Sääntömuutokset kaudelle 2010

Säännöt muuttuivat jälleen varsin merkittävästi, kuten lähes joka vuosi uuden kauden alkaessa. Suurimmat muutokset liittyivät välitankkausten kieltämiseen, pistelaskun muuttamiseen ja autojen ilmanohjainten rajoittamiseen. Näiden tarkoituksina oli ainakin parantaa kilpailutapahtumia, lisätä ohituksia ja nostaa osakilpailuvoiton arvoa.

Välitankkaukset, jotka olivat olleet sallittuja kaudesta 1994 alkaen, mutta kaudesta 2010 alkaen ne olivat kiellettyjä. Yksi syy välitankkausten kieltämiseen oli niiden aiheuttama turvallisuusriski kisoissa, vaikka tankkauksissa ei olekaan sattunut onnettomuuksia kovin paljon.

Välitankkauskiellon ansiosta aika-ajot päästiin ajamaan nyt kokonaisuudessaan kevyillä autoilla, joka oli ollut monen fanien toive jo pitkään. Aika-ajot pidettiin ennallaan ns. pudotusaika-ajona, mutta nyt viimeiseen osioonkin selviytyneet saivat ajaa sen kevyillä autoilla. Aika-ajojen rengassääntöön tuli se muutos, että kuivan kelin kilpailussa kymmenen kärjen on aloitettava kilpailu niillä renkailla, joilla aika-ajojen nopein kierros ajettiin, jos myös aika-ajo ajettiin kuivalla kelillä. Muilla rengasvalinta oli vapaa.

Kilpailuun välitankkauskielto tiesi tietenkin sitä, että kaikki lähtivät kilpailuun täysillä tankeilla. Enää ei ollut bensakikkailua siitä, kuka ajaa bensan takia minkäkin pituisen stintin. Bensamäärällä ei myöskään ollut suurempaa vaikutusta lähtöruutuun, koska kaikki ajoivat kevyillä autoilla. Niinpä heikompaa autoa ei voinut kompensoida kevyemmällä bensalastilla ja huonoa lähtöruutua käyttämällä kevyemmän auton etua startissa.

Välitankkausten poistuminen tiesi yhden taktisen elementin poistumista. Kauden avauskilpailu Bahrainissa toi esiin kauhuskenaarion, että kauden kilpailuista tulisi äärimmäisen tylsiä, sillä Bahrainin kilpailu oli tapahtumien osalta todellinen pohjanoteeraus. Monet tyrmäsivätkin sääntömuutokset ensimmäisen viikonlopun jälkeen ja mm. McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh vaati välittömiä muutoksia Kansainväliseltä autoliitolta (FIA).

FIA seurasi kuitenkin tilannetta rauhallisesti, eikä lähtenyt tekemään hätiköityjä muutoksia. Kokonaisuutena välitankkauskielto ei latistanut suurinta osaa kilpailuja, vaan kisoista tuli kohtuullisen viihdyttäviä. Osasyynsä tähän toki oli tiukalla maailmanmestaruustilanteella, joka toi omia jännitteitään.

Varikkokäynnit vähenivät edelliskauteen verrattuna välitankkausten jäädessä pois. Useimmiten kuivalla kelillä kisan läpiviemiseen riitti yksi pysähdys. Rengasvalmistaja Bridgestone oli valmistanut niin hyvät renkaat kisoihin – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – että niillä olisi voinut ajaa vaikka koko kisan, jos säännöt olisivat sen mahdollistaneet. Välillä tämä aiheutti tylsiä kisoja, sillä varikkokäyntien jälkeen maaliin ajettiin siinä järjestyksessä, mikä se oli siinä vaiheessa. Ainoastaan turva-auto tai sään muutos aiheutti uutta säpinää, koska ohittaminen oli usein erittäin vaikeaa.

Sääntöjen mukaan jokaisen kuljettajan piti ajaa molemmilla annetuilla rengasseoksilla kuivalla kelillä kisan aikana vähintään kierroksen. Bridgestone oli toimittanut edelliskausien tapaan neljää rengasseosta (kova, keskikova, pehmeä ja superpehmeä), joista kahta käytettiin yhden viikonlopun aikana. Lähes kaikissa kisoissa seoksia käytettiin niin, että kahden rengasseoksen väliin piti jäädä yksi kovuusvaihtoehto (esim. kova-pehmeä). Joihinkin kisoihin, kuten Monacoon, toimitettiin peräkkäistä seosta olevat renkaat (pehmeä-superpehmeä).

