuteltava takasiipi toi lisämausteensa viime sunnuntain kisaan radan kuivuttua, mutta mielestäni sen vaikutus ei ollut liiallinen. Kanadassa olisi tosin riittänyt vain yksi DRS-alue, mutta ei kisa kahdestakaan mennyt pilalle.

Kisan aikana kritisoin tuomariston päätöksiä, etenkin rankkasateen alkaessa tuotua turva-autoa, mutta loppujen lopuksi se osoittautui täysin oikeaksi päätökseksi. Hetkeä myöhemmin nähtiin, että romua olisi tullut runsaasti, jos kisan olisi annettu jatkua parikin kierrosta normaalisti. Täytyy sanoa, että onneksi päätöksenteko oli ammattilaisten käsissä tai muuten olisi saattanut tulla rumaa jälkeä.

Kun kisassa päästiin sitten vauhtiin, tapahtumia riitti niin, että silmät piti olla naulittuna tv-ruudussa, jottei menettäisi mitään. Eikä tämäkään aina riittänyt. Buttonin ja Vettelin viimeisen kierroksen kamppailun varjoon jäi Felipe Massan ja Kamui Kobayashin sadasosasekuntitaistelu. Massa kukisti Kobayashin vain 4,5 sadasosasekunnilla ohittamalla japanilaisen maalisuoralla.

Tämän vuoden Kanadan GP jää aikakirjoihin legendaarisena kilpailuna. Buttonin voitto muistetaan pitkään ja onneksi tuomariston ei tarvinnut koskea kisan lopputuloksiin jälkikäteen. Voi olla, mikäli Vettel jatkaa "tilastotappion" jälkeen paraatimarssia mestaruuteen, puhutaan tämän vuoden Kanadan GP:stä enemmän kuin kauden 2011 maailmanmestarista. Aika näyttää.

Jarkko
Jarkko

Aiheeseen liittyvät artikkelit: