Aki, Jasmiina, Taavi ja Pekka joutuivat viimeiseen häätöäänestykseen

Kausi 2021
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Lauantaina käynnistyi kauden 13. häätöäänestys, johon asukkaat olivat nimenneet toisiaan viime yönä. Häätöäänestykseen joutuivat Aki, JasmiinaTaavi ja Pekka.

Tällä viikolla on ollut jo kaksi häätöäänestystä, joiden perusteella BB-talosta on häädetty Ville ja Samir. Viikon kahteen ensimmäiseen häätöäänestykseen asukkaat joutuivat eliminaatiohaastekilpailujen johdosta.

Kauden viimeiseen häätöäänestykseen asukkaat joutuivat perinteisten nimeämisten perusteella, jotka järjestettiin poikkeuksellisesti perjantain ja lauantain välisenä yönä. Asukkaat olivat arvelleet, että perjantain häädön jälkeen he kaikki ovat häätöäänestyksessä, mutta Big Brother ilmoitti nimeämisistä sen jälkeen, kun asukkaat oli käsketty nukkumaan.

Nukkumaanmeno oli ollut viime yönä levotonta, eikä monikaan asukas ollut vielä nukahtanut. Kauden viimeiset nimeämiset pääsivät kuitenkin yllättämään. Yksi kerrallaan asukkaat kävivät antamassa nimeämispisteensä päiväkirjahuoneessa, jonka jälkeen asukkaat painuivat pehkuihin uudestaan.

Häätöäänestys sunnuntain häätöä varten käynnistyi lauantai-iltana. Asukkaat olivat jo kertoneet toisilleen yöllä antamansa nimeämispisteet Pekan mysteeriarkusta voittamasta lauantaisaunassa aiemmin tänään. Ainoa, mitä he eivät tienneet, oli se, kuinka monta asukasta on häätöäänestyksessä.

Asukkaat keskustelivat lauantaisaunan jälkeen toisistaan ja talosta lähteneistä asukkaista. Nimeämisistä he eivät saunasta lähdettyään saaneet enää puhua. Illalla he odottivat tietoa, ketkä kaikki ovat häätöäänestyksessä. Tietoa ei kuitenkaan kuulunut, joten suurin osa asukkaista päätteli, että he ovat kaikki häätöäänestyksessä ja nimeämiset ovat valenimeämiset.

Totuus on kuitenkin siis se, että neljä asukasta on häätöäänestyksessä ja asukkaat saavat tietää tämän vasta sunnuntain suorassa lähetyksen alussa. Suurta spekulaatiota tai epätietoisuuden tunnetta ei asukkaissa ollut, koska he olivat kuulleet jo toistensa nimeämispisteet. Asukkaat valmistautuivat iltatoimiin rauhallisin mielin Big Brotherin annettua asukkaille luvan mennä nukkumaan.

BB-talosta häädetään ennen finaaliviikkoa vielä yksi asukas sunnuntain suorassa häätölähetyksessä. Finaaliviikolle jää siis viisi asukasta. Big Brother 2021 -voittaja ratkeaa BB-finaalissa ensi viikon sunnuntaina.

Äänestysohjeet BB-nettisivuilla

Mysteeriovet toivat lauantaisaunan - Lupa puhua nimeämisistä (20.11.2021)

Artikkelia on päivitetty 21.11.2021 kello 00.12: Uutista päivitetty tiedolla, että asukkaat saavat tiedon häätöäänestyksestä sunnuntaina.

Jarkko
Jarkko