FIA julkisti muutoksia F1:iin - päivitetty 17.03.2009, 17:45

Kansainvälinen autoliitto FIA vahvisti tiistaina lukuisia Formula 1:n liittyviä muuksia. Osa muutoksista koskee jo alkavaa kautta, osa tulee voimaan vasta kaudella 2010.

Merkittävin muutos kautta 2009 koskien on pistelaskujärjestelmän uudistus. Alkavalla kaudella maailmanmestariksi nousee kuljettaja, joka kerää eniten voittoja. Jos voittojen määrä on sama kahdella tai useammalla kuljettajalla, mestaruuden ratkaisee pisteiden määrä. Tällöin eniten pisteitä kerännyt on maailmanmestari.

Pistelaskuun ei sinänsä koskettu, sillä pisteitä jaetaan jatkossakin kahdeksalle parhaalle kaavalla 10-8-6-5-4-3-2-1. Myöskään valmistajien sarjan pistelaskuun ei koskettu, joka on tallien kuljettajien yhteispistemäärä jatkossakin.

Ensimmäisenä ajatuksen mestaruuden ratkaisemiseksi voittojen määrällä toi jo joitakin vuosia sitten F1-pomo Bernie Ecclestone. Ecclestonella on ollut myös muita ehdotuksia pistejärjestelmän muuttamiseksi, kuten esimerkiksi kohuttu mitalijärjestelmä, jonka tosin hän itsekin sittemmin hylkäsi. Nyt kuitenkin Ecclestone sai nyt läpi tämän ehdotuksensa mestaruuden ratkaisemisen voitoilla.

FIA:lla oli mahdollisuus pitää pistelasku muuttumattomana tai ottaa käyttöön tallien yhdistyksen FOTAn viime viikolla julki tuoma ehdotus, jossa voiton arvoa kasvatetaan, mutta mestari ratkaistaisi yhä pisteillä. FOTAn ehdotuksessa pisteitä olisi jaettu kahdeksalle parhaalle kaavalla 12-9-6-5-4-3-2-1. Tällöin voiton ja kakkossijan ja kakkossijan ja kolmossijan erot olisivat kasvaneet. FIA kuitenkin hylkäsi FOTAn ehdotuksen.

Avoimmuus yleisölle lisääntyy

Muut FIA:n tulevaa kautta koskevat päätökset liittyvät avoimmuuteen suurta yleisöä ja mediaa kohtaan. Faneille mielenkiintoinen uudistus on, että kaikkien autojen aika-ajojen bensamäärät tulevat julkisiksi. Jatkossa aika-ajobensat on julkistettava aika-ajojen jälkeen. Aika-ajojen osalta säännöt pysyvät ennallaan, eli aika-ajojen kolmas osio ajetaan kisabensoilla.

FIA myös vaatii kuljettajia osallistumaan kommunikointiin yleisön ja median kanssa entistä paremmin. Kuljettajien on annettava ensimmäisenä harjoituspäivänä yleisölle nimikirjoituksia omassa varikkopilttuussaan.

Aika-ajopäivinä kuljettajien on oltava median käytettävissä heti heidän ajonsa päätyttyä. Normaalistihan aika-ajojen kärkikolmikko menee välittömästi aika-ajojen päätyttyä kansainväliseen lehdistötilaisuuteen, mutta FIA:n päätös koskee siis kaikkia muitakin kuljettajia ja varikkoalueella odottavaa mediaa. Kuljettajien on oltava median käytettävissä myös kisassa pian mahdollisen keskeytyksen jälkeen. Kansainvälinen lehdistötilaisuus odottaa kärkikolmikkoa tavalliseen tapaan kisan jälkeen.

Jo aiemmin uutisoitiin, että FIA vaatii kaiken radioliikenteen julkiseksi. Näin tv-katsojilla on mahdollisuus kuulla jokaiselta kuljettajalta keskustelua tallin kanssa, mikäli vain tv-ohjaaja päättää niitä pistää lähetykseen. Aiempina kausina on ajojaksojen aikana kuultu pääsääntöisesti kaikkia muita talleja paitsi Ferraria ja McLarenia. Nämä kaksi mainittua tallia ovat avanneet salatun linjansa vasta ajojakson tai kilpailun päätyttyä. Tulevalla kaudella tämän ei pitäisi olla enää mahdollista, vaan näidenkin tallien radioliikenne pitäisi olla julkista.

Sadekelin renkaiden nimeämiseen tehdään tarkennuksia. Märän kelin renkaat nimetään "välikelin" ("intermediate") renkaiksi, jotka on tarkoitettu pieneen sadekeliin ja todella märän kelin renkaat ovat "märän kelin" ("wet weather") renkaat. Kuivan kelin slicks-renkaiden kisaviikonloppuna käytössä olevat pehmeämmät seokset merkitään alkavalla kaudella renkaan ulkoreunaan maalatulla vihreällä viivalla.

Kulukatto kaudesta 2010 alkaen

FIA päätti tuoda F1:iin myös kulukaton, tosin vasta kaudesta 2010 alkaen. Kulukatolla halutaan pienentää lajin kustannuksia ja alentaa uusien tallien kynnystä liittyä F1-sarjaan.

Kaudella 2010 sarjassa ovat käytössä kahdet säännöt, nykyiset säännöt tai kulukattosäännnöt. Nykyiset tallit voivat valita, kumpia sääntöjä ne haluavat noudattaa. Jos tallit valitsevat nykyiset säännöt, jatkavat ne nykyisenlaisilla autoilla vuoteen 2013 saakka.

Kulukattosäännöt on tarkoitettu uusille talleille. Näissä säännöissä tallien budjettikatto on 33 miljoonaa euroa, joka on merkittävästi vähemmän kuin nykyisien tallien budjetit. Pienemmällä budjetilla operoitaessa tallit saavat kuitenkin nykyisiin sääntöihin verrattuna etuja toimintaansa, joita nykyisissä säännöissä ei ole.

Etuihin kulukattosäännöissä kuuluvat mm. aerodynaamisesti tehokkampi alusta ja liikuteltavat siivet. Lisäksi kulukattotallien autoissa ei ole kierroslukukattoa, eikä autojen kehittämistä kielletä. Nykyisien sääntöjen mukaisissa autoissa kierrosluku on rajattu 18 000 kierrokseen minuutissa, autojen kehittäminen on tarkasti rajattua ja testaaminen kisakauden aikana on kielletty.

FIA:n puheenjohtaja Max Mosleyn mukaan kulukaton käyttöönotto on tarkkaan mietitty operaatio ja kulukaton yläraja on tarkkaan laskettu. Mosley painottaa nokkelaa insinöörityötä työskennellessä kulukaton alaisuudessa. Tosin Mosley myöntää, että ilman kulukattoa olevat tallit saattavat saada etulyöntiaseman, sillä kulukattoon kuuluvat myös henkilökunnan palkat. Tällöin rajoittamattomalla budjetilla toimivat tallit pystyvät paremmin palkkamaan lajin parhaat voimat palvelukseensa.

Lue myös toimituksen mietteitä pistelaskujärjestelmästä:
Kiitos Bernie, päivä pilalla!

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.