Linjatonta toimintaa

Tuotanto osaa yllättää, negatiivisesti. Nyt ei tunnu olevan enää mitään linjaa rangaistuksissa tai viikkotehtävien arvioinneissa. Voiko tätä kautta enää pelastaa?

Tällä viikolla homma tuntuu räjähtäneen tuotannolla käsiin. Viikkotehtävä päästettiin läpi heppoisesti ja rangaistuksia tunnutaan jakavan vain harvoille ja valituille. Enää on vaikea käsittää, mitä tuotannossa oikein ajatellaan.

Viikkotehtävän tuloksen julkistuksessa ei oikein tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. BB kuulutti taloon jotain mukahauskaa tarinaa, jolla sepitettiin viikkotehtävä onnistuneeksi. Se on täysi arvoitus, miksi viikkotehtävä meni läpi, vaikka katsojan silmissä tämä ei pitänyt olla mitenkään mahdollista.

Vielä alkuviikosta viikkotehtävää suoritettiin hyvin, mutta torstaina homma levisi. Krapulaiset asukkaat tekivät laiskasti annettuja työtehtäviä ja välillä lopettivat työskentelyn kokonaan. Suurin osa asukkaista myös kapinoi BB:tä vastaan menemällä lakkoon, mutta BB lopetti sen alkuunsa. Ainoastaan Marika ja Ksenia suorittivat viikkotehtävää hyvällä asenteella myös viimeisenä päivänä.

Torstain "perseilyn" jälkeen ei voi onnistumista ymmärtää. Asukkaat suorastaan luovuttivat ja kapinoivat. Onnistumisen olisi vielä ymmärtäneet, jos asukkaat olisivat edes yrittäneet, mutta nyt ei näin käynyt. Suurimmat kapinakenraalit olivat Niko N., Nino ja Petri. Huvittavaa oli, että Niko N. ja Petri ottivat tuloksen julkistuksen jälkeen itselleen kunniaa, että kävivät BB:n kanssa oikein "lakkoneuvotteluja".

Tuotanto on osoittanut munattomuuttaan myös rangaistusten suhteen. Puhuin asiasta jo viime viikolla, mutta ilmeisesti asiaan on palattava jälleen. Viime viikkojen aikana talossa on saanut puhua vapaasti tuotannosta, nimeämisistä ja juonittelustakin on vain kuulutettu. Sitten, kun Ksenia uittaa mikrofoniaan jälleen kerran porealtaassa, BB yllättäen herää koomastaan.

Sinänsä Ksenian rangaistus oli ihan oikeutettu. Liki kahdeksan viikon aikana pitäisi oppia riisumaan mikrofoni altaaseen mennessä, vielä, kun tämä rike ei ole Ksenialle edes ensimmäinen. Kritisoin kuitenkin BB:tä siitä, että kukaan muu ei ole saanut rangaistuksia mistään. Edellinen rangaistus oli Niko N:n ja Ninon ammerangaistus.

Tuntuu, että jotkut asukkaat ovat BB:n erityissuojeluksessa, eivätkä he saa rangaistuksia, vaikka mikä olisi. Saa pistää toisen pään porealtaan pinnan alle ja heittää maissintähkällä tai saa suurinpiirtein sopia nimeämisistä. Ensin mainitusta olisi Elisabet pitänyt yksiselitteisesti poistaa talosta ja taas jälkimmäiset sääntörikkomukset ovat osa formaatin perusideaa, jota ei saa missään tapauksessa rikkoa. Nimeämis- ja juonittelukeskusteluja ovat käyneet ainakin Satu ja Elisabet.

Näillä päätöksillä tai päättämättömyyksillään tuotanto pissii vaan omille nilkoilleen. Asukkaat saattavat suhtautua jatkossa viikkotehtäviin hälläväliä-asenteella, kun kerran tehtäviä päästetään läpi miten sattuu. Onko tuotannolle vain iskenyt pelko luovutuksista niin kovaksi, ettei haluta tuottaa asukkaille pahoja pettymyksiä? Tosin tällä viikolla asukkaat olivat jo aivan varmoja epäonnistuneesta viikkotehtävästä. Niin, pitääkö se huhu paikkaansa, että viikkotehtävien onnistumiset ja epäonnistumiset on käsikirjoitettu jo etukäteen?

Rangaistusten epäjohdonmukaisuus ja niiden jakamattomuus taas heikentää BB:n auktoriteettiä. Yhä enemmän kuulutuksiin suhtaudutaan mentaliteetilla, jossa ajatellaan, että ei tästä nyt mitään tule. Voi siis löperrellä aivan mitä sattuu, kunhan ei sopimusrikkomuksiin syyllisty. Tilanteisiin kuitenkin pitäisi puuttua terhakammin, toisihan se tapahtumia taloon ja viihdettä meille katsojille.

Toivottavasti tässä tekstissä ei ollut paljon toistoa viime viikolta. Ja toivottavasti asiaan ei tarvitse palata jälleen ensi viikolla. Pallo on nyt tuotannolla.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.