Tiukkaan MM-tilanteeseen vaikutti muuttunut pistelaskusysteemi, joka koki radikaalin uudistuksen. Peräti kymmenen kuljettajaa sai MM-pisteitä kaudesta 2010 alkaen ja voittajaa palkittaisiin jatkossa 25 pisteellä aiemman kymmenen sijaan. Koko pisteiden jako meni uusiksi, koska FIA halusi palkita voittajaa entistä paremmin, jotta voitosta taisteltaisiin entistä kovemmin ja sitä kautta saataisiin lisää ohituksia. Pisteuudistus vaikuttikin hyvältä, sillä maailmanmestaruus ratkesi vasta kauden viimeisessä kilpailussa.

Autojen ulkomuoto myös muuttui hieman. FIA halusi siistiä autojen katteita ja niistä karsittiin "härpättimiä", eli erilaisia ilmanohjaimia. Täysin niistä ei päästy eroon etenkään etusiivissä, mutta muuten autojen rungoista tuli puhdaslinjaisempia. Kaudella 2009 paljon kohuttu tupladiffuusori oli käytössä viimeistä kautta, sillä FIA kielsi tällaiset viritykset kaudeksi 2011. Näiden muutosten tavoitteena oli se, että takana tuleva auto pystyisi seuraamaan edellä ajavaa mahdollisimman lähellä, jotta ohittaminen olisi helpompaa.

Viime kauden kohutuin innovaatio oli alun perin McLarenin kehittämä F-putki, jolla kuljettaja pystyi ajon aikana kontrolloimaan takasiivelle meneviä ilmavirtoja. McLaren hyötyi keksinnöstä todella paljon ja se kasvatti brittitallin suoranopeuksia merkittävästi. Kauden kuluessa omat versionsa F-putkesta toivat ainakin Ferrari, Red Bull ja Renault, joita käytettiin vaihtelevalla menestyksellä.

Formula 1 ei olisi Formula 1, mikäli ei toisten tallien kehittämiä innovaatioita yritettäisi torpata. Etenkin Red Bull oli monien tallien hampaissa, sillä esimerkiksi Red Bullin etusiipien liikaa taipuisuutta epäiltiin. FIA jopa muutti mittaustapaa kauden aikana, jotta Red Bullin oletettu vilppi tulisi esiin, mutta kertaakaan Red Bull ei jäänyt kiinni laittomista osista tai teknisistä ratkaisuista.

Kisatuomarien päätöksistä riitti muutenkin parranpärinää, lähinnä niiden tekemisen hitaudesta. Tilanne kulminoitui Euroopan GP:hen, jossa Lewis Hamiltonille langetettiin varikon läpiajorangaistus turva-auton ohittamisesta turva-auton tullessa varikolta radalle. Ainoa ongelma tässä oli, että tuomaristolla kesti päätöksen teko liian kauan. Päätöstä odotellessa Hamilton ehti ajaa sen verran kovia kierrosaikoja, että hän ei menettänyt sijaakaan kärsittyään rangaistuksen.

Etenkin Ferrari purnasi kovaäänisesti tuomioiden hitaudesta, koska italialaistalli oli yksi suurimmista kärsijöistä tuolloin. Ferrari kärsi, koska se asettui sääntöjen mukaan turva-auton perään ja menetti useita sijoja, kun Hamilton porhalsi ohi turva-auton ja voitti aikaa. Tosin välttämättä tahallaan Hamilton ei tuota tehnyt. Tämän tapauksen jälkeen FIA ilmoitti, että tuomariston päätöksiä pyritään nopeuttamaan.

Ainahan Formula 1:n säännöistä ja sääntötulkinnoista on puhetta, mutta pääosin sääntömuutokset onnistuivat. Sen, minkä olisi voinut jättää muuttamatta, oli välitankkauskielto. Pelkällä renkaanvaihdolla ovat varikkokäynnit menneet liian tylsiksi ja varikkotaktiikat ennalta-arvattaviksi. Tämä kävi ilmi etenkin parin kisan jälkeen, kun kaikki ajoivat lähes samalla taktiikalla. Sääntömuutosten osalta kaudesta 2010 jäi kuitenkin positiivinen tunne.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.