Jänniä nimeämiskäänteitä

BB-talossa on kahtena peräkkäisenä viikkona ollut käytössä normaalista poikkeavia nimeämiskäytäntöjä. Rutiinien muutos oli raikas tuulahdus muuten aika värittömään kauteen.

Yleensä asukkaat nimeävät toisiansa päiväkirjahuoneessa antamalla nimeämispisteitä. Viime ja tällä viikolla Big Brother on päättänyt, ettei nimeämisiä ole, vaan häätöuhan alla olevat asukkaat määräytyvät viikkotehtävän perusteella.

Uusi käytäntö on tuonut uutta säpinää asukkaiden keskuuteen. Kun viikkotehtävissä on itse vaarassa joutua häätöäänestykseen, tuo se erilaista puristusta tehtävien suorittamiseen. Tämä näkyi erityisesti viime viikolla tehtävien luonteesta johtuen. Tällä viikolla viikkotehtävä ei vaadi niin paljon ulospäin näkyvää toimintaa.

Erilaiset nimeämiskäytännöt ovat piristävä poikkeus, joita voisi käyttää hieman enemmänkin. Joka kaudella on muodostunut niitä vakionaamoja, joita joutuu häätöäänestykseen ja poikkeuksillisilla käytännöillä tähän on mahdollista saada muutosta. Käynnissä olevalla kaudella on periaatteessa ollut samat asukkaat koko ajan äänestyksessä, jota jopa asukkaat kummastelivat.

Nyt tähän on saatu edes jonkinlainen muutos. Vaihtelevia nimeämiskäänteitä olisi kuitenkin voinut sijoitella kauteen hieman toisella tavalla, ettei kahta erikoista käytäntöä tulisi peräkkäisillä viikoilla. Toki ymmärrän, että tällainen on käytössä nyt, kun osa asukkaista on Operaatio syysmyrskyssä.

Saa nähdä, mikä käytäntö on ensi viikolla, kun ainakin osa syysmyrskyläisistä palannee talon puolelle. Ilman häätöäänestystä selvinneet syysmyrskyläiset ovat nimeämissuojassa, mutta he varmasti saavat antaa nimeämispisteitä. Niinpä luulen, että ensi viikolla on muutaman viikon tauon jälkeen tavalliset nimeämiset. Tämä olisi siinäkin mielessä hyvä, että saataisiin paremmin selville asukkaiden ajatukset toisista asukkaista ensimmäistä kertaa yhdistyneessä talossa.

Nimeämisten kannalta on myös mielenkiintoista nähdä, alkavatko asukkaat enemmän pelaamaan, vai menevätkö fiilispohjalla. Tämän viikon jälkeen Big Brotheria on kuitenkin jäljellä alle kolme viikkoa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.